Konkreettinen runous
Wikipedia
Eri puolilla maailmaa samoihin aikoihin 1950-luvulla syntynyt konkreettinen runous liittyy kuvataiteen konkretismin ja konkreettisen musiikin perinteeseen. Sveitsiläinen Max Bill ja ruotsalaissyntyinen Öyvind Fahlström käyttivät ensimmäisinä käsitettä ”konkreettinen runous” vuonna 1953.
Sveitsissä uranuurtajana toimi bolivialaissyntyinen Eugen Gomringer [1], joka julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Konsellationen vuonna 1953. Gomringer kiinnostui lisääntyneen matkustamisen myötä yleistyneistä kansainvälisistä merkkijärjestelmistä, joita ilmestyi juna-asemille ja lentokentille 1950-luvulla. Konkretistiset teokset ovatkin kuin liikennemerkkejä, joissa operoidaan hyvin pelkistetyillä kuvioilla ja jotka yleensä tajutaan yli kielirajojen.
Samoihin aikoihin perustettiin Brasiliassa Noigandres-ryhmä [2], johon kuuluvat Decio Pignatari ja veljekset Augusto ja Harold de Campos. He esittelivät töitään São Paolon modernin taiteen museossa pidetyssä konkreettisen taiteen näyttelyssä vuonna 1956. Ryhmä julkaisi vuonna 1958 ”Konkreettisen runouden pilottisuunnitelman”, jossa painotettiin konkreettisen runouden yhteyksiä konkreettiseen kuvataiteeseen sekä Anton Webernin, Pierre Boulez’in ja Karlheinz Stockhausenin musiikkiin. [3]
Ranskalainen Pierre Garnier käyttää konkreettisesta runoudesta myös termiä spatiaalisuus, sillä sanojen väliin jäävä valkoinen tila on myös merkityksellinen. Samoin mekaaninen, foneettinen, semanttinen ja visuaalinen runous tulevat lähelle konkreettisen runouden ideaa. Runoilijat korostivat sitä, että kieli ei ole pelkästään kommunikaatioväline, vaan kielellä on myös materiaalinen ulottuvuus.
Runokielen uudistamisen edelläkävijöinä voidaan pitää Mallarmén typografisia runoja, [4] ja Apollinairen kalligrammeja [5], joissa näkemisellä ja lukemisella on yhtä suuri osuus.
Futuristien ja dadaistien kokeilut edelsivät konkreettista runoutta. Garnier pitää konkreettisen runouden edeltäjinä lisäksi esimerkiksi Eisensteinin ideogrammeja ja montaaseja, James Joycen Odysseus ja Finnegan’s Wake -teoksia sekä Piet Mondrianin Boogie-Woogie -sarjaa [6].
Suomalaisista konkreettisen runouden kirjailijoista mainittakoon Väinö Kirstinä [7] ja Kari Aronpuro [8].
Uudenlaisia mahdollisuuksia konkreettiselle runoudelle avautui internetin myötä. Ubuweb-sivustosta löytyy johdanto kokeelliseen ja digitaaliseen runouteen ja taiteeseen.
[muokkaa] Lähteet
- Concrete poetry. An international anthology edited by Stephen Bann. London Magazine editions, 1967.
- Garnier Pierre Spatialisme et poésie concrète. Paris: Gallimard, 1968.
- Poesía experimental española (1963 - 2004). Antología. Selección y edición de Félix Morales Prado. Clásicos Marenostrum, 2004.
