Kenttäposti
Wikipedia
Kenttäposti oli Suomessa talvisodan ja jatkosodan aikana rintamalle tai rintamalta lähetettyä postia, joka oli tarkan valvonnan eli sensuurin alaisena. Kenttäpostilähetyksiin ei kirjoitettu osoitteita, jotta ne eivät paljastaisi yksiköiden sijaintia viholliselle vääriin käsiin joutuessaan.
Selväkielisten osoitteiden sijasta käytettiin ns. peitelukuja ja vastaavasti kirjeiden alussa oleva paikkamerkintä saattoi olla esimerkiksi "Kankaalla kannon päässä", "Korsussa" tai "Siellä jossakin", joka lienee näistä tunnetuimpia.
Kenttäpostilla oli suuri merkitys sekä rintaman että kotirintaman mielialojen ylläpitäjänä. Vaikka sotilaallisesti täsmällisiä tietoja ei saanut ilmaista, kenttäposti kuljetti tunnelmia ja osoitti välittämistä.