Simson
Wikipedia
Simson on Vanhan testamentin hahmo Tuomarien kirjasta, voimamies ajalta jolloin israelilaiset sotivat filistealaisia vastaan. Hän oli nasiiri Hän oli hyvin vahva; kerrotaan hänen repineen leijonan hengiltä paljain käsin ja voittaneen paljon kaksintaisteluita. Hänen isänsä nimi oli Manoah, Danin heimosta. Simsonin vaimo, Delila, vuosi viholliselle salaisuuden: Simsonin voima oli hänen hiuksissaan. Mutta hän onnistui vielä viimeisenä tekonaan sortamaan filistealaisen viljanjumala Dagonin temppelin, johon hänen vihollisensa, filistealaiset olivat tulleet uhraamaan ja pilkkaamaan Simsonia. Kaikki rakennuksessa olleet kuolivat. Simson haudattiin hänen isänsä hautaan lähellä Sorea. Hän ehti toimia tuomarina 20 vuotta.
Simsonin tarina kertoo kostosta ja naisen petollisuudesta, ja se on suosittu kirjallisuudessa, kuvataiteissa ja oopperamusiikissa. John Milton, Georg Friedrich Händel ja Camille Saint-Saëns ovat käsitelleet aihetta. Mahdollisesti myös iskelmä Delilah liittyy teemaan.
[muokkaa] Aiheesta muualla