Guido Deiro
Wikipedia
Guido Pietro Deiro, taiteilijanimeltään Deiro, (1. syyskuuta 1886 Salto, Italia – 26. heinäkuuta 1950 Loma Linda, Yhdysvallat) oli italialais-amerikkalainen harmonikkataiteilija, säveltäjä ja sovittaja. Hän oli ensimmäinen suureen suosioon noussut vaudeville-harmonikkamuusikko ja hän vaikutti merkittävästi pianoharmonikan suosion leviämiseen 1900-luvun alussa pikkuveljensä Pietro Deiron kanssa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tausta
Deiron perhe oli vaatimatonta aristokraattista sukua, joka kasvatti elannokseen karjaa, tuotti viiniä ja hedelmiä sekä piti kauppaa, jossa he myivät tilansa tuotteita. Isä Carloa on kuvattu tyranniksi, joka hallitsi perhettään rautaisella otteella. Frederico-setä osti kuitenkin yhdeksänvuotiaalle ja musikaaliseksi havaitulle Guidolle ensimmäisen 9-äänisen ja kaksi bassoääntä omanneen harmonikan huomattuaan tämän lahjakkaaksi okariinan soittajaksi. Guidon kieltäydyttyä kerran soittamasta sedälleen, tämä kuitenkin särki vihanpuuskassa antamansa instrumentin. Carlo-isä osti kuitenkin tapauksen jälkeen Guidolle paremman kaksirivisen diatonisen harmonikan, jossa oli kahdeksan bassoääntä. Guido-veli sai houkutella siten väkeä isän kauppaan soittamalla kadulla kaupan oven ulkopuolella. Saadut tulot piti kuitenkin jakaa isän kanssa.[1]
[muokkaa] Ammattimuusikoksi
Guido Deiro alkoi soittaa näppäinharmonikkaa ammattimaisesti vuonna 1903 Metzissä Saksassa. Vuonna 1905 hän hankki ensimmäisen Ronco Vercelli-merkkisen pianoharmonikkansa ja alkoi soittaa sitä ammattimaisesti Italiassa, Sveitsissä ja Saksassa. Hän otti myös tunteja Giovanni Galiardi -nimiseltä pianistilta ja harmonikansoittajalta.[2]
Palveltuaan jonkin aikaa Italian armeijassa, 22-vuotias Guido lähti Yhdysvaltoihin vuonna 1908 Ronco-Vercelli-yhtiön kannustamana, jotta hän esittelisi harmonikkamerkkiä Seattlen Alaskan-Yukon-Pacific Exposition-messuilla 1909.[3]
Helmikuussa 1909 hän piti Guerrinin harmonikkatehtaan pihalla San Franciscossa ulkoilmakonsertin, jota pidetään monissa lähteissä ensimmäisenä julkisena pianoharmonikkaesiintymisenä Yhdysvalloissa. Guido oli joutunut viemään instrumenttinsa Guerrinille huoltoon sen vaurioiduttua kuljetuksessa ja soitti konsertin saatuaan soittimensa kuntoon[4].
[muokkaa] Vaudeville-tähti, muusikko, säveltäjä, elokuvatähti
Seattlen messujen jälkeen hän jäi paikkakunnalle ja alkoi työskennellä ravintolamuusikkona. 1910 Orpheum Vaudeville Circuit-teatteriryhmän agentti värväsi hänet kiertueelle Salt Lake Cityyn, Spokaneen ja Seattleen, jolloin hänestä tuli ensimmäinen ammattimainen vaudeville-pianoharmonikansoittaja. Kesäkuun 15. samana vuonna hän piti ensimmäisenä pianoharmonikansoittajana vaudeville-soolokonsertin American Theatressa San Franciscossa. Hänen kerrotaan myös keksineen pianoharmonikka-termin samana vuonna. Hänestä tuli välittömästi sensaatio ja hän oli vaudeville-alan parhaiten palkattu harmonikansoittaja, kenties parhaiten palkattu muusikko, 1910-luvulla 600 dollarin viikkoansioillaan, joka oli tuona aikana huikea rahasumma.[2]
Vuonna 1911 Guido Deiro teki ensilevytyksensä Columbia-yhtiölle, mikä teki hänestä ensimmäisen pianoharmonikalla levyttäneen artistin. Yhteensä hän levytti elämänsä aikana 110 teosta Columbia ja Edison-yhtiöille. 1911 syntyi myös hänen tunnetuin sävellyksensä Kismet, josta tuli tunnetun Broadway-musikaalin teema ja jota käytettiin kahdessa Hollywood-elokuvassa. Keväällä 1922 hänestä tuli ensimmäinen radiossa esiintynyt pianoharmonikansoittaja ja vuonna 1928 valmistui Warner-yhtiön tuottama elokuva Guido Deiro - The World's Foremost Piano-Accordionist. Hän esiintyi myös useissa muissa elokuvissa, kuten musikaaleissa Shine on Harvest moon ja Carole Lombard-komediassa The Other Man.[2]
Vuosina 1928 ja 1929 hän teki kaksi laajaa maailmankiertuetta. Kesällä 1928 hän konsertoi useissa kaupungeissa Australiassa, sekä teki (uransa viimeiset) levytykset maassa. Paluumatkalla Yhdysvaltoihin hän konsertoi myös Uudessa Seelannissa, Samoalla, Fidzi-saarilla sekä Havaijilla. Seuraavana vuonna hän konsertoi laajalti Englannissa, manner-Euroopassa ja Lähi-idässä. Hän esiintyi muun muassa Lontoon Palladiumilla. Viimeisimmältä maailmankiertueeltaan hän palasi Yhdysvaltoihin vasta vuonna 1930.
[muokkaa] Yksityiselämä
Guido Deiro oli naimisissa neljästi. Toisen avioliittonsa hän solmi vuonna 1914 nuoren vaudeville-tähden ja seksisymbolin Mae Westin kanssa. West ei koskaan julkistanut avioliittoaan Deiron kanssa, mikä johtui mahdollisesti epäselvyyksistä Westin aiemman avioliiton suhteen. Westin vanhemmat eivät myöskään katsoneet kovin suopeasti hänen suhdettaan mustasukkaisen ja kiivasluonteisen italialaismiehen kanssa. Avioliitto päättyi eroon 1920. Muut kolme avioliittoa olivat Julia Tatron (1913), Ruby Langin (1920–1927) ja Yvonne Teresa Le Baron de Forrestin (1937–1941) kanssa. Avioliitoista viimeisen aikana syntyi Guido Deiron ainoa lapsi, Guido Roberto Deiro (18. helmikuuta 1938) Nevadan Renossa. Pariskunta meni naimisiin ja asui Renossa de Forrestin tultua raskaaksi 16-vuotiaana ja koska hän oli Kalifornian lakien mukaan alaikäinen menemään naimisiin siellä. Avioliittojensa ohella Guido Deiro tunnettiin muutoinkin varsin aktiivisena naistenmiehenä.[2]
1930-luvulla Guido Deiron välit nuorempaan Pietro-veljeen viilenivät Pietron kertoessa julkaisuissaan olleensa ensimmäinen pianoharmonikansoittaja Yhdysvalloissa ja unohtaen useimmiten mainita Guidon merkityksen asian alkuvaiheissa[3]. Elämänsä loppupuolella veljekset kuitenkin sopivat riitansa tavatessaan syksyllä 1947 Hollywoodissa.[5]
[muokkaa] Loppuvuodet
Deiro jatkoi vaudeville-näytöksissä esiintymistä ainakin vuoteen 1935 saakka. Hän vähensi matkustelua maailmankiertueidensa jälkeen ja pysytteli lähinnä Yhdysvaltojen länsirannikolla. 1930-luvulla hän avasi harmonikkakouluja ja -liikkeitä sekä toimi soitonopettajana ja harmonikkamyyjänä. Toisen maailmansodan aiheuttaman lama-ajan jälkeen hän kuitenkin menetti harmonikkaliikkeensä ja varansa, muun muassa ylellisen elämäntyylinsä myötävaikutuksella, masentui ja sairastui 1947 ja kuoli sydämen vajaatoimintaan 1950. Hän kuoli käytännöllisesti katsoen unohdettuna: hautajaisiin osallistui vain kuusi ihmistä. Pietro-velikään ei päässyt hautajaisiin, koska oli pitkällä laivamatkalla.[2]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Henry Doktorski: Guido Deiro. First Accordion. guidodeiro.com. 2007. Viitattu 17. lokakuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 Henry Doktorski: Guido Deiro 1886-1950 http://guidodeiro.com/. 2007. Viitattu 17. lokakuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 3,0 3,1 Henry Doktorski: "Who Was First?" The Free-Reed Journal. marraskuu 2004. Viitattu 15. lokakuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ tuntematon: Who was first? Accordion News. elokuu 1935. Viitattu 10. lokakuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Pietro Deiro: About Guido Deiro guidodeiro.com. (englanniksi)
