Eliel Soisalon-Soininen
Wikipedia
Eliel Soisalon-Soininen (alk. Johan Mårten Eliel Johnsson, aateloituna vuodesta 1904 Soisalon-Soininen) (s. 26. toukokuuta 1856, Pielisjärvi, k. 6. helmikuuta 1905, Helsinki) oli valtioneuvos ja Suomen suuriruhtinaskunnan keisarillisen senaatin prokuraattori.
Hän kävi Kuopion Lyseon ja pääsi ylioppilaaksi 5. kesäkuuta 1875, suoritti oikeustutkinnon 1879, nimitettiin Viipurin hovioikeuden auskultantiksi 1879, sai varatuomarin arvon 1882. Hän toimi Viipurin läänin maajako-oikeuden sihteerinä 1887, esittelijäsihteerinä senaatin talousosaston yleisessä kansliassa 1892, ja hänet määrättiin pöytäkirjanpitäjäksi valtiopäivien avajaisissa ja lopettajaisissa 1894 ja 1897. Hän toimi Äyräpään tuomiokunnan tuomarina vuodesta 1898, senaattorina oikeusosastossa vuodesta 1900, prokuraattorina 1901–1905. Hän joutui 1905 poliittisen murhan uhriksi, kun Lennart Hohenthal murhasi hänet 6. helmikuuta 1905 prokuraattorin asunnossa Bulevardilla.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Murha
Aamupäivällä noin puoli yhdentoista aikaan kookas nuori mies (Hohenthal) oli tulossa upseerin puvussa Soisalon-Soinisen asuntoon Bulevardi 12:sta. Hohenthal soitti Soisalon-Soinisen ovikelloa, jolloin lakeijaksi pukeutunut santarmi tuli avaamaan oven. Hohenthal antoi miehelle käyntikortin, jossa luki "Alexander De Gadd, Lieutenant de la Garde, St. Petersbourg", ja pyysi päästä prokuraattorin juttusille. Hohenthal ohjattiin prokuraattorin työhuoneeseen. Kun Soisalon-Soininen saapui paikalle huoneen vastapäisellä seinällä olevasta ovesta, Hohenthal veti esiin pistoolin ja ampui sillä yhteensä kahdeksan laukausta Soisalon-Soinista kohti. Kaksi niistä osui prokuraattoria rintaan ja vatsaan. Prokuraattori tuupertui maahan. Alkoi laukaustenvaihto santarmin ja Hohenthalin välillä. Paikalle tuli prokuraattorin 17-vuotias John (Juhani) niminen poika, joka myös alkoi tulittaa Hohenthalia. Hohenthal ampui Johnia sääreen. Hohenthal sai pari suhteellisen vaaratonta osumaa ja vietiin sairaalaan tiukasti vartioituna.
[muokkaa] Taustaa
Prokuraattorin virka oli tuolloin vaikea ja epämiellyttävä. Prokuraattorin tuli toteuttaa niitä määräyksiä, joita Pietarista tuli. Sortokauden venäläistämispolitiikka kuohutti tunteita suomalaisten keskuudessa, mikä oli ymmärrettävää. Prokuraattori, "lain ylimpänä valvojana" joutui näin ollen vihattuun asemaan. Toisin kuin monet senaattorit ja virkamiehet jotka erosivat joukoittain tehtävistään, Soisalon-Soininen pysyi virassaan ja sen tuomassa vastuussa. Hän katsoi, että oli tärkeää säilyttää keskusteluvälit venäläisiin.
Prokuraattori Söderhjelmin kuoltua 1901 kyseinen virka oli pitkään auki. Suomen kenraalikuvernööri Bobrikov tarjosi paikkaa Soisalon-Soiniselle, joka siitä ensin kieltäytyi. Bobrikov oli kuitenkin vihjannut lakkauttavansa prokuraattorin viran ja järjestävänsä asiat muulla tavalla, ellei Soisalon-Soininen (tuolloin Johnsson) ottaisi virkaa vastaan. Lopulta hän myöntyi vaikeaan virkaan; suomalaisella prokuraattorilla olisi mahdollisuus esittää kantansa Pietarista tuleviin päätöksiin ja mahdollisesti lieventää maassa tapahtuvia muutoksia.
Soisalon-Soininen vietti usein aikaa Bobrikovin luona keskustellen ja väitellen. Hänen mielestään kohteliaalla, ystävällisellä käytöksellä saattaisi voittaa vihollisleiriltä paljon enemmän kuin epäystävällisellä vaateliaisuudella. Prokuraattori Soisalon-Soinisen yhteiskunnallisen asenteen on ehkäpä osuvimmin kiteyttänyt oikeusneuvos Kustavi Kaila Kansallisessa elämäkerrastossa (osa 5, s.176): "Soisalon-Soininen katsoi välttämättömäksi koettaa taipumalla venäläisten vaatimuksiin suojella maan tärkeimpiä etuja".
Soisalon-Soinisen nimitystä Suomen senaatin talousosaston varapuheenjohtajaksi (tuolloisen varapuheenjohtajan Constantin Linderin siirtyessä ministerivaltiosihteeriksi) odotettiin Pietarista helmikuussa 1905. Tähän turvallisempaan virkaan häntä ei kuitenkaan koskaan nimitetty, kohtalo oli nopeampi.
[muokkaa] Perhe
Soisalon-Soinisen puoliso oli Emilia Adelaide Louise Grenqvist (1859–1934), jalkaväenkenraali Fredrik Leopold Grenqvistin (1821–1902) ja Adelaide Emilia von Avenariuksen tytär. Avioliitto solmittiin (7. maaliskuuta 1885 Käkisalmessa). Hänen vanhempansa olivat Porvoon hiippakunnan piispa Johan Viktor (Janne) Johnsson (1832–1884), ja Anna Charlotta Stenius (1831–1900). Hänen veljensä oli kasvatustieteiden professori, poliitikko Mikael Soininen.
