H5N1
Wikipedia
H5N1 eli Hongkongin lintuinfluenssa on ihmiseen tarttuva lintuinfluenssaviruksen alalaji. Se kuuluu erityisten vaarallisten A-viruksien H5-luokkaan. Myös H7-luokkaan kuuluvat ovat vaarallisia. Vuoden 1997 jälkeen H5N1-epidemiat ovat surmanneet kymmeniä miljoonia lintuja joko suoraan tai välillisesti, kun sairastuneet linnut on hävitetty pandemian ehkäisemiseksi. Yli sata ihmistä on saanut H5N1-tartunnan, ja kuolleisuus on 20-50 %. H5N1 on herättänyt laajaa huolta, sillä juuri tämä virustyyppi voi muuntua laajan pandemian aiheuttavaksi tappajavirukseksi. Tämä siis jos virus muuntuu ihmisestä ihmiseen ilmateitse tarttuvaksi. Tätä ei vielä ole tiedettävästi tapahtunut. Virus on hitaasti levinnyt maailmalle - ensimmäinen tapaus Afrikan mantereella raportoitiin 8. helmikuuta 2006 Nigeriassa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] H5N1 Euroopassa
Ensimmäinen tapaus, jossa lintuinfluenssan vaarallista muotoa H5N1:tä on tavattu tarttuneen EU:n alueella siipikarjaan, raportoitiin Itä-Ranskassa 23. helmikuuta 2006 kalkkunatarhassa, jonka alueella oli aiemmin todettu kahdessa kuolleessa sorsassa H5N1-virusta. Tapauksen johdosta Japani on kieltänyt siipikarjan lihan tuonnin Japaniin ja on uhannut laajentaa kieltoaan myös hollantilaisiin tuotteisiin.
[muokkaa] Muuntuminen
Virus voi muuttua ihmisestä ihmiseen leviäväksi, jos virus muuntautuu tilanteessa, jossa esim. sialla on samanaikaisesti lintuinfluenssavirus sekä ihmisen influenssavirus. Tähän mennessä ollaan löydetty yksi tapaus, jossa pohjoissumatralainen nainen tartutti seitsemään perheenjäseneensä viruksen. Ennen tarttumista tartunnan saaneet henkilöt olivat oleskelleet pidemmän ajan tartunnan lähteenä toimineen naisen seurassa pienessä huoneessa.[1].
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Yhdysvaltain terveysministeriön taudinvalvonnan ja tartuntaehkäisyosaston tiedote (englanniksi)
- Maailman terveysjärjestö WHO:n tautitilasto (englanniksi)