Kirurgia
Wikipedia
Kirurgia on lääketieteen ala, jossa sairauksia, vammoja, kasvaimia tai epämuodostumia hoidetaan leikkausten avulla. Sana kirurgia juontuu kreikasta ja tarkoitti alun perin käsityötä (χειρουργία < χείρ "käsi" + έργον "työ").
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Opinnot ja erikoistuminen
Jotta lääkäristä tulisi kirurgi, hänen on lääketieteen lisensiaatin tutkinnon jälkeen opiskeltava kuusi vuotta ohjatussa kirurgian koulutuksessa. Koulutukseen sisältyy Suomessa noin kaksi vuotta eri alojen leikkauksia sisältävää runkokoulutusta, jonka jälkeen erikoistuva lääkäri valitsee jonkin kirurgian osa-alueen. Kirurgiaa opiskellaan paljolti "mestarin kisällinä" eli seuraamalla kokeneiden kirurgien leikkauksia ja tekemällä omaa leikkaustoimintaa kokeneemman valvonnassa, mutta myös laaja teoriaopetus on välttämätöntä. Lastenkirurgian alalle ei lääkäri monissa klinikoissa pääse edes apulaislääkärin sijaiseksi, ellei ole valmis kirurgi.
Suomessa kirurgisia erikoisaloja ovat gastroenterologinen kirurgia, lastenkirurgia, ortopedia ja traumatologia, plastiikkakirurgia, suu- ja leukakirurgia, sydän- ja rintaelinkirurgia, urologia, verisuonikirurgia, käsikirurgia ja neurokirurgia. Leikkauksia suoritetaan myös muilla erikoisaloilla, kuten gynekologian, silmätautien ja korva-, nenä- ja kurkkutautien aloilla. [1]
[muokkaa] Kirurgian historiaa
Vanhalla ajalla käsityöläisenä pidettyä kirurgia arvostettiin vähemmän kuin pappiin verrattavana parantajana toiminutta yleislääkäriä. Akateeminen koulutus alkoi vähitellen keskiajalla, ensin Italian ja Ranskan yliopistoissa. Silti latinaa ja yleissivistystä hankkivien lääkärien ja usein killoissa ja oppisopimuksilla harjoittelevien, joskus lukutaidottomienkin kirurgien välillä oli suuri ero. Vasta 1700-luvulla katsottiin tarpeelliseksi, että lääkärienkin oli perehdyttävä kirurgian alkeisiin. [2]
Ennen nykyisiä hoitokeinoja oli hyvin suuri vaara että potilas vuosi kuiviin ennen hoitoa tai leikkauksen aikana. Haavan kiinnipolttaminen oli toimiva mutta rajoitettu toimenpide, se oli haitallinen pitkällä aikavälillä kun haava tulehtui sekä erittäin kivulias. Tulehdus on tullut käsitteenä tutuksi vasta aika hiljattain. Tulehdukset olivat suuri syy siihen että leikkauksen jälkeinen parantuminen ei ollut toivotun tapainen. Tulehduksilta opittiin välttymään kun lääkärit huomasivat että on viisasta steriloida työvälineet ja pestä kädet, myöhemmin on ruvettu käyttämään kumihansikkaita. Nykyisen käytössä olevan puudutuksen, keksivät kaksi amerikkalaista hammaslääkäriä, Horace Wells ja William Morton. Aikaisemmin leikkaus oli äärimmäisen kivulias kokemus ja leikkaajia kehotettiin hoitamaan leikkaukset mahdollisimman nopeasti, ettei potilas kärsisi niin paljoa. 1800- luvulla leikkaukset muuttuivat merkittävästi, kun nukutus ja lihasrelaksantit saatiin käyttöön.
