Oijärvi (järvi)
Wikipedia
Oijärvi | |
---|---|
Oijärvi, Ii | |
|
|
Sijainti | |
Pinta-ala | 20 km² |
Pinnankorkeus | 89,8 m |
Oijärvi on järvi Kuivajoen vesistöalueella Oijärven kylässä Iin kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla. Järven pinta-ala on noin 2 000 hehtaaria. Järven eteläosaan on muodostettu Natura 2000 -alueisiin kuuluva noin 640 hehtaarin laajuinen yksityinen suojelualue.
Oijärveen laskee Kivijoen lisäksi useita pienempiä ojia, ja järvi on Kuivajoen alkulähde. Oijärvellä on todettu happikatoa ja korkeita typpipitoisuuksia, ja järvi on voimakkaasti rehevöitynyt turvetuotantoalueilta järveen valuvan humuksen vuoksi.
Oijärvi on noin 12 kilometriä pitkä järvi, jonka puolessa välissä sijaitsee Järvisilta, jonka molemmin puolin on järveä. Oijärvi on paikoin rehevöitynyt, mutta Iin kunnalla on juuri käynnissä järven kunnostamishanke: roskakalat kalastetaan pois, pohjaa ruopataan ja liiat levät ja kaislikot karsitaan pois.
Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen työvoimaosasto, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, Iin ja Kuivaniemen kunnat sekä Oijärven kalastusyhdistys toteuttivat yhteistyössä Oijärven kunnostuksen vuosina 2005–2007. Kunnostustoimenpiteisiin kuuluvat mm. vesikasvillisuuden raivaus sekä venesataman ja uimarannan rakentaminen. Samalla määritetään järven poikki kulkevan tiepenkereen silta-aukon suurentamistarve.
[muokkaa] Aiheesta muualla
Kylät ja alueet | |
Alaranta · Asemankylä · Etelä-Ii · Halttula · Iin Hamina · Illinsaari · Jakkukylä · Jokikylä · Koni · Kuivaniemi · Laitakari · Luola-aapa · Meriläisenperä · Myllykangas · Nyby · Oijärvi · Ojakylä · Olhava · Paasonperä · Pohjois-Ii · Sorosenperä · Vuornos · Väli-Olhava · Yli-Olhava · Yliranta | |
Vesistöt | |
Iijoki · Kivijoki · Kuivajoki · Olhavanjoki · Oijärvi | |
Muuta Iin kuntaan liittyvää | |
Hiastinlahti · IIK!!-kauhuelokuvafestivaalit · Iin kirjasto · Iin kirkko· Iin lukio · Iin rautatieasema · Iin pappila · Kruununsaari ja hautausmaa · Kuivaniemen kirkko · Kuivaniemen rautatieasema · Litokaira · Myllykankaan rautatieasema · Nimettömänmatala · Nybyn lasitehdas · Olhavan rautatieasema · Suurhiekka · Vatunki |