Hanna Malm
Wikipedia
Hanna Malm (1887, Helsinki – 1938) oli suomalainen poliitikko, joka toimi Suomen sisällissodassa Kansanvaltuuskunnan sisäasiainosaston sihteerinä ja, siirryttyään Neuvosto-Venäjälle 1920-luvun alussa, Suomen kommunistisen puolueen (SKP) johtotehtävissä. Malm oli elinaikanaan SKP:n tunnetuin naispoliitikko.[1]
[muokkaa] Ura Suomessa
Hanna Malm syntyi työväenluokkaiseen perheeseen Helsingissä. Hän aloitti poliittisen toimintansa 1900-luvun alussa Suomen sosialidemokraattisessa puolueessa. Vuonna 1909 Malm valittiin SDP:n Pietarsaaren piirijärjestön sihteeriksi, mikä merkitsi ryhtymistä täysipäiväiseksi poliitikoksi. Malm oli aktiivinen puolueen lisäksi sosiaalidemokraattisissa nais-, varhaisnuoriso-, ammattiyhdistys-, urheilu- ja kulttuurijärjestöissä.[1]
Kansalaisvaltuuskunnan sisäasiain osastolla sisällissodan aikana työskennellessään Malm ajautui riitoihin maltillisempien sosiaalidemokraattien kanssa. Hän pyrki muun muassa estämään, Eero Haapalaiselta saamiensa käskyjen mukaisesti, punaisten joukkosiirtymisiä Venäjälle. Malm oli Tampereella, kun valkoiset valtasivat kaupungin. Ennen katoamistaan maanalle, ja onnistunutta siirtymistä Ruotsiin, Malm piti Tampereen keskustorilla puheen, jossa hän kehotti punaisia ottamaan käyttöön "terroristiset" keinot. Puheesta tuomittiin myöhemmin Malmia ulkonäöltään muistuttanut Emmi Murto.[1]
Siirryttyään Tukholmaan Malm liittyi SKP:hen. Jo joulukuussa 1918 hän kuitenkin palasi Suomeen ja ryhtyi organisoimaan SKP:n maanalaista liikettä. Malm kirjoitti Suomen sosialistisen työväenpuolueen lehtiin salanimellä Mutteri. Mutteri yllytti työläisiä ottamaan haltuun tuotantovälineet neuvostojen avulla. Malmin kirjoitukset loivat mutterismina tunnetun suuntauksen, jossa kiihkeä vallankumouksellinen fraseologia yhdistyi kritiikkiin, jota sai varsinkin (kommunistijohtoinen) ay-liike. Termiä käytettiin lähinnä negatiivisessa mielessä kuvaamaan yltiöpäistä äärivasemmistolaisuutta.[1]
[muokkaa] Vuodet Neuvostoliitossa
Vuonna 1921 SKP:n keskuskomiteaan puolueen Suomen byroon kautta valittu Malm siirtyi Neuvosto-Venäjälle vuonna 1922 aiheutettuaan skandaalin takavarikoiduksi joutuneella kirjeellä, jossa kehotettiin työläisiä varastamaan työkaluja, jotka tuli ohjata neuvostomaahan.[1] Malm asui Moskovassa Hotel Luxissa yhdessä monien muiden maiden kommunistiemigranttien kanssa.[2]
1930-luvun alussa Malm ajatui pahoihin riitoihin muiden suomalaisten kommunistien kanssa. Ongelmat alkoivat kärjistyä, kun Malm hukkasi Ruotsissa ollessaan 1929 muistion, joka sisälsi suomalaisten kommunistien yhteystietoja, ja jonka Ruotsin poliisi toimitti Etsivälle keskuspoliisille. Mukana huolimattomuudessa oli myös Malmin aviomies Kullervo Manner, jonka kanssa Malm liittoutui yleensä myös politiikassa. He muodostivat SKP:ssä opposition, joka kritisoi Otto Wille Kuusisen ja Yrjö Sirolan johtamaa linjaa. Malm syytti SKP:n puoluekonferenssissa 1930 mainittuja henkilöitä puoluevastaisen oikeistoryhmän muodostamisesta vuonna 1921 eikä häntä valittu enää puolueen keskuskomiteaan.[2] Malm opetti lyhyen aikaa Moskovan Kansainvälisessä Lenin-koulussa ammattiyhdistyspolitikointia, mutta hän joutui pian epäsuosioon.[3]
Malm oli kritiikissään aina kärkäs ja hän sai monia vihamiehiä. Malmilla ei ollut tapana myöntää omia virheitään kuin äärimmäisen painostuksen alla. Vuonna 1932 hän hyökkäsi Neuvostonaisen päätoimittaja Lyyli Latukkaa vastaan ja sai osakseen voimakasta kritiikkiä. Häntä syytettiin muun muassa "luxemburgilaisesta spontanismista". Malmin syytettyä Manneria ja muuta sisällissodan johtoa työväen asian pettureiksi Kominternin SKP-vastaava julisti lausunnot Kominternia ja Kuusista herjaaviksi. Marraskuussa 1932 Malm pakkosiirettiin Uhtuaan, jossa hän muun muassa pyrki keräämään todistusaineistoa mielipiteidensä puolesta. Hän kirjoitti jonkin aikaa Punainen Uhtua -lehteen. Malm kuitenkin erotettiin pian Uhtuan puolueosastosta.[2] Malmin kirjeenvaihtoa Mannerin kanssa vuosina 1932–1933 on julkaistu kokoelmassa Rakas kallis toveri (WSOY 1997).
Malm erotettiin SKP:sta ja Neuvostoliiton kommunistisesta puolueesta (bolsevikit) vuonna 1933. Malm palasi Moskovaan, mutta NKVD pidätti hänet 14. maaliskuuta 1935. Marraskuussa 1935 Neuvostoliiton korkeimman oikeuden sotilaskollegio tuomitsi Malmin ja Mannerin kymmeneksi vuodeksi pakkotyöhön. Esimerkiksi vuonna 1936 Syvärin leirillä ollut Malm vetosi turhaan SKP:n johtoon vapauttamisensa puolesta. Virallisen ilmoituksen mukaan Malm hukkui järveen Solovetskin työleirillä 1938. On mahdollista, että hän teki itsemurhan.[2]
