Hans Pflügler
Wikipedia
Johannes Christian "Hansi" Pflügler (s. 27. maaliskuuta 1960, Freising, Saksa) on entinen jalkapalloilija. Hän voitti maailmanmestaruuden vuoden 1990 MM-kisoissa. Pflügler pelasi puolustajana ja puolustavana keskikenttäpelaajana.
Hans Pflügler pelasi koko uransa Bayern Münchenissä. Hän aloitti vuonna 1981 ja pelasi vuoteen 1995 asti. Tosin viimeisellä kaudella hän pelasi vain yhden Bundesliga-ottelun. Pflügler voitti Bayern Münchenissä viisi kertaa Saksan mestaruuden ja kolmesti Saksan cupin. Hän oli kahdesti Euroopan Cupin loppuottelussa, mutta molemmilla kerroilla tuli tappio. Pflügler kokeili vielä paluuta kentille ja pelasi kaudella 2001-02 32 ottelua Saksan eteläisessä aluesarjassa Bayern Münchenin reservijoukkueessa.
Saksan jalkapallomaajoukkueessa Pflügler pelasi vuosina 1987-90 11 maaottelua ja oli voittamassa maailmanmestaruutta vuonna 1990.
[muokkaa] Seurat
- 1981-95 FC Bayern München
- (2001-02 Bayern Münchenin reservijoukkue)
[muokkaa] Saavutukset
- Maailmanmestaruus 1990
- Euroopan Cupin hopea 1982 ja 1987
- Saksan mestaruus 1985, 1986, 1987, 1989 ja 1990
- Saksan Cup 1982, 1984 ja 1986