Perunarutto
Wikipedia
Perunarutto (Phytophthora infestans) on perunan sienitauti. Maailmanlaajuisesti se on kaikista tuhoisin perunan tauti. Suomessa perunarutto aiheuttaa laajoja tuhoja vain harvoina vuosina, jolloin lämpimät ja kosteat olot suosivat sen leviämistä. Paikallisia tuhoja se aikaansaa kuitenkin Suomessakin joka vuosi. Perunaruttoa esiintyy vähemmän pohjoiseen päin siirryttäessä.
Sisällysluettelo[piilota] |
[muokkaa] Tuntomerkit
Perunan lehtiin syntyy tummanvihreitä laikkuja. Myöhemmin sairastunut solukko kuolee, jolloin laikuista tulee tummia. Tautilaikun kohdalle lehden alapinnalla voi muodostua vaaleanharmaata sienikasvustoa, kuromankannattimia. Kuromat ovat kevyitä ja voivat levitä ilmavirtausten mukana jopa maasta toiseen. Sairastuneen perunan varsiin voi muodostua tummia varren suuntaisia juovia tai laikkuja. Taudin ensimmäiset oireet voivat näkyä latvan lehtien ja lehtiruotien mustumisena. Sairastuneen perunan varsisto mustuu ja kuolee nopeasti pois. Perunarutto voi levitä myös mukuloihin. Tällöin mukulan pintaan syntyy hieman kuopalla olevia ruskeita alueita. Viottuneen kohdan alle maltoon muodostuu kuivaa punaruskeaa mätäsolukkoa, joka etenee mukulan sisään. Perunaruttoiset mukulat ovat ihmisravinnoksi kelpaamattomia.
[muokkaa] Leviäminen
Perunaruttosieni säilyy vuodesta toiseen pääosin siemenperunassa. Jossakin määrin se säilyy myös talvehtivissa mukuloissa tai kaatopaikalle viedyissä perunoissa. Perunarutolla on kaksi pariutumistyyppiä. Niitä kutsutaan tyypeiksi A1 ja A2. Aikaisemmin Euroopassa esiintyi vain tyyppi A1, mutta 1990 luvulla havaittiin A2-tyypin levinneen laajalti myös Euroopan perunanviljelyalueille. Jos molemmat perunaruton pariutumistyypit osuvat samaan perunan lehdykkään, tapahtuu hedelmöitys ja sen tuloksena syntyy talvehtimiskykyisiä munaitiöitä perunan lehden sisään. Munaitiöitä sisältävän lehden päätyessä maahan saattaa munaitiö säilyä siellä vuosikausia tartutuskykyisenä. Munaitiöt infektoivat perunan kasvuston todennäköisesti maata sisältävien vesiroiskeiden välityksellä, mutta munaitiöistä tapahtuvan tartunnan mekanismeja ei tunneta vielä tarkkaan. Suvullisen lisääntymisen todennäköisyys on suuri Suomessa sillä A1- ja A2-tyypit esiintyvät 50/50-suhteessa.
Ensimmäisestä sairastuneesta perunasta perunarutto etenee tuulen mukana kulkevien pesäkeitiöiden kautta. Pesäkeitiöstä muodostuu viileissä, kosteissa oloissa liikuntakykyisiä parveiluitiöitä. Nämä tarvitsevat lehden pinnalle vettä kyetäkseen liikkumaan. Parveiluitiö joko tunkeutuu kasvin pintasolukon soluseinän läpi tai kasvaa sisään ilmaraon kautta. Lämpimissä oloissa pesäkeitiöstä taas muodostuu iturihmoja ilman parveiluitiövaihetta. Perunarutto leviää myös veden vaikutuksesta: sade huutoo itiöitä ruttolaikuilta maahan, josta ne kulkevat valumien mukana uusiin mukuloihin. Perunan soluun päästyään perunarutto kasvattaa soluissa ja soluväleissä rihmoja ja tunkeutuu matkalla oleviin uusiin soluihin. Tartunnan saanut solu kuolee.
Perunarutto voi tarttua myös muihin koisokasveihin, kuten tomaattiin tai avokadoon.
[muokkaa] Irlannin nälänhätä
Irlannissa 1845–1849 vaivannut perunaruttoepidemia aiheutti vakavan nälänhädän, jonka seurauksena arviolta miljoona ihmistä kuoli ja kaksi miljoonaa lähti siirtolaisiksi.
[muokkaa] Torjunta
Perunaruttoa ennaltaehkäistään kasvattamalla rutonkestäviä lajikkeita ja käyttämällä tervettä siemenperunaa. Ammattimaisessa viljelyssä perunamaan kemiallinen ruiskutus on torjunnassa tärkeää, se on aloitettava ajoissa ja sitä on jatkettava perunan nostoon asti. Ruiskutusten aloitukseen ajankohtaan ja määrään vaikuttaa ennen kaikkea ilman kosteus. Perunaruttoon sairastuneen varsiston hävitys ennen nostoa estää mukulatartuntaa nostossa. Syvä istutus ja suuri teräväharjainen penkki estävät sateen huuhtomien ruttoitiöiden kulkeutumista perunoihin. Varastossa kuivaaminen ja viilennys estävät taudin etenemistä.