Narvan marssi
Wikipedia
Narvan marssi, Kaarle XII:n Narvan Marssi tai Kaarle XII:n marssi Narvassa on tunnettu ja perinteinen surumarssi, jota soitetaan etenkin sotilashenkilöiden hautajaisissa.
Narvan marssin sävel on ilmeisesti irlantilaista alkuperää, ja sen on arveltu kulkeutuneen Ruotsiin Britteinsaarilta tulleiden värvättyjen sotilaiden mukana. Marssi on saanut nimensä vuonna 1700 käydystä Narvan taistelusta, jossa sitä perimätiedon mukaan soitettiin. Ensimmäinen tunnettu nuotinnos marssista on vuodelta 1798, jossa sen nimenä on Marssi, käytetty Kaarle XII:n lähestyessä Narvaa. Taistelupäivänä oli sankka lumipyry, joten on luontevaa, että taistelumarssina käytettiin hidasta marssia, jotta rivit pysyisivät yhtenäisinä rynnäkköön saakka.
Vuonna 1818 uppsalalainen professori Erik Gustaf Geier kirjoitti marssiin sanat Kaarle XII:n kuoleman satavuotisjuhlan kunniaksi. Marssin sovitti juhlaa varten Johann Christian Haeffner, jota joskus virheellisesti luullaan sen alkuperäiseksi säveltäjäksi. Uppsalalaisten ylioppilaiden laulettua Narvan marssia juhlassa siitä tuli suosittu, ja sitä ryhdyttiin pian soittamaan korkeiden sotilashenkilöiden hautajaisissa. Suomeen marssi tuli 1800-luvun alkupuolella.
Suomessa Narvan marssi soitetaan aina sotilashautajaisissa. Lisäksi marssia on käytetty myös siviilihenkilöiden hautajaisissa; esimerkiksi presidentti Urho Kekkonen saatettiin 1986 viimeiselle matkalleen Narvan marssilla. Suomen ja Ruotsin lisäksi marssi tunnetaan myös Virossa, ja sitä soitettiin Viron presidentin Lennart Meren hautajaisissa 2006.
Siviilihautajaisissa Narvan marssia soitetaan esimerkiksi silloin, kun vainaja on sotaveteraani tai siviilityötä varsinaisella sotatoimialueella tehnyt. Samoin lottien hautajaisissa se kuuluu asiaan.
Narvan marssi kulkee mollisävellajissa, mutta siinä on myös isänmaallista paatosta ja rohkeutta sisältävä taitekohta. Ilmeisesti marssi ei alun perin ollut surumarssi vaan tavallinen sotilasmarssi. Hautajaismarssiksi se muuttui vasta E. G. Geierin kirjoitettua siihen varsin synkän sanoituksensa Kaarle XII:n kuoleman muistoksi:
- Viken, tidens flyktiga minnen!
- Stundens fröjder, bleknen, försvinnen!
- Natten nedsteg på våra sinnen,
- och för skuggorna är vår sång.
- Hågkomst av de framfarna dagar,
- som oss eldar och oss anklagar!
- Gråa gäst, som ej tid försvagar,
- följe ditt allvar vår dunkla gång!
- Efter hundraåriga skiften
- våga nalkas till hjältegriften!
- Plåna med tårar ut minnesskriften:
- hur den störste bland Karlar föll!
- Allt för stor för den nykloka tiden,
- kastad ur fornvärlden in i striden,
- svärd för rättvisan! – okänd för friden,
- tills den för evigt hjälten behöll.
Runosta on olemassa ainakin kolme suomennosta. Tässä eräs hieman vanhahtava:
- Muistot, aika häipyvä, heitä!
- Hetken riemut kalpeat peitä!
- Yöhyt synkeä kattaa meitä,
- varjot laulumme kuulkoot vaan!
- Muisto mennehen aijan loiton,
- tunnon syttäjä, kiihde voiton!
- Vieras harmaja aikain koiton
- kanna nyt kanssamme murhe maan.
