SLE
Wikipedia
SLE on krooninen autoimmuunisairaus, joka oireilee eri puolilla elimistöä, etenkin iholla, nivelissä, veressä ja munuaisissa. Elimistön puolustusjärjestelmä ei toimi kuten pitäisi, vaan se hyökkää elimistön omia kudoksia vastaan sen sijaan, että suojelisi niitä bakteereilta ja viruksilta. Lyhenne SLE tulee sanoista systeeminen lupus erythematosus. Sairaudesta käytetään myös suomenkielistä termiä punahukka.
Tautia esiintyy ympäri maailmaa ja suurin osa sairastuneista on naisia. Tyypillisimmillään tauti alkaa 15–25 vuoden iässä, mutta sitä esiintyy kaikissa ikäryhmissä. SLE:hen sairastuneista ei ole Suomessa olemassa rekisteriä, mutta SLE-diagnoosin on saanut tuhannesta kahteentuhanteen suomalaista.
SLE ei ole tarttuva tauti, eli se ei voi siirtyä ihmiseltä toiselle.
Systeeminen lupus erythematosus -nimitys on peräisin 1900-luvun alkupuolelta. Systeeminen tarkoittaa koko elimistöön liittyvää. Sana ”lupus” on latinaa ja tarkoittaa sutta: lääkäreiden mielestä taudille tyypillinen perhosihottuma muistutti suden kuonon valkoisia alueita. Erythematosus on kreikkaa ja tarkoittaa punaista ihottumaa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Oireet
Sairaus alkaa yleensä ilmetä melko hitaasti: uusia oireita saattaa ilmaantua viikkojen, kuukausien tai jopa vuosien aikana. Usein ensioireita ovat väsymys ja huonovointisuus. Tautiin sairastuneilla saattaa olla myös jaksoittaista tai jatkuvaa kuumetta, laihtumista ja ruokahaluttomuutta.
SLE:n taudinkulku vaihtelee suuresti ja siihen kuuluu niin hyviä kuin huonojakin jaksoja. Eri potilaiden oireet voivat olla varsin erilaisia. Suuri osa sairastuneista saa ainoastaan nivel- ja iho-oireita ja tulee toimeen ilman lääkitystä. Joillekin tauti saattaa kuitenkin iskeä rajusti ja aiheuttaa esimerkiksi muutoksia sisäelimissä, keskushermostossa tai munuaisissa.
Tavallisin oire on käsien nivelsärky. Myös väsymys ja kuume ovat yleisiä oireita. Tavallisia iho-ongelmia ovat etenkin eräänlainen perhosihottuma poskipäissä ja nenänselässä sekä herkkyys auringonvalolle. SLE:hen liittyy usein myös munuaissairaus. Sen seurauksena virtsaan ilmaantuu valkuaista, josta voi kehittyä munuaisen vajaatoiminta. Muita mahdollisia oireita ovat mm. keskushermoston oireet, valkosormisuus, hiustenlähtö, masennus, päänsärky, keuhkopussintulehdus, imusolmukkeiden suurentuminen, limakalvohaavaumat, ja sydänpussintulehdus.
[muokkaa] Toteaminen
Taudin diagnoosin tekee yleensä erikoislääkäri. Diagnoosi tehdään potilaan oireiden (esim. kipu), löydösten (esim. kuume) ja laboratoriokokeiden perusteella sen jälkeen, kun muut sairaudet on suljettu pois. Jotta SLE olisi helpompi erottaa muista sairauksista, käytetään apuna luokittelukriteereitä. Luokittelukriteerit ovat yleisimpiä oireita tai poikkeavuuksia, joita SLE-tautia sairastavilla potilailla on todettu. SLE:n diagnosointi vaatii, että ainakin neljä yhdestätoista kriteereistä on esiintynyt potilaalla jossakin vaiheessa.
Kriteereitä ovat:
- Perhosihottuma, eli punainen ihottuma poskipäissä ja nenänselässä
- Diskoidi lupus, eli hilseilevä, koholla oleva, kolikon muotoinen ihottumaläikkä
- Valoherkkyys, esimerkiksi auringonvaloihottuma
- Limakalvohaavaumat
- Niveltulehdus
- Keuhko- tai sydänpussintulehdus
- Munuaistauti
- Keskushermostoperäiset oireet
- Verisolumuutokset
- Immunologiset verimuutokset
- Tumavasta-aineet
[muokkaa] Hoito
SLE-taudille ei ole vielä tiedossa parannuskeinoa. Hoito on yksilöllistä ja riippuu taudin aktiivisuudesta ja siitä, missä elimissä SLE vaikuttaa. Hoidon tarkoituksena on ehkäistä komplikaatioita sekä lievittää taudin aiheuttamia oireita. Usein SLE saadaan talttumaan lääkehoidolla ja lievenemään niin, että lääkkeitä tarvitaan enää vain vähän tai ei lainkaan.
Sairauden lieviä oireita hoidetaan tulehduskipulääkkeillä ja hydroksiklorokiinilla. Jos hoito ei riitä, liitetään mukaan suun kautta otettava kortisonilääke (kortikosteroidi). Hyvin hankalissa tapauksissa saatetaan käyttää lisäksi solunsalpaajahoitoa. Monet SLE-potilaat eivät kuitenkaan tarvitse lainkaan lääkitystä.
Sairauteen ei tunneta ehkäisyä, mutta uskotaan että auringon UV-säteily, jotkut virustulehdukset, stressi, hormonit ja eräät lääkkeet saattavat laukaista taudin puhkeamisen tai oireiden uusiutumisen. Iho-oireiden takia SLE-potilaan tulisikin välttää erityisesti liiallista auringossa oleilua.
Kuten kaikkia muitakin pitkäaikaissairaita, SLE:tä sairastavia kehotetaan noudattamaan yleisesti ottaen terveitä elämäntapoja. Hyvät ravintotottumukset, riittävää lepo ja uni sekä monipuoliset harrastukset voivat auttaa taudin voittamisessa.
[muokkaa] Taudin syyt
Vaikka asiaa on tutkittu paljon, ovat SLE:n syyt edelleen tuntemattomia. Se kuitenkin tiedetään, että sairastumiseen vaikuttaa useampi tekijä yhdessä. Näitä tekijöitä ovat mm. geneettiset syyt, hormonaaliset seikat sekä ympäristötekijät.
SLE ei ole perinnöllinen tauti, koska se ei periydy suoraan vanhemmilta lapsille. Lapset kuitenkin perivät vanhemmiltaan joitakin toistaiseksi tuntemattomia perintötekijöitä, jotka saattavat altistaa SLE-taudille. He eivät välttämättä sairastu, mutta alttius sairastua on normaalia suurempi.
SLE:n esiintymistiheys myös vaihtelee roduittain. Se näyttäisi olevan yleisempi afroamerikkalaista, latinalaisamerikkalaista, aasialaista ja alkuperäisamerikkalaista syntyperää olevilla ihmisillä.
Myös hormonaaliset tekijät vaikuttavat selvästi taudin syntyyn, mutta tarkkaa syytä tähän ei tiedetä. SLE:tä sairastavilla naisilla estrogeenin eritys on lisääntynyt ja androgeenin eritys on vähentynyt verrattuna terveisiin naisiin. Hormonaaliset tekijät saattasivat selittää myös sen miksi SLE:hen sairastuneista 90 prosenttia on naisia. Kuitenkin myös miehiä sairastuu tautiin ja heidän oireensa ovat yhteneviä naisten oireiden kanssa.
Tautiin vaikuttavina ympäristötekijöinä pidetään mm. altistumista auringonvalolle, joitakin virusinfektioita ja tiettyjä lääkkeitä.
[muokkaa] Ennuste
Viime vuosina SLE:n ennuste on parantunut huimasti. On totta, että vielä ei ole keksitty lääkettä, joka parantaa taudin ja jotkut sairastuneista kuolevat ennenaikaisesti taudin seurauksena. Tauti muodostuu lähinnä sellaisten ihmisten henkeä uhkaavaksi, joilla on vakavia munuais-, keuhko- tai keskushermosto-oireita. Ennenaikaiset kuolemantapaukset ovat kuitenkin harvinaisia ja 80–90 prosenttia SLE:tä sairastavista elävät normaalin eliniän. Suurin osa potilaista voi elää normaalia elämää, mikäli he noudattavat heille määrättyä lääkitystä ja osaavat kääntyä heti lääkärin puoleen uusien oireiden ilmetessä. Suurin osa SLE:tä sairastavista ei koskaan joudu sairaalahoitoon ja lieviä tapauksia hoitavatkin usein yksityis- tai terveyskeskuslääkärit.
