Sotavaunu
Wikipedia
Sotavaunu on sotakäyttöön rakennettu kulkuneuvo, jota vetää yleensä kaksi hevosta. Hevosia voi kuitenkin olla vaunuissa myös kolme tai jopa neljä rinnakkain. Sotavaunuja käytettiin sodankäyntiin pronssi- ja rautakaudella. Tämän jälkeen niitä käytettiin myös matkustamiseen, kulkueissa ja kilpailuissa, vaikka sotilaallisesti ne olikin jo syrjäytetty.
Sotavaunujen kehittämiseen vaikutti puolapyörä, jonka ansiosta pystyttiin valmistamaan kevyitä vaunuja hevosten vedettäviksi. Hevosista kuitenkin jalostettiin jatkossa suurempia ja vahvempia, minkä seurauksena ratsuväki korvasi sotavaunut armeijoissa.
Varhaisimmat puolapyörillä varustetut sotavaunut ovat noin vuodelta 2000 eaa. Niiden käyttö oli huipussaan noin vuonna 1300 eaa., jolloin käytiin Kadeshin taistelu. Sotavaunujen sotilaallinen merkitys loppui myöhemmin, mutta kilpa-ajot olivat suosittuja Konstantinopolissa 500-luvulle saakka.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta sotavaunu Wikimedia Commonsissa.
- Sotavaunujen historia, suunnittelu ja käyttö (englanniksi)