Mogao-luolat

Wikipedia

Mogao-luolat ulkopuolelta

Mogao-luolat (perinteisin merkein: 莫高窟, pinyin: mò gāo kū), on 492 temppelin kokonaisuus Kiinassa, Gansun provinssissa lähellä Dunghuangin kaupunkia. Luolat tunnetaan myös nimellä Tuhannen Buddhan luolat.

Legendan mukaan buddhalaismunkki Le Zun sai vuonna 366 jaa. näyn tuhannesta Buddhasta ja suostutteli varakkaan silkkitien pyhiinvaeltajan rahoittamaan ensimmäisen temppelin. Temppeliluolien määrä kasvoi lopulta yli tuhannen. 300-1300-luvuilla buddhalaiset munkit kokosivat paikkaan kirjoituksia ja pyhiinvaeltajat maalasivat luoliin seinämaalauksia, jotka peittävät 42 000 m². Luolat hylättiin 1300-luvulla.

Buddhalaiset munkit arvostivat askeettista elämää, ja uskoivat kaukaisten luolien auttavan valaistumisessa. Maalaukset toimivat meditaation apuna, valaistuksen etsimisen visuaalisina esityksinä ja buddhalaisen uskonnon opetusvälineinä lukutaidottomille kiinalaisille.

Nykyisin Mogao-luolat ovat tärkeä turistihoukutin ja arkeologisen tutkimusprojektin kohde. Luolista tuli UNESCO:n maailmanperintökohde vuonna 1987.

[muokkaa] Kätketty kirjasto

1900-luvun alkuvuosina kiinalainen taolainen Wang Yuan-lu ryhtyi eräiden luolien hoitajaksi. Hän löysi valtavan, kätketyn kirjaston erään temppelin seinän takaa. Kyseessä oli pienehkö huone, joka oli täytetty tiiviisti kirjoituskääröillä. Kirjoitukset ajoittuivat vuosien 406-1002 välille, joista viimeksi mainittu vastasi suunnilleen kirjaston umpeenmuuraamisajankohtaa. Niihin kuului vanhoja kiinalaisia hamppupaperikääröjä, tiibetiläisiä kääröjä sekä maalauksia hamppukankaalle, silkille ja paperille. Kirjoitusten aiheet vaihtelivat kanonisoiduista buddhalaisista teksteistä apokryfisiin teksteihin, rukouskirjoihin, kungfutselaisiin teksteihin, taolaisiin teksteihin, Kiinan hallituksen tuottamiin teksteihin, hallintodokumentteihin, runokokoelmiin, hakemistoihin, kalligrafian opetusteksteihin yms.

Huhut löydöstä kulkivat eurooppalaisten tutkimusmatkailijoiden korviin. Sir Aurel Stein ja Paul Pelliot veivät suuret määrät kirjoituskääröistä Eurooppaan tukemalla Wangin temppelialueen restaurointiprojektia. Myöhemmin kääröjä veivät japanilainen Otani Kozui ja venäläinen Sergei F. Oldenburg. Näistä Stein vei määrällisesti suurimman kokoelman, joka kuitenkin sisälsi muun muassa sadoittain kopioita timanttisutrasta, sillä Stein ei osannut lukea kiinaa. Loput kiinankieliset kirjoitukset vietiin Pekingiin.