Merikihu
Wikipedia
| Merikihu | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen | ||||||||||||||||||
 |
||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||
| Stercorarius parasiticus (Linnaeus, 1758) |
||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||
 Merikihu Wikispeciesissä |
Merikihu (Stercorarius parasiticus) on tiiroilta ja lokeilta ruokansa ryöstävä rantalintu. Lajin nimesi Carolus Linnaeus 1758.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Koko ja ulkonäkö
Merikihulla on tummanruskea höyhenpeite ja valkea panta kaulassa. Siivissä on valkea "pilkka" joka pilkahtelee linnun lentäessä. Merikihua on kahta värimuotoa, kokotumma ja vaaleampi (kuvassa). Muodoltaan se muistuttaa jalohaukkaa. Sukupuolet ovat samanvärisiä ja ne voivat olla kumpaa värimuotoa tahansa.
Vanhin suomalainen rengastettu merikihu on ollut 31 vuotta 12 päivää vanha. Se on samalla Euroopan vanhin merikihu.[1]
Pituus: 37-45 cm, pyrstösulat lisäävät siihen kesällä vielä 7 cm Siipiväli: 110-125 cm Paino: 330-610 g, naaras on selvästi suurempi.
[muokkaa] Levinneisyys
Merikihu pesii lähinnä arktisilla ja subarktisilla seuduilla Alaskasta ja Pohjois-Kanadasta Pohjois-Eurooppaan ja -Aasiaan ulottuvilla alueilla. Suomen merialueilla pesii noin 520 paria, Euroopan kanta on 16 000–24 000 paria. Maailman populaation kooksi arvioidaan ½–1 miljoonaa yksilöä ja lajin kanta on elinvoimainen.[2] Talveksi se muuttaa eteläisen pallonpuoliskon rannikoille asti. Keväällä se saapuu Suomeen huhtikuun lopulta alkaen ja syksyllä poistuu huomaamattomasti heinä-syyskuussa. Atlantilla se vaeltelee sekä Afrikan että Etelä-Amerikan rannikoilla.
[muokkaa] Elinympäristö
Merikihu viihtyy avoimessa tundramaastossa. Suomen pesimäkanta asuu yksittäispareina ulkosaariston puuttomilla luodoilla. Pesimäajan ulkopuolella merikihu viihtyy avomerellä.
[muokkaa] Lisääntyminen
Pesä on tavallisesti puuttoman luodon korkeimmalla kohdalla, missä kihuilla on esteetön näköala ympäristöön. Pesä on vain painanne kalliossa tai sammalikossa. Merikihu munii 1-2 tumman oliivinvihreää munaa. Munia haudotaan 26-27 vrk molempien emojen toimesta. Untuvikot ovat tummanharmaita tai -ruskeita, ja niillä on siniset jalat. Ne kasvavat nopeasti ja ovat lentokykyisiä 4-viikkoisina. Sukukypsä 3-vuotiaana.
[muokkaa] Ravinto
Merikihu syö sopuleita ja muita pikkujyrsijöitä sekä hyönteisiä. Suomessa ne ryöstävät tiiroilta ja lokeilta näiden kalansaaliin. Tästä käytöstavasta se on saanut joissakin kielissä nimensäkin, "parasiitti" eli loinen. Voi myös ryöstää munia tai poikasia muiden lintujen pesistä. Muuttomatkoilla se varastelee ruokaa muilta kihuilta ja lokeilta.
[muokkaa] Lähteet
- Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. – Oxford University Press. Hong Kong.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Götmark, F., Andersson, M. & Hildén, Olavi 1981: Merikihun värimuodoista Ruijassa. - Ornis Fennica 58:49-54.
- Ulfvens, Johan, Hildén, Olavi & Hästbacka, Hans 1989: Labben i Kvarken - färgfaserna år 1957-87. - Lintumies 2.1989 s. 78-80. LYL.
