Elisabet Fjodorovna
Wikipedia
Suuriruhtinatar Elisabet Fjodorovna (ven. Елизавета Фëдоровна, Jelizaveta Fjodorovna) (1. marraskuuta 1864 Darmstadt, Saksa – 18. heinäkuuta 1918 Alapajevsk, Neuvosto-Venäjä), syntyään Hessen-Darmstadin prinsessa Elisabet, suurherttua Ludvigin tytär, oli suuriruhtinas Sergei Aleksandrovitš Romanovin (1857 - 1905) puoliso. Suuriruhtinas oli Venäjän keisari Aleksanteri II:n poika.
Elisabetin sisar prinsessa Alix puolestaan oli Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n puoliso keisarinna Aleksandra Fjodorovna.
Nuoruudessaan prinsessa Elisabetiä pidettiin yhtenä Euroopan kauneimmista naisista ja hänellä oli paljon ihailijoita, näiden joukossa tuleva Saksan keisari Vilhelm II.
Elisabet avioitui suuriruhtinas Sergei Aleksandrovitšin kanssa Pietarissa 1884 ja otti nimen Elisabet (Jelizaveta) Fjodorovna. Hän kääntyi ortodoksiseen uskoon vuonna 1891. Vuodesta 1892 he asuivat Moskovassa, johon suuriruhtinas oli nimitetty kenraalikuvernööriksi, ja kesäisin sen lähistöllä Iljinskin palatsissa. Heillä ei ollut omia lapsia, mutta he toimivat Sergein veljenpojan ja -tyttären, Dmitri Pavlovitšin ja Maria Pavlovnan kasvatusvanhempina, kun näiden isä oli maanpaossa.
Elisabetin puoliso suuriruhtinas Sergei Aleksandrovitš kuoli salamurha-attentaatissa Moskovan Kremlissä 1905.
Suruajan jälkeen Elisabet Fjodorovna muutti elämänsä, möi omaisuutensa ja omistautui köyhien ja kärsivien auttamiselle. Hän perusti Moskovaan Martan ja Marian naisluostarin, jonka yhteydessä oli myös sairaala ja orpokoti, ja toimi itse sen abbedissana.
Venäjän vallankumouksen jälkeen Elisabet Fjodorovna yhdessä muiden keisarin sukulaisten kanssa kuljetettiin Uralille, missä hänet surmattiin Alapajevskin kaupungissa heinäkuussa 1918.
Ortodoksisessa kirkossa suuriruhtinatar Elisabet Fjodorovnaa kunnioitetaan nykyään uusmarttyyrinä ja pyhänä.
