Mitsubishi A6M Reisen
Wikipedia
| A6M Zero (A6M2 Type 0 Model 21) | |
|---|---|
 |
|
| Kuvaus | |
| Tyyppi | hävittäjä |
| Miehistö | 1 |
| Ensilento | 1. huhtikuuta 1939 |
| Palveluskäyttöön | heinäkuu 1940 |
| Valmistaja/suunnittelija | Mitsubishi |
| Mitat | |
| Pituus | 9,06 m |
| Kärkiväli | 12,0 m |
| Korkeus | 3,05 m |
| Siipipinta-ala | 22,44 m² |
| Paino | |
| Tyhjäpaino | 1 680 kg |
| Lastattuna | 2 410 kg |
| Suurin lentoonlähtöpaino | - |
| Voimanlähde | |
| Moottori | Nakajima Sakae 12 tähtimoottori |
| Teho | 950 hv |
| Suoritusarvot | |
| Huippunopeus | 533 km/h; 4 550 m |
| Lentomatka | 3 105 km |
| Suurin korkeus | 10 000 m |
| Nousunopeus | 15,7 m/s |
| Siipikuorma | 107,4 kg/m² |
| Teho-paino-suhde | 0,294 kW/kg |
| Aseistus | |
| Konekivääri | 2 x 7,7 mm |
| Tykki | 2 x 20 mm |
| Pommit | 2 x 30 kg + 1 x 60 kg tai 2 x 250 kg kamikaze-tehtävissä |
Mitsubishi A6M Reisen eli Zero oli toisen maailmansodan alkupuolella Japanin Keisarillisen Laivaston ilma-aseen tehokkain hävittäjälentokone. Liittoutuneiden kooditunnus koneelle oli Zeke. Zeroja käytettiin myös kamikazehyökkäyksiin sodan loppupuolella. Lähes kaikki Japanin laivaston ilmavoimien ässät saavuttivat kaikki tai suurimman osan ilmavoitoistaan Zerolla.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Zeron kehittely alkoi vuoden 1937 alussa, heti Mitsubishi A5M:n Claude saavuttua tuotantoon. Japanin Keisarillinen Laivasto asetti koneelle aikaisekseen uskomattomat vaatimukset: nopeus 500 km/h, nousukyky 3 000 metriin 3,5 minuutissa ja lentoajaksi 2 tuntia normaalinopeudella, tai 6–8 tuntia säästönopeudella. Nakajiman tehdas piti vaatimuksia mahdottomina toteuttaa, mutta Mitsubishi tarttui haasteeseen. Tuloksena oli vuoden 1939 loppupuolella ensimmäinen prototyyppi, A6M1 11-shiki. Kone sai tyyppimerkinnän "12-shi" keisari Hirohiton 12. hallintovuoden, 1940, mukaan. Koska vuosi 1940 on japanilaisen keisarikalenterin mukaan vuosi 2400, kone sai nimen Rei-shiki sentōki (Nolla-tyypin laivahävittäjä), josta lyhenne Reisen. Koska japanin kielen kanji rei voidaan lukea myös zero, konetta kutsuttiin myös nimellä Zero-sen, joka on nimi jolla se yleisimmin tunnetaan. Liittoutuneiden A62M2-mallille antamat nimet olivat Ben", sitten "Ray", ja lopulta "Zeke", joka oli Zeron virallinen tunnistusnimi vaikka "Zero" sittemmin jäi käytännössä lentäjien käyttämäksi nimeksi. A6M3 mallia luultiin alun perin täysin uudeksi koneeksi ja sille annettiin aluksi nimeksi "Hamp".
Zero oli rakenteeltaan alatasoinen, kevyestä "Extra-Super Duraluminum" -alumiiniseoksesta rakennettu hävittäjä. Koneen peräsin ja ohjainpinnat olivat kangasverhoiltuja. Kevyen rakenteensa ansiosta Zero pystyi täyttämään sille asetetut vaatimukset ketteryydestä sekä kantamasta, mutta varjopuolina olivat panssaroinnin puute sekä polttoainesäiliöiden haavoittuvuus. Ohjaamon "kasvihuone"-tyyppinen rakenne antoi lentäjälle vapaan näkymän ympärilleen aiheuttaen kuitenkin jonkin verran vääristymiä näkökenttään kaarevien lasien vuoksi. Radion lisäksi Zerossa oli radiokompassi pitkien matkojen suunnistamista varten sekä radiosuuntima-antenni ohjaajan takana.
Zeron aseistuksena oli alun perin kaksi mallinimellä Tyyppi 97 lisenssivalmistettua 7,7 mm englantilaista Vickers-konekivääriä, jotka oli sijoitettu runkoon moottorin yläpuolelle. Lisäksi kummassakin siivessä oli yksi Tyyppi 99 model 1 -mallinimellä lisenssivalmistettu 20 mm Oerlikon-konetykki. Tämä aseistus oli ajankohdan huomioon ottaen kunnioitettavan tehokas, tosin 20 mm tykkien ammusten lähtönopeus oli alhainen ja tämä aiheutti ongelmia suhteessa konekiväärien osumakuvioon.
Kuormana Zero pystyi kantamaan lisäpolttoainesäiliön rungon alla sekä kaksi 60 kg:n pommia, yksi kummankin siiven alla.
Zeron kevyt rakenne oli syynä siihen että kone oli kaartotaisteluissa ylivoimainen. Yhdysvaltojen P-40 ja englantilaisten Hurricane-hävittäjät olivat altavastaajan roolissa käytännössä ensimmäisen sotavuoden ajan, kunnes liittoutuneet kehittivät sopivat taistelumetodit Zeroa vastaan. Jopa tämän jälkeen Zero oli erittäin vaarallinen vastustaja kokeneen japanilaispilotin käsissä.
A6M:n ensimmäinen palveluskäyttöversio oli A6M2 tyyppi 11, joka tuli laivueisiin 1940 lopussa. Toisen maailmansodan alussa sarjatuotanto oli aloitettu, ja tuotantomallina oli A6M2 tyyppi 21, jossa oli tukialuskoukku, kääntyvät siivenkärjet ja ahtimella varustettu Nakajima Sakae -moottori. Loppuvuodesta 1942 palvelukseen tuli A6M3 tyyppi 32, jossa oli tylpät siivenkärjet, ja joka sai liittoutuneiden koodistossa nimen "Hamp". Koneen lopullinen sarjatuotantomalli, A6M5, jossa oli edeltäjiään tehokkaampi moottori ja parempi aseistus, tuli laivuekäyttöön loppuvuodesta 1943. Tämä malli palveli kaikilla japanilaisilla lentotukialuksilla sodan loppuun asti.
[muokkaa] Versiot
A6M1, Tyyppi 0, Prototyyppi Ensimmäinen A6M1 prototyyppi valmistui maaliskuussa 1939, voimanlähteenään 780 hevosvoiman (580kW) Mitsubishi Zuisei 13-moottori kaksilapaisella roottorilla. Sen ensilento tapahtui 1. huhtikuuta samana vuonna ja konetyyppi läpäisi testinsä erittäin lyhyessä ajassa. Syyskuussa kone oli jo laivaston testeissä tyyppinimellä A6M1 tyyppi 0, ainoana muutoksena oli roottorin vaihto kolmilapaiseksi, jotta koneen värinäongelmat saatiin ratkaistua.
A6M2, Tyyppi 0 Malli 11
Samaan aikaan kun Japanin laivasto testasi kahta ensimmäistä prototyyppiä, kolmanteen malliin ehdotettiin 940 hp (700 kW) Nakajima Sakae- moottoria. Mitsubishillä oli jo ennestään samaan luokkaan kuuluva moottori joten he olivat jotensakin haluttomia käyttämään Sakaen vastaavaa. Joka tapauksessa kun ensimmäinen A6M2 valmistui tammikuussa 1940, Sakaen tehokkaampi moottori auttoi Zeroa jopa ylittämään alkuperäiset suoritusvaatimukset.
Uusi versio osoittautui niin lupaavaksi että laivasto käski rakentaa 15 kappaletta hävittäjiä ja lähettää ne Kiinan rintamalle jo ennen kuin testit oli käyty täysin loppuun. Koneet saapuivat Mantšuriaan toukokuussa 1940 ja saivat ensimmäiset kokemuksensa Chongqingssa heinäkuussa. Koneet osoittautuivat täysin immuuneiksi Neuvostoliiton Polikarpov I-16 ja I-153 hävittäjien toiminnalle, koneiden jotka olivat aiemmin aiheuttaneet pahoja ongelmia A5M-mallille. Eräässä yhteenotossa 13 Zeroa ampui alas 27 I-15 ja I-16 konetta kolmessa minuutissa ilman omia tappiota. Kuultuaan Kiinan kokemukset laivasto tilasi A6M2 tyyppi 0 malli 11:ta välittömästi tuotantoon.
Kiinan rintamalla Yhdysvaltojen lentäjät (ns. "Lentävät Tiikerit" -niminen vapaaehtoisosasto) törmäsivät ensimmäistä kertaa uuteen hävittäjämalliin. Hälyttävät kokemukset raportoitiin Washingtoniin, mutta ne hautautuivat valtion byrokratian rattaisiin. Nämä hukatut tiedot tulivat myöhemmin maksamaan monien liittoutuneiden lentäjän hengen.
A6M2, Tyyppi 0 Malli 21
Kun ensimmäiset 65 konetta oli toimitettu marraskuuhun 1940 mennessä, tuotantolinjoilla suoritettiin lisää muutoksia. Muutokset lisäsivät koneeseen taittuvat siivenkärjet jotka mahdollistivat koneiden mahtumisen lentotukialusten hisseihin ja hangaareihin. Tämä malli sai numerokseen 21 josta tuli kaikkein eniten valmistettu malli toisen maailmansodan alkuaikana. Näistä 740 konetta valmistui Mitsubishin ja lisäksi 800 Nakajiman tehtailla. Myös kahta muuta versiota A6M2:sta valmistettiin mutta huomattavasti vähemmän. Nakajimalla tehtiin A6M2-N "Rufe" vesitasoa (joka tosin perustui malliin 11) ja A6M2-K kaksipaikkaista harjoituskoneversiota jota tehtiin Hitachilla ja Sasebon tehtailla.
A6M3, Tyyppi 0 Malli 32
Vuonna 1941 Nakajima esitteli uuden Sakae 21-moottorinsa, joka käytti kaksivaiheista suora-ahdinta parantaakseen Zeron suurten lentokorkeuksien lento-ominaisuuksia. Tehoa moottori tarjosi 1130 hevosvoimaa.
Uusi Sakae oli hieman painavampi ja jonkin verran pidempi kuin vanha johtuen ahtimista, joten koneen painopiste siirtyi liian eteen silloisen koneen rakenteelle. Tämän vuoksi moottorin kiinnityskohtaa siirrettiin noin 20 cm taaksepäin kohti ohjaamoa. Sivuvaikutuksena tämä toimenpide aiheutti polttoainesäiliön pienenemisen 518 litrasta 470 litraan koska säiliö sijaitsi heti moottorin takana.
Ainoat muut suuremmat muutokset koskivat siipiä joista poistettiin Malli 21:n taipuvat siivenkärjet. Lisäksi siipiin asennettiin suuremmat ammussäiliöt sisältäen 100 kappaletta 20 mm ammuksia. Nämä muutokset johtivat Yhdysvallat luulemaan joksikin aikaa että kyseessä oli uusi konemalli, joten sille annettiin koodinimeksi Hamp. Koneeseen tehdyt muutokset vaikuttivat kuitenkin koneen lento-ominaisuuksiin enemmän kuin oli odotettu. Toisaalta kone oli yleisesti nopeampi, mutta liikehtimiskyky, nousunopeus sekä lentosäde kärsivät niin paljon että lentäjät valittivat koneen uusista puuteista.
A6M3, Tyyppi 0 Malli 22
Korjatakseen uuden malli 32:n puutteet tehtiin uusi versio jossa olivat malli 21:n taittuvat siivenkärjet, uudet siivensisäiset polttoainesäiliöt sekä kiinnikkeet 330 litran pudotettaville lisäsäiliöille, yksi kummankin siiven alle. Sisäinen polttoainekapasiteetti nostettiin 570 litraan. Uusi kone sai mallinimekseen 22. Joitakin koneita valmistettiin koemielessä aseistuksenaan 30 mm Tyyppi 5 tykki ja koneen mallina oli tällöin A6M3b malli 22b.
A6M4
A6M4 mallin olemassaolo on kiistanalainen. Jotkin lähteet esittävät että se oli kokeellinen turboahdettu versio suurten lentokorkeuksien hävittäjäksi.
A6M5, Tyyppi 0 Malli 52
A6M5 oli suurehko päivitys A6M3 Malli 22:een verrattuna. Koneen siipien kärjet muutettiin kiinteiksi sekä rungon pinnoite muutettiin paksummaksi (tämä muutos mahdollisti koneen suuremman syöksynopeuden). Lisäksi moottorin pakosarjaa parannettiin laittamalla neljä pakoputkea moottorin molemmin puolin. Tämä taasen paransi moottorin hengitystä ja sen myötä nosti moottorin tehoa.
Koneen versioihin kuuluivat:
- A6M5a Malli 52a «Kou», jossa oli Tyypin 99-II tykki Mk 4 ammusvyöllä rumpulippaallisen Mk 3:n sijasta mahdollistaen suuremman ammuskapasiteetin.
- A6M5b Malli 52b panssarilasisella tuulilasilla, polttoainesäiliön palonsammuttimella sekä 13,2 mm tyyppi 3 Browning konekiväärillä, joka korvasi 7,7 mm Tyyppi 97 konekiväärin moottorin suojapellityksessä.
-A6M5c Model 52c «Hei» panssaroinnilla ohjaamon tuulilasissa sekä ohjaajan tuolissa. Versio oli myös aseistettu kolmella 13,2 (yksi moottorin suojapellityksessä ja kaksi siivissä) sekä kahdella Tyyppi 99-II tykillä (yksi kummassakin siivessä). Koneeseen voitiin asentaa joko 367 litran lisäpolttoainesäiliö tai sen sijaan 250 kg:n pommi. Mallin huippunopeus oli 540 km tunnissa ja se saavutti 8000 metrin korkeuden alle kymmenessä minuutissa.
-A6M5d-S yöhävittäjäversio aseistettuna ylöspäin ampuvalla 20 mm Tyyppi 99 tykillä.
-A6M5-K kaksipaikkainen koulutusversio
A6M6c
Muutoin samanlainen kuin A6M5c mutta koneessa oli itsepaikkautuvat polttoainesäiliöt siivissä ja Nakajima Sakae 31a-moottori vesi-metanoli-ruiskutuksella hetkellisen lisätehon aikaansaamiseksi.
A6M7, Type 0 Model 63
Sama kuin A6M6 mutta tarkoitettu "Kamikaze" hyökkäyksiä varten.
A6M8
Muutoin sama kuin A6M6 mutta Mitsubishi Kinsei 62-moottorilla. Vain kaksi prototyyppiä valmistui.
Zeron seuraajaksi suunniteltiin Mitsubishi A7M Reppu-hävittäjää (Yhdysvaltain nimitys koneelle oli "Sam"), mutta lukuisten viivytysten vuoksi vain yhdeksän prototyyppiä ja yksi tuotantoversio valmistui, eikä yksikään näistä osallistunut sotatoimiin.
Eniten ilmavoittoja Zerolla ovat saavuttaneet pursimies Hiroyoshi Nishizawa (87) ja aliluutnantti Tetsuzō Iwamoto (noin 80). Kaikkein tunnetuin Zero-lentäjä oli kuitenkin japanilainen pursimies, myöhemmin luutnantti Saburo Sakai, joka ampui alas 64 viholliskonetta. Elokuussa 1942 hän haavoittui vakavasti ilmataistelussa Guadalcanalilla ja menetti oikean silmänsä. Toivuttuaan hän palasi lentopalvelukseen ja saavutti sodan lopulla vielä neljä ilmavoittoa. Vuonna 1957 hän kirjoitti Samurai-nimisen muistelmateoksen.
[muokkaa] Yleistä Zerosta
Sodan ensimmäiset puolitoista vuotta Zeron ketteryys, nopeus ja suuri lentosäde takasivat IJN:lle ilmaherruuden Tyynenmeren taisteluissa. Yhdysvaltojen hävittäjävoimat käsittivät alkusodasta lähinnä Grumman F4F Wildcat -koneita jotka pärjäsivät vain taitavissa käsissä Zeroa vastaan. Englannin hävittäjävoimat Kaukoidän rintamalla käsittivät aluksi Brewster F2A Buffalo -koneita, jotka olivat jo tullessaan vanhentuneita. Tämän jälkeen rintamalle toimitettiin Hawker Hurricaneja, jotka myös jäivät alakynteen ilmataisteluissa. Sotatilanteen edelleen huononnuttua RAF toimitti alkuvuodesta 1942 Australiaan Darwinin puolustukseksi parhaita hävittäjiään, Supermarine Spitfire Mk V -mallia. Englantilaisten järkytykseksi Spitfiren tappiot olivat huomattavia johtuen Euroopan rintamalta lainatusta taistelutaktiikasta. Ensimmäisissä taisteluissa tappiot saattoivat nousta jopa yli kahdeksaan Spitfireen pudotettua Zeroa kohti.
3. kesäkuuta vuonna 1942 lento-aliupseeri Tadayoshi Koga nousi ilmaan lentotukialus Ryujolta A6M2 malli 21 hävittäjällään osallistuakseen hyökkäykseen Aleuteilla sijaitsevaa Dutch Harboria vastaan. Paluulennolla Koga huomasi kahden luodin lävistäneen polttoaineletkut, joten Koga ilmoitti laskeutuvansa Akutan Islandille joka oli määrätty hätälaskupaikaksi. Koga ei saavuttanut lentokenttää, vaan suoritti pakkolaskun hiekalle, jolloin kone kääntyi nurin tappaen Kogan. Viisi viikkoa myöhemmin US Navyn PBY Catalina huomasi ylösalaisin olevan koneen ja Yhdysvaltain laivasto kävi noutamassa koneen tutkittavaksi. Tätä sotasaalista pidettiin eräänä Tyynenmeren taistelujen merkittävimmistä, koska koneen testauksesta saaduilla tiedoilla pystyttiin kehittämään esim. F6F Hellcatin taisteluominaisuuksia ottamaan huomioon paremmin Zeron vastaavat. Lisäksi liittoutuneet pystyivät hiomaan hävittäjälentäjilleen parempia taistelutaktiikoita Zeroja vastaan.
Vasta 1943 puolivälissä liittoutuneet saivat uusia konemalleja tuotantoon kuten Grumman F6F Hellcat ja Sptfire Mk VIII:n, jotka olivat vähintäänkin yhtä hyviä ja usein myös parempia kokeneiden lentäjiensä käsissä kuin Zero. Vuoden 1944 jälkeen Zero oli jo täysin alivoimainen uusia Liittoutuneiden konemalleja vastaan, kuten P-38 Lightning, F4U Corsair, P-51 Mustang ja Supermarinen Spitfire/Seafire malleja vastaan. Zeron kohtaloksi jäi loppusodasta toimia lähinnä epätoivoisissa puolustustaisteluissa ylivoimaista vihollista vastaan sekä ottaa osaa Kamikaze-tehtäviin.
"Pudotin lentokorkeuttani päästäkseni pilvipeiton alapuolelle, sitten nousin ylös pilvien ulkopuolelta varmistaakseni kohteen. Todellakin, siellä oli kahdeksan laatikkoleijamaista P-38:aa yhtenä jonona. Päädymme taisteluun samassa lentokorkeudessa.
4000 metrin korkeudessa Zeron malli 21 saattoi tavoittaa P-38:n helposti. Kaksimoottorinen hävittäjä tarjosi myös suurikokoisen maalin.
Ammuin alas yhden P-38:n ensimmäisellä ohituskerralla ja lentueemme pudotti niitä lopuksi kuusi, mutta jäljelle jääneet kaksi pakenivat pilviin emmekä tavoittaneet niitä."
- Tetsuzo Iwamoto, kuvaillessaan taistelua marraskuun 20. päivänä 1943 Rabaulin yllä.
- Tetsuzo Iwamoto, Zerosen Gekitsui-o, 1972, OCLC 23329404, ISBN 4-7698-2050
