Loppuheitto
Wikipedia
Loppuheitto eli apokopee (kreik. ἀποκοπή < ἀποκόπτειν “typistää, katkaistaa”; ἀπο- “pois” and κόπτειν “leikata”) on foneettinen ilmiö, jossa yksi tai useampi äänne jätetään pois sanan lopusta. Tämä poisjätetty äänne on useimmiten painoton vokaali.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Loppuheitto ja historiallinen fonetiikka
Historiallisessa fonetiikassa loppuheitolla usein viitataan painottoman vokaalin poisjääminen.
[muokkaa] Painottoman vokaalin poisjääminen
- vulgaarilatina pan[e] > espanja pan "leipä"
- vulgaarilatina lup[u] > ranska loup "susi"
- latina strat[a] > englanti street "katu"
[muokkaa] Muiden äänteiden poisjääminen
- latina illu[d] > espanja ello se
[muokkaa] Loppuheitto kieliopillisena sääntönä
Joissakin kielissä loppuheitto on pakollinen tietyissä ympäristöissä. Esimerkiksi espanjan kielessä useiden substantiivia edeltävät adjektiivien loppuvokaali jää pois, kun kyseinen substantiivi on sekä maskuliini että yksikössä. Täten uno-sanasta (yksi) tulee un ja grande-sanasta (suuri, iso) tulee gran. Näin ollen espanjan kielessä sanotaan un mundo (yksi maailma) eikä uno mundo ja gran aventura (suuri seikkailu) eikä grande aventura.
[muokkaa] Loppuheiton käyttö runoissa
- saksa ich gebe > runollinen saksa ich geb' "minä annan"
[muokkaa] Loppuheitto suomalais-ugrilaisissa kielissä
[muokkaa] Suomi
[muokkaa] Loppuheitto murteissa
Lounaismurteissa loppuheitto on erittäin yleinen ja rajoittuu sanojen loppuvokaaliin eli kaikista useampitavuisista sanoista ja kaksitavuisista, joissa ensimmäinen tavu on pitkä, loppuvokaali jää pois.
[muokkaa] Viro
Viron kielessä loppuheitto esiintyy sanoissa, joissa ensimmäisen tavun vokaali on pitkä:
- viro: piim, linn "maito, kaupunki (vrt. suomi piimä, linna)
Kun ensimmäisen tavun vokaali on lyhyt, loppuheittoa ei ole:
- viro: tuli, lumi (myös suomeksi samat)
