Cloris Leachman
Wikipedia
Cloris Leachman (s. 30. huhtikuuta 1926, Des Moines, Iowa) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän on voittanut Bafta-palkinnon, Golden Globe -palkinnon ja useita Emmy-palkintoja. Hänelle myönnettiin vuonna 1971 myös Parhaan naissivuosan Oscar-palkinto roolista elokuvassa Viimeinen elokuva. Hänellä on tähti Hollywood Walk of Famella.
[muokkaa] Elämä
Leachman oli kolmesta siskoksesta vanhin. Hän opiskeli Northwestern Universityssä ja kilpaili vuonna 1946 Miss Americassa; pian tämän jälkeen hän aloitti uransa näyttelijänä. Hän pääsi stipendin turvin opiskelemaan New Yorkin The Actors Studioon Elia Kazanin johdolla.
Leachmanin ensimmäinen elokuva oli Robert Aldrichin Kohtalokas tapaaminen eli Kiss Me Deadly vuonna 1955. Hän keskittyi kuitenkin yhä enemmän rooleihin televisiossa. Hän on myöhemmällä urallaan tunnetuksi myös ääninäyttelijänä (mm. My Little Pony: The Movie 1986, Rautajätti 1999, Tenkū no shiro Laputa 1986). Tunnettuihin televisiorooleihin on kuulunut isoäiti Idan osa sarjassa Veljemme on nero.
Leachman on nähty kolmessa Mel Brooksin elokuvassa: Frankenstein Juniorissa (1974), Korkeuskammossa (1977) ja Mielettömässä maailmanhistoriassa (1981). Hänestä tuli 14. toukokuuta 2006 Drake Universityn kunniatohtori. Hän on jatkanut uraansa menestyksellä 2000-luvun puolelle, ja vuonna 2006 hänen huhuttiin palaavan vanhaan roolinsa Frankenstein Juniorin Broadway-tuotannossa. Heinäkuussa 2007 roolin ilmoitettiin kuitenkin siirtyneen Andrea Martinille.
[muokkaa] Yksityiselämä
Leachman on eronnut. Hän sai vuosien 1953–1979 avioliitostaan George Englundin kanssa neljä poikaa ja yhden tyttären. Pojista Bryan menehtyi yliannostukseen vuonna 1986; elossa ovat George Jr., Adam, Dinah ja Morgan.
George Jr. oli Sharon Stonen toinen aviomies. Leachmanilla on useita lapsenlapsia. Hän on Kalifornian Brentwoodin pitkäaikainen asukas.
Leachman on vasenkätinen. Marlon Brando, jonka hän oli tavannut opiskellessaan 1950-luvulla Actors Studiolla, oli hänen ystävänsä.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Cloris Leachman Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)