Eerik Maununpoika (kuningas)

Wikipedia

Eerik Maununpoika, tunnettu myös nimellä Erik XII (1339–1359) oli Ruotsin kruununprinssi ja Skoonen herttua. Hänen vanhempansa olivat Norjan, Ruotsin (johon Suomikin kuului) kuningas Maunu Eerikinpoika ja kuningatar Blanka Namurilainen. Hänellä oli kolme siskoa, joista yksi selvisi aikuiseksi asti ja veli, Norjan kuningas Haakon VI Maununpoika.

Vuonna 1343 sovittiin Maunun ja Blanchen hallitsemien maiden perimysjärjestys. Vanhemmasta pojasta Eerikistä tulisi Ruotsin kuningas isänsä jälkeen ja nuoremmasta, Haakonista, Norjan. Poikien äidistä Blanchesta tulisi sijaishallitsija, mikäli jompikumpi perisi valtaistuimen alaikäisenä.

Perimysjärjestys vahvistettiin vuonna 1344 Ruotsissa Moran kivillä vaalilla ja Norjassa Bohusissa. Näin valtiot eriytyisivät eivätkä eriytyneet sukuhaarat voisi periä toisiaan. Kun Haakon saavutti täysikäisyyden vuonna 1355, hänet julistettiin Norjan hallitsijaksi nimellä Haakon VI. Maunu ja hän jakoivat Norjan hallintotehtävät. Eerikillä ei kuitenkaan näyttänyt olevan valtaa näköpiirissään Ruotsissa, sillä isä oli vasta 39-vuotias ja lähes parhaassa miehuusiässään.

[muokkaa] Kapina

Seurasi Eerikin kapina vuosina 1356-1357. Häntä tuki lukuisia Maunun vanhoja vastustajia, tyytymättömiä skoonelaisia ja muutoin kelkkansa kääntäneitä, joista vaikutusvaltaisin oli Maunun vanha liittolainen ja lanko, herttua Albrekt Mecklenburgilainen. Eerikiä tukivat myös Lundin arkkipiispa Jacob Nielsen sekä viisi Ruotsin piispaa kuudesta.

Sodan partaalla käynyt tilanne ratkesi kuitenkin huhtikuussa 1357 sopimuksella, jossa hallitusvalta jaettiin Norjan tapaan Maunun ja Eerikin kesken. Eerik sai mm. Skoonen alueet, Itä-Göötanmaan, Smoolannin ja Itämaan, eli Suomen. Hän valitsi hallitsijanimekseen Eerik XII. Tuore kuningas pyrki vahvistamaan kannatustaan etenkin Suomessa, jonne hän saapui elokuussa 1357.

Eerik ja hänen taloudellista etua tavoittelevat tukijoukkonsa eivät kuitenkaan pystyneet hankkimaan varauksetonta laajaa kannatusta ja niin nuoren saksalaismielisen kuninkaan asema heikkeni. Samalla yhteinen saksalaisvastainen intressi lähensi Maunun ja Tanskan kuningas Valdemarin välisiä suhteita, mikä ei ollut hyvä asia Eerikin kannalta.

Syksyllä 1358 tilanne koveni: oltiin avoimesti kahdessa vastakkaisessa liittoutumassa: Eerik, herttua Albrekt Mecklenburgilainen ja rahalla ostetut Holsteinin kreivit Henrik, Claus ja Adolf, ja toisaalla Maunu ja Blanche, Norjan Haakon, Tanskan Valdemar Atterdag sekä Lundin arkkipiispa Jacob, joka oli taas vaihtanut puolta. Maunun haltuunsa saaman Helsingborgin linnan luona joukot olivat vastakkain.

Vuoden 1359 tammikuun aikana Maunu, Blanche ja kuningas Haakon menivät Kööpenhaminaan, jossa vahvistettiin "kolmen kuninkaan allianssi", kihlattiin Valdemarin nuorin tytär, seitsenvuotias Margareeta, Haakonille ja vaihdettiin kalliita lahjoja. Neuvottelut Eerikin kanssa jatkuivat koko kevään tuloksetta, kunnes tilanne ratkesi yllättävällä tavalla: Eerik kuoli äkillisesti, mahdollisesti ruttoon, jota oli jälleen liikkeellä. Hieman sen jälkeen kuoli myös hänen viimeisillään raskaana ollut vaimonsa, eikä lasta pelastanut tehty keisarinleikkauskaan. Kuolinvuoteellaan Eerik syytti äitiään myrkyttämisestä.

[muokkaa] Lähteet

• Jorma Uimonen/Vantaan kaupunginmuseo [1]