Suomenlapinkoira

Wikipedia

Suomenlapinkoira

Avaintiedot
Alkuperämaa	Suomi
Määrä	6 000–7 000
Rodun syntyaika	lapinkoirien alkumuoto tuhansia vuosia sitten
Alkuperäinen käyttö	metsästys- ja vahtikoira, porojen paimennus
Nykyinen käyttö	porojen paimennus, seurakoira
Elinikä	noin 13–15 vuotta
Muita nimityksiä	lappalainen, lapinkoira
FCI-luokitus	ryhmä 5 (pystykorvat ja alkukantaiset koirat)
Ulkonäkö
Paino	16–25 kg
Säkäkorkeus	urokset 46–52 cm, nartut 41–47 cm
Väritys	useita

Suomenlapinkoira on hieman keskikokoa pienempi pitkäkarvainen ja pystykorvainen paimenkoira, joka on kuulunut useiden viime vuosien ajan kymmenen Suomen suosituimman koirarodun joukkoon. Se on yksi maailman kolmesta poroja paimentavasta koirarodusta, mutta on kuitenkin levittäytynyt seura- ja harrastuskoiraksi myös poronhoitoalueen ulkopuolelle.

[muokkaa] Ulkonäkö

Suomenlapinkoiran rotumääritelmä on varsin väljä, minkä vuoksi rotu on säilynyt moni-ilmeisenä. Se on keskikokoa hieman pienempi, voimakasrakenteinen ja korkeuttaan hieman pidempi paksuturkkinen koira. Uroksen ihannesäkäkorkeus on 49 ja nartun 44 cm; kolmen senttimetrin poikkeama molempiin suuntiin sallitaan. Tyyppi on kuitenkin kokoa tärkeämpi. Suomenlapinkoira painaa 16–25 kg, ja sen ryhti on hieman ahmamainen.

Pitkän, suoran ja karkean peitinkarvan alla on runsas, pehmeä ja tiivis pohjavilla, ja varsinkin uroksilla on näyttävä kaulus. Suomenlapinkoira voi olla minkä värinen tahansa, kunhan pääväri on hallitseva. Yleisimmät värit ovat mustan ja ruskean eri sävyt, vaaleat ja harmaat. Kuitenkin kaikki värit ovat sallittuja. Myös häntä on usein tuuhea ja pitkäkarvainen ja koiran liikkuessa se on kiertyneenä selän päälle. Raajoissa on etenkin talvella useimmiten tuuheat tupsut. Suomenlapinkoira on selvästi tunnistettavissa arktiseksi pystykorvaiseksi roduksi. Sillä saa olla sekä taitto- että pystykorvat.

[muokkaa] Luonne ja käyttäytyminen

Suomenlapinkoira on ystävällinen, rohkea, itsenäinen, nöyrä ja yhteistyöhaluinen. Sillä on suuri halu miellyttää omistajaansa ja sen vuoksi sitä pidetään helposti koulutettavana. Se sopeutuu varsin helposti erilaisiin ympäristöihin ja tulee hyvin toimeen muun muassa lasten kanssa. Nartut ovat uroksia nöyrempiä ja urokset vaativat kasvatuksessa hieman tiukemman otteen. Vartioimisvietti on yleensä selvä, mutta voimakasta paimennusviettiä ei enää kaikilta yksilöiltä löydy.

Lapinkoira tarkkailee perheen toimia hieman sivusta mutta on ehdottoman kiinnostunut laumansa tekemisistä. Rodussa on tavattu herkkähaukkuisia yksilöitä, mutta ominaisuus on hallittavissa johdonmukaisella koulutuksella, jolloin koiraa voi pitää myös kerrostalossa. Lapinkoira kaipaa paljon toimintaa, ja sen kanssa on lähdettävä liikkeelle satoi tai paistoi. Se viihtyy hyvin ulkona, mutta tarhakoiraksi se ei käy, koska se kaipaa ihmisen seuraa.

[muokkaa] Käyttötarkoitus

Suomenlapinkoiraa on alun perin käytetty poronhoitotyössä paimen- ja vahtikoirana, mutta nykyisin suurinta osaa koirista pidetään seura- ja harrastuskoirina. Suosittuja suomenlapinkoirien kanssa harrastettuja lajeja ovat muun muassa toko, agility ja pelastuskoiratoiminta. Suomenlapinkoiralla on myös oikeus osallistua palveluskoirakokeisiin.

[muokkaa] Historia

Suomenlapinkoira

Suomenlapinkoiran alkuperää ei ole voitu tarkasti selvittää, mutta sen kaltaisen arktisen pystykorvan oletetaan eläneen kalottialueella jo 7 000 eaa. Jääkauden jälkeen alueen asukkaat elivät metsästyksellä 1600–1700-luvuille asti, jolloin he vähitellen siirtyivät paimennuselinkeinoon. He käyttivät koiraa ensin metsästys- ja vahtikoirana sekä myöhemmin apuna porojen paimennuksessa. Lappalainen koira ei ole ollut ulkomuodoltaan yhtenäinen, vaan paikallisesti eri puolilla Lappia on esiintynyt omia kantoja.

Lapinkoiran ensimmäinen rotumääritelmä on vuodelta 1945, jolloin rodun nimi oli lapinpaimenkoira. Nämä koirat olivat nykyistä rotua suurempia ja muistuttivat hieman belgianpaimenkoiraa. Näitä koiria ei löydy nykyisten lapinkoirien taustalta kuin satunnaisesti. 1960-luvulla lapinporokoira ja lapinkoira erotettiin omiksi roduikseen, ja nykyisten suomenlapinkoirien taustalla vaikuttavat edelleen Peski-kennelin koirat 1970-luvulta. Suomenlapinkoira on ollut rodun virallisena nimenä vuodesta 1993, ja rotumääritelmää on uudistettu viimeksi 1996. Nykyisin rodun käyttö alkuperäisiin tarkoituksiinsa poropaimenena ja vahtikoirana on vähäistä, ja sitä pidetään pääasiassa seura- ja harrastuskoirana.

[muokkaa] Terveys

Suomenlapinkoira on terveimpiä koirarotuja, ja ne elävätkin usein 13–15-vuotiaiksi. Lonkkaniveldysplasiaa ja perinnöllisiä silmäsairauksia esiintyy jonkin verran. Uusia perinnöllisiä sairauksia ovat epilepsia ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Niitä esiintyy rodussa vähän. Nykyisin koirilla yleisiä allergioita, ihottumia ja korvatulehduksia on suomenlapinkoirilla vähän. Rotu kuuluu Suomen Kennelliiton perinnöllisten sairauksien vastustamisohjelmaan PEVISAan, mikä vaatii koirien silmien ja lonkkien tutkimisen ennen kuin niiden pentuja rekisteröidään.

[muokkaa] Paimensukuinen lapinkoira

Pääartikkeli: Paimensukuinen lapinkoira

Virallisesti suomenlapinkoira on vain yksi rotu, mutta epävirallisesti rodun sisällä on tietyistä kantakoirista polveutuva kanta, joita kutsutaan paimensukuisiksi lapinkoiriksi. Tätä kantaa pyritään kasvattamaan suomenlapinkoirarekisterin sisällä omana linjanaan. Paimensukuiset eivät eroa luonteeltaan tai käyttöominaisuuksiltaan juurikaan muista lapinkoirista. Tyypin vaihtelu paimensukuisissa on runsaampaa kuin muussa kannassa. Keskimäärin paimensukuiset ovat niukkaturkkisempia, matalaryhtisempiä ja rungoltaan pidempiä kuin muut suomenlapinkoirat.