Optinen lennätin

Wikipedia

Nimitystä lennätin käytetään eräistä laitteista, joilla tekstimuotoinen viesti voidaan välittää siirtämättä alkuperäistekstiä fyysisesti. Optisia lennättimiä ovat esimerkiksi semaforit eli opastimet, signaaliliput, savumerkit, merkkitulet ja majakat.

Optinen lennätin oli sähköisen lennättimen edeltäjä. Se oli nopeampi tapa viestiä pitkien matkojen päähän kuin esimerkiksi hevosella matkaava kuriiri. Optisen lennättimen kuljettaman viestin suurinta etäisyyttä rajoittavat maantiede, maaston muodot, sää sekä ihmissilmän havainnointikyky. Käytännössä suurin osa optisista lennättimistä oli ketjutettu, jotta viesti voitiin toimittaa pidemmälle.

Kiinassa on historian saatossa käytetty savumerkkejä viestittämiseen sota-aikana.

Ajanlaskun alun aikoihin Rooman valtakunnan reunoilla, etenkin pohjoisessa, oli Limes-rajojen osana ketjuja vartiotorneja, jotka viestittivät toisilleen auringonvaloa heijastavilla peileillä.

Suomessa arvellaan esihistoriallisina aikoina ja historiallisen ajan taitteessa mäille sijoitettujen muinaislinnojen toimineen ajoittain vartiopaikkoina, joilta lähetettiin savumerkkejä lähiseutujen väestöille ja toisille linnoille varoittaen uhkaavasta vihollisesta.

1700-luvun Ranskassa oli toimiva optinen lennätinverkko. Ranskan vallankumouksen aikoihin ranskalainen keksijä Claude Chappe (1763 - 1805), sai vakuutettua viranomaiset rakentamaan valtaisan verkon suurimpien kaupunkien välille. Lennätintä käytettiin armeijan ja valtion tiedonvälitykseen aina 1850-luvulle saakka.

Ruotsiin rakennettiin Abraham Niclas Edelcrantzin kehittämä optinen lennätinverkko vuodesta 1794 alkaen. Edelcrantzin järjestelmä perustui 10 käännettävään tauluun, joiden avulla voitiin muodostaa 1024 eri numerosarjaa, jotka piti purkaa kirjaimiksi, sanoiksi tai viesteiksi koodikirjojen avulla. Verkko kattoi aluksi linnakkeet Tukholman ympäristössä, mutta sitä laajennettiin 1796 Ruotsin Grisslehamnista Signilskärin kautta Eckeröön Ahvenanmaalle. ^[1] Ruotsin optinen lennätinverkko oli varattu aluksi sotilaskäyttöön, mutta 1837 se avattiin myös yleisölle. Laajimmillaan sen käyttö oli 1850-luvulla, jonka jälkeen sähköinen lennätin alkoi syrjäyttää optista lennätintä. Viimeiset optiset lennättimet poistettiin käytöstä Ruotsissa 1881 Göteburgin alueella. ^[2]

1800-luvulla Englantiin rakennettiin signaalilipuilla optinen lennätinverkko varoittamaan Lontoota Ranskan hyökkäyksestä. Ketju kulki Lontoon Whitehallista Portsmouthiin Englannin kanaalilla. Tämän seurauksena alueella on useita paikkoja, joita kutsutaan edelleen nimellä Telegraph Hill, lennätinkukkula.

1850-luvulla Yhdysvaltain armeijan majuri Albert J. Myer kehitti järjestelmän, jossa heilutettiin lippua (soihtua tai lyhtyä yöllä) oikealle ja vasemmalle, samaan tapaan kuin pisteet ja viivat Morsen aakkosissa. Tämä lippujärjestelmä oli helpommin liikuteltavissa kuin kiinteisiin alustoihin perustuneet järjestelmät, ja sitä käyttivätkin Yhdysvaltain sisällissodan molemmat osapuolet.

Manner-Suomen ensimmäinen optinen lennätin rakennettiin Suomenlahden rannikolle 1854-1855.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Albert Myer 1864: A Manual of Signals: For The Use Of Signal Officers In The Field (englanniksi)
• Englannin lennätinverkko Lontoosta Favershamiin (englanniksi)

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ R. Victor Jones: The Edelcrantz Telegraph Systems 1.11.2005. Viitattu 29.2.2008. (englanniksi)
2. ↑ K. V. Tahvanainen: The Optical Telegraph System in Sweden 1794-1881 Tekniska museet. Viitattu 29.2.2008. (englanniksi)