ebooksgratis.com

See also ebooksgratis.com: no banners, no cookies, totally FREE.

CLASSICISTRANIERI HOME PAGE - YOUTUBE CHANNEL
Privacy Policy Cookie Policy Terms and Conditions
Prometheus-leiri – Wikipedia

Prometheus-leiri

Wikipedia

Prometheus-leirit ovat elämänkatsomuksiin sitoutumattomia aikuistumisleirejä. Leiristä käytetään myös nimeä ”protuleiri”. Prometheus-leireille osallistutaan yleensä kahdeksannen tai yhdeksännen luokan jälkeen, 14–15-vuotiaana. Lisäksi varsinaisen leiri-iän ohittaneille nuorille järjestetään ns. seniorileirejä. Leirit järjestää Prometheus-leirin tuki ry eli Protu.

Prometheus-leirejä on järjestetty vuodesta 1989 lähtien, ja leirin on käynyt vuosien 1989–2007 aikana yhteensä noin 8 800 nuorta. Leirien ja leiriläisten määrä on kasvanut lähes joka vuosi.[1] Kesällä 2007 leirejä järjestettiin 66 kappaletta eri puolilla Suomea, ja niille osallistui 889 leiriläistä.[2]

Ensimmäinen Prometheus-leiri pidettiin vuonna 1989, kun yläasteen elämänkatsomustiedon oppilaat kehittivät ajatuksen kristittyjen rippikoulua vastaavasta aikuistumismenosta. Ensimmäisen leirin järjesti Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat FETO ry ja Prometheus-leirin tuki ry perustettiin seuraavana vuonna. Kesällä 2006 Prometheus-leirille osallistuneista nuorista yli 60% opiskeli koulussa elämänkatsomustietoa.[3]

Yleensä Prometheus-leirille osallistuu noin 7-15 leiriläistä. Tavalliset Prometheus-leirit maksavat 185 euroa, erikoisleirit 275 tai 325 euroa.[4] Kuntien sosiaali- tai nuorisotoimelta on mahdollista saada tukea leirimaksun maksamiseen.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Leirin tavoitteet

Nimensä Prometheus-leiri on saanut kreikkalaisen jumaltaruston Prometheus-titaanilta, joka varasti tulen jumalilta ja antoi sen ihmisille. Leirin tavoitteena on rohkaista nuoria pohtimaan asioita, hahmottamaan ja kehittämään omaa elämänkatsomustaan, kunnioittamaan itseään ja muita sekä ottamaan vastuun itsestään ja maailmasta.[5] Tavoitteiden taustalla vaikuttaa humanistinen aate, mutta Prometheus-leirille ja Protun toimintaan osallistuminen ei edellytä sitoutumista mihinkään aatteelliseen, poliittiseen tai uskonnolliseen vakaumukseen. Toiminnassa pyritään siihen, että niin kristitty kuin ateistikin viihtyisivät samalla leirillä. [6]

Kesän 2006 Prometheus-leiriläisille tehdyn kyselyn mukaan noin joka viides eli 20% leiriläisistä oli käynyt jonkun muunkin aikuistumisleirin, suurimmalla osalla evankelis-luterilaisen kirkon rippileirin, ja suunnilleen sama prosenttimäärä kuului johonkin kirkkoon. Leirejä on käyty samana tai peräkkäisinä kesinä.[3]

[muokkaa] Leiritiimi

Prometheus-leirin ohjaa leiritiimi, joka koostuu kahdesta aikuisesta ohjaajasta sekä viidestä apuohjaajasta. Apuohjaajat, "apparit", ovat 15–19-vuotiaita edellisten kesien leiriläisiä. Ohjaajaksi voi hakeutua kuka tahansa kyseisenä vuonna vähintään 20 vuotta täyttävä henkilö. Prometheus-leirillä aikuiset ja nuoret, ohjaajat ja apuohjaajat, osallistuvat täysipainoisina ohjaajatiimin jäseninä koko leirin, myös yhteiskunnallisten ja maailmankatsomuksellisten teemojen käsittelyn, valmisteluun, suunnitteluun ja toteutukseen. Aikuisilla ohjaajilla on juridinen vastuu leiristä.[7] Ainoastaan oikeudellinen vastuu leiristä kuuluu automaattisesti ohjaajille. Leiritiimit koulutetaan leiriä edeltävänä keväänä. Lisäksi leirillä on kokki, joka valmistaa leirin ruuat. Kokille maksetaan työstään korvaus, mutta tiimiläiset toteuttavat leirin vapaaehtoistyönä.

[muokkaa] Leirin ohjelma

Prometheus-koru
Prometheus-koru

Prometheus-leiri kestää kahdeksan päivää, useimmiten sunnuntaista sunnuntaihin. Leirin järjestävällä tiimillä on paljon päätösvaltaa leirillä käsiteltävien kysymysten ja käsittelytapojen suhteen. Yhteisiä leireillä käsiteltäviä teemoja ovat:

  • Erilaisuus ja syrjintä
  • Päihteet ja riippuvuus
  • Ympäristö
  • Yhteiskunta ja vaikuttaminen
  • Ihmissuhteet ja seksuaalisuus
  • Tulevaisuus
  • Maailmankuvat ja -katsomukset

Leiriläisiä kannustetaan tuomaan esille omia käsityksiään, keskustelemaan niistä ja hyväksymään muiden erilaisetkin mielipiteet.[8] Oppitunteja ei Prometheus-leirillä ole, vaan aiheita käsitellään pääasiassa keskustelemalla ryhmissä. Muita leirillä käytettäviä käsittelytapoja ovat väittelyt, leikit, näytelmät, ryhmätyöt ja muut toiminnalliset keinot.

Prometheus-juhlaan saakka leiri on suljettu yhteisö, jossa leiriläiset ja tiimiläiset ovat tiiviisti tekemisissä keskenään ja yhteydenpito ulkomaailmaan on vähäistä. Leireillä saattaa käydä kutsuttuja vieraita. Seta lähettää useimmille Prometheus-leireille yhden tai useamman kouluttajan, jotka osallistuvat yhtenä päivänä leirin ohjelmaan parin tunnin ajan kertomalla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja vastailemalla leiriläisten kysymyksiin. Tiimit voivat myös kutsua halutessaan leirille muita vierailijoita, kuten erilaisten maailmankatsomusten edustajia.

Prometheus-leirin lopuksi järjestetään Prometheus-juhla, johon leiriläisten perheenjäsenet voivat osallistua. Juhla toimii rippikoulun konfirmaation tavoin aikuistumisriittinä. Juhlassa leiriläiset saavat päähänsä tuoreista oksista tai kukista tehdyn seppeleen ja kaulaansa hopeisen Prometheus-korun, jonka taakse on kaiverrettu leiriläisen nimi, leiripaikka ja leirin päättymispäivä. Myös Prometheus-leirillä ensimmäistä kertaa ohjaajana toimiva aikuinen saa Prometheus-korun. Juhlassa on tapana laulaa yhdessä ensimmäinen ja kolmas säkeistö laulusta Arvon mekin ansaitsemme.

[muokkaa] Erikoisleirit

Prometheus-leirin tuki järjestää myös ns. erikoisleirejä, joiden ohjelmapainotukset tai sijainti poikkeavat tavallisista Prometheus-leireistä. Tällaisia erikoisleirejä olivat vuonna 2007 kolme teatterileiriä, vaellusleiri, kuvataideleiri, leiri Saarenmaalla, Virossa sekä kolme Turun saaristoon sijoittuvaa laivaleiriä, joista kaksi Krista-laivalla ja yksi Estelle-laivalla. Aiempina vuosina on järjestetty myös teltta-, eko- ja polkupyöräleirejä. Leiri-iän ohittaneille nuorille järjestetään kolme seniorileiriä. Lisäksi järjestettiin yksi englanninkielinen ja kaksi ruotsinkielistä Prometheus-leiriä. Englanninkielinen leiri on viime vuosina toteutettu yhteistyössä saksalaisten Jugendweihe-aikuistumiskoulutuksen järjestäjien kanssa, ja tämän vuoksi leirille on osallistunut myös saksalaisia nuoria.

[muokkaa] Prometheus-leiritoiminta leirin jälkeen

Saman Prometheus-leirin käyneet leiriläiset ja tiimiläiset järjestävät usein leirin jälkeen epävirallisia leiritapaamisia. Nämä eivät kuitenkaan ole Prometheus-leirin tuki ry:n virallista toimintaa, toisin kuin useissa kaupungeissa syksystä kevääseen säännöllisten tapaamisten pohjalta toimivat Protun paikallisryhmät. Paikallisryhmät ovat maksuttomia ja avoimia kaikille Prometheus-leirin käyneille. Monet leiriläisistä lähtevät seuraavana kesänä apuohjaajiksi. Protun toimintaan voi myös osallistua apuohjaaja- ja ohjaajakoulutusten kouluttajana tai apukouluttajana, yhdistyksen työryhmissä ja jaostoissa tai jäsenlehden toimituksessa. Syksyisin järjestetään myös viikonlopun mittaisia, yhteen teemaan keskittyviä syysleirejä eli jatkoleirejä niille, jotka ovat jo käyneet Prometheus-leirin vähintään vuotta aiemmin. Vuonna 2007 järjestetään neljä syysleiriä, joiden teemat ovat:[9]

  • Syysvaellusleiri (Nuuksion kansallispuistossa)
  • Arki
  • Taide
  • Minä?/identiteetti

[muokkaa] Lähteet

  1. Protu-UKK Kotkanpesä. Viitattu 28.7.2007.
  2. Aatu Komsi: Protu-uutiset 4/07. Protu-lehti, 2007, nro 4/07, s. 3. http://www.protu.fi/lehti/lehti4-07/?ryhma=uutiset#5 (viitattu 15.1.2008).
  3. 3,0 3,1 Inka Tuominen: Haloo, vanhemmat! Me kuuntelemme!. Protu-lehti, 2007, nro 3/07, s. 13-14. http://www.protu.fi/lehti/lehti3-07/?ryhma=artikkelit#11 (viitattu 15.1.2008).
  4. Leirimaksu Prometheus-leirin tuki ry. Viitattu 14.10.2007.
  5. Prometheus-leiritoiminnan periaatteet Prometheus-leirin tuki ry. Viitattu 28.7.2007.
  6. Kysymyksiä ja vastauksia Prometheus-leirin tuki ry. Viitattu 28.7.2007.
  7. Todistus toimimisesta Prometheus-leirin apuohjaajana, Prometheus-leirin tuki ry, 2003
  8. Mikä on Protu? Prometheus-leirin tuki ry. Viitattu 28.7.2007.
  9. Syysleirit Prometheus-leirin tuki ry. Viitattu 28.7.2007.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla


aa - ab - af - ak - als - am - an - ang - ar - arc - as - ast - av - ay - az - ba - bar - bat_smg - bcl - be - be_x_old - bg - bh - bi - bm - bn - bo - bpy - br - bs - bug - bxr - ca - cbk_zam - cdo - ce - ceb - ch - cho - chr - chy - co - cr - crh - cs - csb - cu - cv - cy - da - de - diq - dsb - dv - dz - ee - el - eml - en - eo - es - et - eu - ext - fa - ff - fi - fiu_vro - fj - fo - fr - frp - fur - fy - ga - gan - gd - gl - glk - gn - got - gu - gv - ha - hak - haw - he - hi - hif - ho - hr - hsb - ht - hu - hy - hz - ia - id - ie - ig - ii - ik - ilo - io - is - it - iu - ja - jbo - jv - ka - kaa - kab - kg - ki - kj - kk - kl - km - kn - ko - kr - ks - ksh - ku - kv - kw - ky - la - lad - lb - lbe - lg - li - lij - lmo - ln - lo - lt - lv - map_bms - mdf - mg - mh - mi - mk - ml - mn - mo - mr - mt - mus - my - myv - mzn - na - nah - nap - nds - nds_nl - ne - new - ng - nl - nn - no - nov - nrm - nv - ny - oc - om - or - os - pa - pag - pam - pap - pdc - pi - pih - pl - pms - ps - pt - qu - quality - rm - rmy - rn - ro - roa_rup - roa_tara - ru - rw - sa - sah - sc - scn - sco - sd - se - sg - sh - si - simple - sk - sl - sm - sn - so - sr - srn - ss - st - stq - su - sv - sw - szl - ta - te - tet - tg - th - ti - tk - tl - tlh - tn - to - tpi - tr - ts - tt - tum - tw - ty - udm - ug - uk - ur - uz - ve - vec - vi - vls - vo - wa - war - wo - wuu - xal - xh - yi - yo - za - zea - zh - zh_classical - zh_min_nan - zh_yue - zu -