Hilary Hahn
Wikipedia
Hilary Hahn (s. 27. marraskuuta 1979) on Grammy-palkittu yhdysvaltalainen viulisti.
Hahn syntyi Virginiassa ja aloitti 3-vuotiaana viulunsoiton Suzuki-menetelmällä. Hänet kelpuutettiin vuonna 1990 Philadelphian Curtis Institute of Musiciin, ja hän opiskeli seitsemän vuoden ajan Jascha Brodskyn johdolla.
[muokkaa] Ura
Vuonna 1991 Hilary Hahn teki ensimmäisen merkittävän esiintymisensä suuren orkesterin kanssa. Baltimoren sinfoniaorkesterin solistina esiinnyttyään hän pääsi tekemään yhteistyötä Philadelphian orkesterin, Clevelandin orkesterin, Pittsburghin sinfoniaorkesterin ja New Yorkin filharmonikkojen kanssa.
Hilary Hahnin kansainvälinen debyytti tapahtui Saksassa vuonna 1995, jolloin hän tulkitsi Ludwig van Beethovenin viulukonserton Lorin Maazelin johtamana. Vuotta myöhemmin hän esiintyi ensimmäistä kertaa Carnegie Hallissa. Nyttemmin Hahn on esiintynyt mm. Lontoon sinfoniaorkesterin ja Singaporen sinfoniaorkesterin kanssa; debyyttinsä Chicagon sinfoniaorkesterin kanssa hän teki maaliskuussa 2007.
Time-lehti nimesi Hilary Hahnin vuonna 2001 "Amerikan parhaaksi nuoreksi klassisen musiikin esittäjäksi". Hän sai vuonna 1996 levytyssopimuksen Sony Musicilta ja vuonna 2003 Deutsche Grammophonilta. Paitsi sooloviulistina, hän on tullut tunnetuksi myös kamarimuusikkona. Hän soittaa vuoden 1864 Vuillaumella. Hän on nimennyt mielisäveltäjäkseen Johann Sebastian Bachin.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Viralliset sivut (englanniksi)