Helsingin keskustatunneli
Wikipedia
Helsingin keskustatunneli (ruots. Helsingfors centrumtunnel) on suunnitelma autotunneliksi Länsiväylältä Sörnäisten rantatielle Helsingin keskustan alitse.
Tunnelin rakentaminen näyttää epätodennäköiseltä sen jälkeen kun Helsingin sosiaalidemokraatit ilmoittivat tammikuussa 2008 vastustavansa hanketta. Suurista valtuustoryhmistä tunnelia kannattaa ainoastaan kokoomus. [1]
Alkuperäiset arviot tunnelin rakennuskustannuksiksi olivat välillä 270–320 miljoonaa euroa, mutta arviot ovat sittemmin nousseet 475–545 miljoonaan euroon. Lisäksi liittymät pysäköintihalleihin maksaisivat 50 miljoonaa euroa.[2] Kokonaisuudessaan valmistuttuaan tunnelia käyttäisi noin 50 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Tunnelin läntinen suu olisi Ruoholahdessa, josta tunneli kulkisi Hietaniemen hautausmaan eteläpuolen ja Mechelininkadun alitse ja edelleen Rautatiekatujen alle. Tunneli jatkuisi kalliossa Kaisaniemen puiston alla, jonne rakennetusta eritasoliittymästä olisi reitit Kluuvin pysäköintilaitokseen ja keskustan huoltotunneliin. Yhä Sörnäisiin päin mentäessä tunnelin linjaukselle on kaksi vaihtoehtoa, joista toisen itäinen suuaukko on Sörnäisten rantatiellä Vilhonvuorenkadun risteyksessä ja toinen Haapaniemenkadun risteyksessä. Tunnelin kokonaispituus on noin 3,4 km.
Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi 3. marraskuuta 2005 niin sanotun pintatunnelivaihtoehdon asemakaavoituksen pohjaksi. Pintatunnelista on suunniteltu rakennettavaksi yhteydet Töölönlahden liittymästä keskustan katuverkkoon ja Forumin, Elielin sekä Kluuvin pysäköintilaitoksiin. Jotta asemakaavoitus voitaisiin aloittaa, tarvittaisiin vielä kaupunginhallituksen hyväksyntä. Asemakaavoituksen jälkeen, ennen mahdollista rakennusvaihetta pitäisi saada myös kaupunginvaltuuston hyväksyntä. Tunnelin rakentaminen saattaisi alkaa aikaisintaan vuonna 2010.
Tunneli lisäisi tutkitusti automääriä Helsingin keskusta-alueella, sillä kaupungin itä-länsisuuntainen ohittaminen helpottuisi olennaisesti. Tunnelia eivät myöskään saisi käyttää kuorma- ja linja-autot, vaan se olisi tarkoitettu yksinomaan henkilöautojen käyttöön.
Osa autoliikenteestä tosin siirtyisi keskustan katuverkosta maan alle. Samalla laajennettaisiin keskustan kävelykatuja, sillä Kaivokatu on suunniteltu muutettavaksi kävelykaduksi ja Esplanadit on tarkoitus kaventaa yksikaistaisiksi.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Sdp ehdotti yllättäen luopumista Helsingin keskustatunnelista 16.1.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.1.2008.
- ↑ Keskustatunnelin hinta nousi puoleen miljardiin 12.4.2007. Helsingin Sanomat. Viitattu 23.5.2007.