Japaninalbatrossi
Wikipedia
| Japaninalbatrossi | ||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Uhanalaisuusluokitus: Vaarantunut | ||||||||||||||
 |
||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||
| Phoebastria albatrus (Peter Simon Pallas, 1769) |
||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||
 Japaninalbatrossi Wikispeciesissä |
Japaninalbatrossi (Phoebastria albatrus) on keskikokoinen pohjoisten vesien ulappalintu.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Koko ja ulkonäkö
Linnun vartalon pituus on noin 89 cm, siipien kärkiväli keskimäärin 2,37 m ja paino keskimäärin 4,3 kg. Vanhan linnun puku on kokonaan valkoinen, pää on kuitenkin kellertävä ja siivet päältä mustat. Nokka on vaaleanpunainen ja sen kärki on sinertävä. Nuoret linnut ovat kokonaan ruskeita. Sukupuolet ovat saman näköiset.
Lajin kuvaili ja nimesi Georg Wilhelm Stellerin keräämien nahkojen perusteella Peter Simon Pallas 1769. Lajin toinen englanninkielinen nimi onkin Steller's Albatross.
[muokkaa] Esiintyminen
Japaninalbatrossi vaeltelee hyvin suurella merialueella Kiinan itärannikolta Japanin kautta Aleuteille, Alaskaan ja sieltä Kanadan ja Yhdysvaltojen länsirannikkoa aina Meksikon rajoille saakka. Koko pohjoinen Tyyni valtameri on sen esiintymisaluetta.
Lisääntyminen tapahtuu vain kahdella saarella Japanissa, Torishimalla kaukana Tokion eteläpuolella, ja Minami-Kojimalla Senkakusaarilla, koilliseen Taiwanista. Torishimalla asuu noin 1 540 yksilöä ja Minami-Kojimalla noin 300 yksilöä.
Japaninalbatrossi on uhanalainen laji. 1949 sen katsottiin kuolleen sukupuuttoon, mutta sittemmin löydettiin pieniä määriä vaeltelevia, pääasiassa nuoria lintuja. Laji oli erittäin yleinen Stellerin aikoihin 1700-luvulla ja vielä 1800-luvulla. Arvioidaan, että noin 5 miljoonaa japaninalbatrossia tapettiin Torishimalla sen höyhenpuvun takia 1885–1903. Kaikkiaan arvioidaan tapetun noin 10 miljoonaa yksilöä. Tappaminen jatkui aina 1930-luvulle. Höyhenet ja sulat käytettiin tyynyjen ja patjojen täytteiksi sekä huopiin ja sulkakyniksi, ruumiista tehtiin lannoitteita ja rasvaa ja munia syötiin. Kaikki vähintään 15 pesimäyhdyskuntaa oli vuoteen 1949 mennessä kokonaan tuhottu.[1]
Lajin elpyminen on ollut hidasta. 1954 Torishimalla asui 25 lintua, joista ainakin 6 paria pesi. Japani rauhoitti lajin 1958, ja suojelua lisättiin 1962 ja 1972. Suojelun tuloksena laji on elpynyt. Luonnonolosuhteiltaan Torishima on vaikea, sillä saarella toimii aktiivinen tulivuori ja rankat monsuunisateet aiheuttavat mutavyöryjä.
[muokkaa] Elinympäristö
Alkuperäinen pesimäpaikka oli aukea, elefanttiheinää (Miscanthus sinensis) kasvava tasanne. Pesivät linnut tekevät ruokailulentoja "lähivesille". Pesinnän jälkeen linnut vaeltelevat pohjoisella Tyynellämerellä, runsaimmin niitä tavataan Beringinmerellä.
[muokkaa] Lisääntyminen
Pari saapuu pesimäyhdyskuntaan lokakuussa. Pesä rakennetaan elefanttiheinästä tai jostain muusta ruohosta. Naaras munii yhden munan, jota puolisot hautovat vuorotellen noin viikon jaksoissa. Haudonta kestää noin 65 päivää. Molemmat emot ruokkivat poikasta, joka on lentokykyinen noin 5 kuukauden ikäisenä. Nuori lintu vaeltelee merellä ainakin 4 vuotta, ennen kuin palaa kotisaarelleen. Sukukypsä se on noin 7–9-vuotiaana.
[muokkaa] Ravinto
Kalmarit, äyriäiset ja vähemmässä määrin kalat. Toisten tietojen mukaan seurailee laivoja, toisten taas ei.
