Risorgimento
Wikipedia
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. Tarkennus: Jotekin virkkeet ovat irrallisia |
Risorgimento tarkoittaa Italian yhdistymistä 1800-luvulla. Tarkkaa ajanjaksoa tapahtumalle on vaikea määritellä, mutta useimmat asiaan perehtyneet ovat sitä mieltä, että Risorgimento alkoi Wienin kongressin aikoihin 1815 ja loppui suunnilleen Ranskan-Preussin sotaan 1871.
Risorgimenton keskeisiä vaikuttajia olivat Giuseppe Garibaldi ja Savoijin kuningas Viktor Emanuel II.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Taustaa
Nuori Italia-järjestön tavoitteena oli Italian vapauttaminen Itävallan hallinnasta. Seurauksena Napoleonin Ranskan häviöstä, Wienin kongressissa vuonna 1815 oli uudelleen muodostettu Euroopan rajat ja Italian niemimaa oli jaettu pieniin osiin. Itävalta hallitsi pohjoisinta osaa nykyisestä Italiasta. Lombardia ja Venetsia olivat Itävallan osia, joita Wienin kongressissa neuvotellut Itävallan ulkoministeri ruhtinas Klemens von Metternich hallitsi sotamarsalkka Joseph Wenzel Radetskyn komentaman armeijan avulla ja muu niemimaa oli jaettu Sardinian kuningaskuntaan, Molempain Sisiliain kuningaskuntaan, Toscanaan, Kirkkovaltioon ja muihin keskisiin pikkuvaltioihin. Taiteelliset ja kirjalliset teokset olivat suuntautumassa kohti nationalismia, ehkäpä kuuluisimpia näistä teoksista olivat Alessandro Manzonin Kihlautuneet joka julkaistiin vuonna 1827 ja Giuseppe Mazzinin Nuoren Italian manifesti vuonna 1831. Vuoden 1840 teoksessa oli käytetty standardisoitua versiota Toscanan murteesta. Yhtenäisyysaate risorgimento sai kannatusta 1840-luvulla myös Sardinian monarkkien Carlo Alberton ja Viktor Emanuel II:n keskuudessa .
Yksi tärkeimmistä vallankumouksellista ryhmistä olivat carbonaanit, salainen järjestö joka oli perustettu eteläisessä Italiassa 19. vuosisadan alussa. Vaikutteensa järjestö oli saanut Ranskan vallankumouksesta, jonka jäsenet olivat pääosin keskiluokasta ja älymystöstä. Wienin kongressin jälkeen Italian niemimaa jaettiin eurooppalaisten valtioiden kesken.
[muokkaa] Aikaisempi vallankumouksellinen toiminta (1820-1830)
Carbonaarien järjestö aloitti vallankumouksellisen toiminnan vuonna 1814. 1820-luvulla syntyi joukko kapinoita, mutta Itävallan armeijan väliintulot tukahduttivat ne.
[muokkaa] 1830-luvun kansannousut ja paavi Pius IX
Giuseppe Garibaldi osallistui epäonnistuneseen Piemonten kansannousuun vuonna 1834. Kirkkovaltion kapina taantumuksellista paavi Gregorius XVI:tä vastaan. Itävalta kukisti kapinan, mutta joutui Ranskan painostuksesta vähentämään läsnäoloaan Italiassa ja vetämään joukkonsa Kirkkovaltiosta. Paavi Pius IX armahti kaikki poliittiset vangit vuonna 1846.
[muokkaa] 1848-1849 vallankumoukset
Sisilian kapina kuningas Ferdinand II:ta vastaan tammikuussa 1848. Piemonten Kaarle Albert hyväksyi perustuslain maaliskuun 5. päivä 1848. Milanon vallankumous alkoi ja marsalkka Radetsky tyhjensi kaupungin joukoistaan 18. maaliskuuta 1848. Venetsia julistautui tasavallaksi 22. maaliskuuta 1848. Piemonten sota Itävaltaa pidetään ensimmäisenä itsenäisyyssotana, joka alkoi 23. maaliskuuta 1848. Itävalta kuitenkin kukisti vallankumoukset kesän 1848 aikana.
Roomassa tilanne kärjityi vuonna 1849 niin, että Paavi Pius IX joutui pakenemaan kaupungista ja sinne julistettiin tasavalta. Garibaldi, joka oli vastannut Rooman puolustuksesta, joutui lähtemään maanpakoon Sveitsiin. Pius IX perui liberaalit uudistuksensa ja Itävalta otti vallan tiukasti Lombardiassa, Venetsiassa ja käytännössä Toscanassa. Piemontea hallinnut Sardinian kuningaskunta säilyi jokseenkin itsenäisenä ja johti Italian yhdistymistä.
[muokkaa] Italian valtion muodostuminen
Camillo Cavour tuli Piemonte-Sardinian pääministeriksi 4. marraskuuta 1852. Krimin sota heikensi Itävallan kansainvälistä asemaa. Tammikuussa 1858, Felipe Orsinin murhayritys Napoleon III:ta vastaan käynnisti Sardinian Camillo Cavourin ja Ranskan keisari Napoleon III:n neuvottelut sodasta Itävaltaa vastaan. Cavour sai vuonna 1860 sovittua Toscanan ja Emilian liittämisen Sardiniaan, jonka jälkeen Sardinia hallitsi suurta osaa Pohjois- ja Keski-Italiaa. Italiassa oli nyt neljä valtiota.
Garibaldi voitti Molempain Sisiliain kuningaskunnan armeijat ja valtasi Sisilian ja Italian niemimaan eteläosat. Garibaldi luovutti Etelä-Italian Sardinian kuninkaalle Viktor Emanuel II:lle. Italian ensimmäinen kansallinen parlamentti kokoontui 18. helmikuuta 1861, ja Italia julistettiin kuningaskunnaksi ja Viktor Emanuelin Italian kuninkaaksi. Venetsia liittyi Italiaan 1866 ns. kolmannen itsenäisyyssodan yhteydessä. Heinäkuussa 1870, Ranskan-Preussi sodan alkaessa, Napoleon III kutsui komentanjansa pois Roomasta. Italian armeija, Raffael Cadornan johdolla ylitti kirkkovaltion rajat 11. syyskuuta 1870. Italian armeija valtasi käydyissä taisteluissa Rooman 20. syyskuuta 1870. Virallisesti Italian hallitus siirtyi Roomaan heinäkuussa 1871. Paavi siirtyi Vatikaanivaltioon.
