Heikki Aaltoila
Wikipedia
Heikki Johannes Aaltoila (alun perin Aalto [1], s. 11. joulukuuta 1905 Hausjärvi – k. 11. tammikuuta 1992 Helsinki) oli suomalainen säveltäjä ja kapellimestari. Hän toimi Suomen Kansallisteatterin kapellimestarina ja säveltäjänä 40 vuoden ajan (1934–1973) säveltäen musiikin noin 150 näytelmään. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan Heikki Aaltoila asui Pälkäneellä, missä hänen isänsä toimi kauppiaana. Aaltoila opiskeli Helsingin Konservatoriossa 1928–1934 ja yliopistossa. Hän toimi myös Ylioppilasorkesterin johtajana, laulunopettajana 1938–1945, Yleisradion äänilevyosastolla 1939–1943 ja musiikkiarvostelijana. Hänestä tuli Suomen kansallisteatterin kapellimestari v. 1945.
Aaltoila tunnetaan myös elokuvamusiikin säveltäjänä. Erityisesti hänet muistetaan yhteistyöstään ohjaaja Edvin Laineen ja Matti Kassilan kanssa. Aaltoilalle myönnettiin kaksi Jussi-patsasta: elokuvista Niskavuoren Aarne (1954) ja Pastori Jussilainen (1955). Hän sävelsi musiikin noin 75 elokuvaan. Mm. häävalssinakin suosittu "Akselin ja Elinan häävalssi" elokuvassa Täällä Pohjantähden alla on Aaltoilan säveltämä. Heikki Aaltoilan puoliso oli vuodesta 1950 Inkeri Hupli.
Lisäksi Aaltoila toimi muun muassa Uuden Suomen musiikkikriitikkona.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Aaltoila Populaarimusiikin museon tietokannassa
- Heikki Aaltoila Elonetissä
- Heikki Aaltoila Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
- Heikki Aaltoilan sävellystuotanto 1900-luvulla Suomen Äänitearkiston tietokannassa
- Heikki Aaltoilan sanoitustuotanto 1900-luvulla Suomen Äänitearkiston tietokannassa