Pähkinähakki
Wikipedia
| Pähkinähakki | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen | ||||||||||||||||
 |
||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||
| Nucifraga caryocatactes (Linnaeus, 1758) |
||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||
 Pähkinähakki Wikispeciesissä |
Pähkinähakki (Nucifraga caryocatactes) on närhen kokoinen tukevanokkainen varpuslintu.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Koko ja ulkonäkö
Vartalon höyhenpeite on suklaanruskea, ja siinä on vaaleita selvärajaisia pilkkuja. Siivet ja pyrstö ovat tummat. Pyrstösulkien kärjet ovat leveälti valkoiset, myös alaperä on valkoinen.
Pituus: 32–35 cm Siipiväli: 52–58 cm Paino: 140–190 g.
Tyypillinen ääni on varismainen mutta hiljaisempi rääkynä (närhi saattaa joskus matkia sitä erehdyttävästi). Laulu on hiljaista, närhimäistä tai harakkamaista kitinää ja narinaa.
Vanhin suomalainen rengastettu pähkinähakki on ollut 16 vuotta 1 kuukautta 19 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut ruotsalainen vähintään 16 vuoden 3 kuukauden ikäinen yksilö.
[muokkaa] Levinneisyys
Pähkinähakkia tavataan Pohjois-Euroopassa, Siperiassa ja Japanissa, sekä etelämpänä vuoristoalueilla. Läntisessä Euroopassa pesii 186 000 – 250 000 paria.
Etelä-Suomessa paikoitellen pesivä läntinen caryocatactes-alalaji eroaa siperialaisesta macrorhynchos-alalajista nokan muodon perusteella: siperialaisen nokka on kapeampi ja pitempi. Siperialainen alalaji pesii harvinaisena Punkaharjulla, pysyvä kanta. Muualla ei pesi ilmeisesti, vaeltajat palaavat muualta Suomesta keväällä Venäjälle. Suomen pesimäkanta koostuu pääasiassa läntisen alalajin linnuista, ja on suuruudeltaan noin 1 800 paria. Valtaosa pareista asustaa Lounais-Suomen tammi- ja pähkinäpensasvyöhykkeellä, erityisesti Lohjan–Karjaan seudulla kanta on vahva.
Hyvän pesimäkauden jälkeen siperialaiset hakit voivat lähteä länteen suuntautuvalle vaellukselle. Silloin niitä tavataan Suomessakin tuhansittain. Vaellus alkaa heinäkuun lopulla ja eniten vaeltajia tavataan elokuun lopulla – syyskuun alkupuolella. Erehtymättömästi ne löytävät sembramännyt, joiden siemenet ovat niiden pääravintoa. Syövät myös esim. omenia, pähkinöitä ja lintulautojen antimia. Osa vaeltajista jatkaa matkaansa Ruotsiin ja Norjaan, josta ne palaavat talven ja kevään mittaan takaisin itään.
[muokkaa] Elinympäristö
Pähkinähakki viihtyy etenkin sulkeutuneissa kuusimetsissä, joiden lähistöllä on pähkinäpensaslehtoja. Siperialaisen alalajin yksilöt voivat jäädä pesimään puistoihin.
[muokkaa] Lisääntyminen
Pähkinähakin pesä on havupuussa, tavallisimmin kuusessa. Se muistuttaa närhen pesää. Muninta alkaa huhtikuussa, ja munia on kahdesta viiteen kappaletta. Molemmat emot hautovat, naaras kuitenkin enemmän. Haudonta-aika on 18–19 päivää. Poikaset ovat lentokykyisiä 3–4-viikkoisina. Emot huolehtivat niistä vielä viikkojen, jopa kuukausien ajan.
[muokkaa] Ravinto
Pähkinähakki on kaikkiruokainen. Syksyllä ovat hasselpähkinät niiden tärkeintä ravintoa, ja ne varastoivat pähkinöitä suuria määriä sammalikkoon talven varalle. Siperialaiset hakit syövät pääasiassa sembramännyn siemeniä, ja niiden nokka on sopeutunut avaamaan käpysuomuja, ollen pitempi ja kapeampi kuin läntisen alalajin pähkinöiden särkemiseen erikoistunut nokka. Syö muitakin havupuiden siemeniä, etenkin kuusen siemeniä. Linnulle kelpaavat myös selkärangattomat, marjat, hedelmät, jätteet, lintulautojen antimet ja silloin tällöin pienet selkärankaiset.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Lehikoinen, Esa 1979: Pähkinähakkien mitoista ja kliinien käytöstä vaelluslintututkimuksessa. – Ornis Fennica 56:24–29.
- Paasivirta, Olli 1968: Pähkinähakin vaellus Helsingin seudulla 1968. – Lintumies 4.1968 s. 89–92. SLY.
- Ylimaunu, Juha, Ylimaunu, Onni & Ylipekkala, Jouni 1986: Miksi nokkavarpusen ja pähkinähakin levinneisyysalue on laajentunut? – Lintumies 2.1986 s. 98–99. LYL.
