Halogeeni
Wikipedia
Halogeenit ovat jaksollisen järjestelmän 17. ryhmän, 7. pääryhmän, alkuaineet eli fluori, kloori, bromi, jodi ja astatiini. Halogeenien reaktiokyky kasvaa ryhmässä ylöspäin mentäessä. Fluori on siis halogeeneista reaktiokykyisin.
Halogeenien uloimmalta kuorelta puuttuu vain yksi elektroni oktetista. Elektronirakenteensa vuoksi halogeenien yleisin hapetusluku on -I, mutta fluoria lukuun ottamatta ne esiintyvät yhdisteissään muillakin hapetusluvuilla: +I - +VII.
Halogeeneista ihmiselle välttämättömiä ovat fluori, kloori ja jodi. Kloridi-ioneja tarvitaan solunesteissä positiivisten natrium- ja kaliumionien vastapainoksi. Fluoridi-ionia löytyy hammaskiilteestä ja jodia tarvitaan kilpirauhasten tyroksiini-nimiseen hormoniin.
Puhtaat halogeenit esiintyvät kaksiatomisina molekyyleinä, joissa on yksinkertaiset, kovalenttiset sidokset. Halogeenit ovat epämetalleista herkimmin reagoivia ja voimakkaita hapettimia. Luonnossa halogeenit esiintyvätkin erilaisissa suoloissa, mistä myös nimitys "suolanmuodostajat". (kreik. halos = suola, gennan = synnyttää)
[muokkaa] Halogeenien käyttö
Kaikki halogeenit tappavat hyvin bakteereja. Tästä syystä halogeeneja, erityisesti klooria, käytetään desinfiointiaineina. Tosin ilmassa yli 30 ppm:n (miljoonasosan) klooripitoisuus tappaa ihmisen puolessa tunnissa, eli halogeeneilla on omat vaaransakin. Kemianteollisuudessa halogeeneja liitetään hiilivetyihin. Halogeenien happiyhdisteiden suuren hapetuskyvyn takia niitä käytetään esimerkiksi ilotulitusaineissa ja rakettien polttoaineseoksissa. Halogeeneja käytetään myös muun muassa titaanin jalostuksessa ja PVC-muovin valmistuksessa.
