Prahan rautatieasema
Wikipedia
Prahan rautatieasema (tšek. Praha hlavní nádraží) on Tšekin suurin rautatieasema. Suurinta osaa aseman junaliikenteestä hoitaa tšekkiläinen rautatieyhtiö České dráhy (ČD).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Prahan rautatieasema rakennettiin vuonna 1871 Wienistä Budweisin kautta pohjoiseen johtavan rautatielinjan varrelle. Aseman alkuperäinen nimi oli Keisari Franz Josephin rautatieasema, mutta toisen maailmansodan jälkeen se nimettiin Yhdysvaltain presidentin Woodrow Wilsonin mukaan Wilsonin rautatieasemaksi (Wilsonovo nádraží). Nykyistä nimeä on käytetty sekä toisen maailmansodan aikana saksalaisten miehittäessä Tšekkiä että myöhemmiin uudelleen vuodesta 1948 alkaen. Aseman nimeämisestä jälleen Wilsonin rautatieasemaksi on käyty pitkään keskusteluja.
Vanhan Jugend-tyylisen asemarakennuksen eteen ja alle (maan alle osittain) rakennettiin 70-luvulla uusi asemahalli joka on karmeudessaan ainutlaatuinenlähde?. Samalla vanhan rakennuksen eteen ja uuden hallin päällä rakennettiin vilkasliikenteinen katu.
[muokkaa] Liikenne
Prahan rautatieasema palvelee kansainvälisen, kauko- ja paikallisliikenteen junia.
[muokkaa] Kansainvälinen liikenne
Prahan rautatieasema on kansainvälisen junaliikenteen solmukohta. Asemalle liikennöidään Saksasta (München, Berliini), Puolasta ja Slovakiasta. Jotkin pohjois- ja eteläsuuntaan liikennöivät kansainväliset junat, esimerkiksi Berliini–Praha–Budapest-junat, eivät kuitenkaan kulje Prahan rautatieaseman kautta, vaan pysähtyvät ainoastaan Praha-Holešovicen rautatieasemalla.
[muokkaa] Kaukoliikenne
Kansainvälisen liikenteen ohella Prahan rautatieasemalta liikennköidään myös kaikkiin merkittävimpiin Tšekin kaupunkeihin, joita ovat muiden muassa České Budějovice, Olomouc, Plzeň ja Brno.
[muokkaa] Paikallisliikenne
Prahan rautatieasemalla pysähtyvät Prahan metron C-linjan junat.