Cherokeet
Wikipedia
Cherokeet ovat Pohjois-Amerikan alkuasukasheimo ja intiaanikansa, joka 1500-luvulla, eurooppalaisten kontaktin aikaan asutti nykyisen Yhdysvaltojen itä- ja kaakkoisosia, kunnes heidät pakolla siirrettiin Ozarkin ylätasangolle, Kansasiin ja Oklahomaaan. Cherokeet olivat yksi niin kutsutuista viidestä sivistyneestä kansasta.
Cherokeet omaksuivat eurooppalaisten tapoja, ja alkoivat rakentaa myllyjä, sahoja ja kyliä. He perustivat oman lainsäädännönkin, joka ajettiin alas eurooppalaisten ottaessa cherokeiden maat haltuunsa.[1]
Cherokeet puhuvat cherokeen kieltä, jolle Sequoyah (n. 1767–1843) loi kymmenien vuosien työn tuloksena kirjoitusjärjestelmän 1800-luvun alkupuolella. Sequoyah sai idean eurooppalaisten kirjoituksesta, mutta ei osannut lukea sitä ja siten suoraan kopioida latinalaista aakkostoa. Hän päätyikin aakkoskirjoituksen sijaan tavukirjoitukseen, jossa merkit vastasivat cherokeen kielen tavuja. Kirjoituksessa käytetään monia suoraan latinalaisesta aakkostosta lainattuja kirjaimia, mutta täysin eri merkityksessä. Kirjoitusjärjestelmä saavutti cherokeiden keskuudessa suuren suosion ja sitä käytetään jonkin verran edelleen, se on muun muassa lisätty Unicode-merkistöön.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Appalakkien vuoriston luolaihmiset
Cherokeet olivat todennäköisesti Mississipin muinaisten kummunrakentajien kulttuuriperinteen jatkajia. Heillä on ollut kuitenkin yhteyksiä myös pohjoisimmille alueille, sillä heidän kielensä on luokiteltu irokeesien kieliryhmään. Cherokeiden asuinmaat levisivät Tennesseen, Pohjois-Carolinan ja Georgian alueilla. Eritoten Appalakien vuoriston eteläiset osat olivat heidän käytössään. Mitä ilmeisimmin vuoriston monet luolat toimivat muinaisina aikoina cherokeiden asumuksina. Siihen viittaa selvästi wyandotien heistä käyttämä nimi "luolaihmiset".[2] Muut irokeesikansat kutsuivat heitä "luolamaan asukkaiksi" ja siouxkieliset catawbat nimittivät heitä "maan sisältä tuleviksi".
Näillä laajoilla alueella cherokeet hallitsivat vahvoina ja monilukuisina jouduttuaan muinoin pakenemaan pohjoisempana asuvia aggressiivisia sukulaiskansojaan. Pääosa cherokeiden naapureista ei ymmärtänyt heiden puhettaan, koska alueen muut kansat, kuten chickasawit, choctawit ja creekit puhuivat musgokee-kieliä. Elintilaa kuitenkin riitti ja koskemattomia alueita levisi silmänkantamattomiin.
[muokkaa] Kulttuuri
Kun espanjalainen tutkimusmatkailija ja valloittaja Hernando de Soto kyläili vuonna 1540 cherokeiden mailla, tapasi hän kansan, jonka kulttuuri ja yhteiskunta oli kehittynyt sangen moninaiseksi. Pääkaupunki Echota (Itsati) sijaitsi nykyisen Madisonvillen lähettyvillä Tennesseessä. 1600-luvun aikana lähelle Calhounia rakennettiin uusi pääkaupunki Georgiassa. Vuonna 1729 tehdyssä laskennassa saatiin cherokeiden yhteisluvuksi 20,000 henkeä. Heitä asui 64 eri kylässä.[3]
Nämä cherokeiden kyläheimot muodostivat hyvin organisoidun liittokunnan. Koko kansalla oli yhteinen rauhanpäällikkö, joka johti valkoisia kyliä. "Punaisillä kylillä" oli yhteinen sotapäällilkkö.[4] Sotaretkille valittiin yleensä mukaan myös nainen, jolla oli useita tehtäviä kenttämuonan valmistamisen lisäksi. Hän saattoi toimia päällikön neuvonantajana päättäen myös ketkä sotavangeista jätettäisiin henkiin. Yleensä naisilla oli paljon valtaa. Lisäksi he irokeesikansojen tavan mukaan omistivat kyliensä maat.
Cherokeiden lääkemiehiä pidettiin erityisen taitavina kansanparantajina. Heidän käsityksensä mukaan monet sairaudet olivat lähtöisin eläimistä, jotka loihtivat tauteja ihmisiin kostaakseen näiltä saamansa huonon kohtelun. Myös kääpiöt ja noidat levittivät sairauksia.[5]
Sequoyahin keksimää tavukirjoitusta käyttäen cherokeiden lääkemiehet kirjasivat jo 1800-luvulla muistiin omia loitsujaan ja lääkkeiden reseptejä. Heidän tuntemiensa lääkeyrttien määrä oli varsin kattava. Jälkipolvet ovat todenneetkin cherokeiden lääketieteen olleen hyvin kehittynyt ja tehokkuudessaan täysin verrattavissa eurooppalaisten vastaavaan vuosisata sitten. Hoitotavat itsessään olivat erilaisia. Parantavia yrttejä, kun ne oli keitetty vedessä, hierottiin potilaan ihoon ja toisinaan myös haavoihin. Varmasti useimpien intiaanikansojen sairaanhoito perustui pitkälle samaan kaavaan, mutta cherokeiden lääketieteestä tiedetään enemmän kuin minkään muun heimon, juuri Sequoyahin keksimän tavukirjoituksen ansiosta.
[muokkaa] 1700-luku
Cherokeet solmivat hyvät välit englantilaisten siirtolaisten kanssa jo 1670-luvun aikana. Samalla Maanviljely joutui antamaan tilaa metsästykselle, koska turkikset olivat kaupankäynnin kannalta välttämättömiä. Etelä-Carolinan siirtokunta kannusti alueen intiaaneja toimittamaan heille sota-vankejaan, joiden vaihtoarvo oli suuri. Näin alkoi kauppapaikoille turkiksien lisäksi kulkeutua intiaanivankeja, jotka myytiin orjatyövoimaksi. Pohjois-Carolinassa ei orjakauppaa suopein silmin seurattu.[6]
Vuonna 1721 cherokeet pienten erimielisyyksien jälkeen solmivat liiton Etelä-Carolinan englantilaisten kanssa sopien samalla kiinteästä rajaviivasta, joka erotti heidän naapureistaan. Samalla briteille oli luovutettu ensimmäinen maa-alue cherokeiden mailta. Saman vuosikymmenen aikana cherokeiden yhteenlasketuksi määräksi arveltiin noin 17,000 intiaania, joista 6000 oli sotureita. Vaikka he eivät olleetkaan sotaisia, joituivat he puolustamaan kyliään ympäristön muiden intiaanikansojen hyökkäyksiltä. Shawneet he onnistuivat ajaa mailtaan, samoin tuscarorat oli karkotettu monien heimojen avustamina. Vahvat chickasawit ahdistelivat ja ryöstelivät cherokeekyliä ja sotia oli myös creekien kanssa. Joskus kaukaa saapuvat irokeesien sotajoukot saattoivat tehdä ryöstöretkiä.
Nykyisen Montgomeryn liepeille Alabamaan noussut ranskalaisten linnake ja kauppa-asema Fort Toulouse veti cherokeiden huomion puoleensa 1720-luvun aikana. Ranskalaiset kohtelivat intiaaniväestöä kunnioittavammin kuin britit ja voittivat nopeasti cherokeiden luottamuksen. Tätä eivät englantilaiset katsoneet suopein silmin ja estääkseen cherokeiden ja Uuden-Ranskan mahdollisen liiton he ryhtyivät nopeisiin toimenpiteisiin. Sir Alexander Cunning lähetettiin cherokeiden luo. Tämän jälkeen seitsemän cherokeetä matkusti englantiin tapaamaan kuningasta ja vannomaan uskollisuuttaan kruunulle. Samalla kirjoitettiin sopimus, joka velvoitti cherokeet käymään kauppaa ainoastaan englantilaisten kanssa, vapauttamaan kaikki orjansa ja ajamaan mailtaan kaikki ei-englantilaiset. Palatessaan maahansa takaisin cherokeet saivat briteiltä suuren määrän tuli-aseita, ammuksia ja punaista maalia.
Vuonna 1738 tuli Carolinaan orjalaivan mukana eräs kulkutaudeista pahimpia: isorokko. Se iski täysin voimin cherokeiden kyliin. Heillä ei ollut vastalääkkeitä valkoisen miehen tauteja vastaan, mutta he kokeilivat omia hoitokeinojaan, joista yksi oli uiminen kylmässä vedessä. Tämä terveydenhoidon muoto ei tuottanut toivottavia tuloksia, vaan pahensi taudin etenemistä. Perimätiedon mukaan lähes puolet cherokeista menehtyi. James Adair, englantilaiskauppias, joka oli asunut cherokeiden parissa vuosia, kuvasi raporteissaan monien ylpeiden cherokeesotureiden tehneen itsemurhan nähtyään miten isorokko turmeli heidän fysiikkansa ja ulkonäkönsä.[6] Joukkokuoleman vierailu cherokeiden kylissä tuhosi suurelta osalta myös heidän uskonnolliset perinteensä. Henkimiehet eivät olleet kyenneet pelastamaan kansakuntaa suurelta tuholta, eikä heidän loitsuihinsa ja parannuskeinoihinsa enää uskottu.
Cherokeiden rivit vahvistuivat hiljalleen, mutta entiselleen he eivät hetkessä päässeet. Sodissa heistä osa pysyi brittien puolella. osan suosiessa Ranskaa. Vuonna 1759 liitto englantilaisten kanssa murskautui, kun joukko cherokeita erehtyi pyydystämään villihevosia, jotka Virginian siirtolaiset katsoivat kuuluvan itselleen. Kymmenkunta cherokeeta sai surmansa englantilaisten avattua tulen hevosvarkaita kohtaan. Tästä sai alkunsa kaksi vuotta kestänyt sotatila, joka on tunnettu historiassa cherokee-sodan nimellä. Nuoret soturit vaativat kostoa Virginialaisille. Monta kymmentä cherokeepäällikköä käsittävä lähetystö matkusti neuvottelemaan Fort Prince Georgeen, Etelä-Carolinaan, mutta britit vangitsivat kaikki rauhanlähettiläät. Tennesseessä cherokeet piirittivät paikallisen linnakkeen, mutta tuhatpäinen siirtolaisten joukko ajoi heidät takaisin. Oconostota, cherokeiden maineikas sotapäällikkö, johti joukkojaan tehden hyökkäyksiä Carolinan siirtokuntaa vastaan. Englantilaiset hävittivät useita cherokeiden asuttamia kyliä ja lopulta intiaanit katsoivat parhaaksi solmia rauhan.
Seuraavien vuosien aikana cherokeet luovuttivat briteille metsästysmainaan käyttämiään maa-alueita Kentuckystä. Myös yhä suurempia osia Tennesseestä siirtyi valkoisten haltuun. Scottilaiset ja englantilaiset uudisasukkaat naivat cherokeetyttöjä vain päästäkseen käsiksi näiden omistamiin maihin. Näin syntyneistä seka-avioliitoista oli seurauksena maiden hupenemisen ohella se, että cherokee-veri alkoi virrata epäpuhtaampana. Tosin erään tällaisen liiton seurauksena syntyi vuonna 1790 John Ross (Kooweskoowe), joka seuraavalla vuosisadalla nousi kansansa suureksi johtajaksi.
[muokkaa] 1800-luku
1800-luvun alussa lähetysasemat alkoivat saada jalansijaa cherokeiden parissa. Intiaanien käännyttäminen johti siihen, että cherokeiden hallintomalli muuttui yhä enemmän valkoisten mukaiseksi. He omaksuivat monia eurooppalaisten mukana tulleen uuden kulttuurin ominaisuuksia. Maanviljely muuttui kehittyneemmäksi ja karjanhoito lisääntyi.
Vuonna 1819 cherokeet painostettiin sopimuksen avulla luopumaan suurista maa-alueistaan pohjois-Carolinassa ja Tennesseessä. Hieman myöhemmin Cherokeiden kansakunta sai oman perustuslain ja vuonna 1827 alkoi ilmestyä oma sanomalehti "Cherokee Phoenix".[4] Osa kansasta ei hyväksynyt valkoisen miehen mukanaan tuomia muutoksia, vaan siirtyi Arkansasiin, jossa joutuivat taistelemaan metsästysmaista osagien kanssa.
Pääosa cherokeista jäi asumaan Mississippi-joen itäpuolelle Georgiaan. Osavaltio halusi kuitenkin hankkiutua intiaaneista eroon. Syykin oli selvä: valkoinen väestö ei uskonut pysyvään rauhaan niin kauan kuin osavaltiosta löytyi intiaanien hallinnossa olevia alueita. Vuonna 1828 Georgian johtomiehet päättivät sallia valkoisen asutuksen cherokeiden maille. Vuonna 1829 kumottiin lait, jotka aiemmin oli säädetty cherokeiden oikeuksien turvaamiseksi. Nämä toimenpiteet rikkoivat kuitenkin Yhdysvaltain omaa perustuslakia. Ylimmän johtajansa, scottilaisverta omaavan John Rossin johdolla Cherokeet vetosivat syntyneessä kiistassa Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, mutta ratkaisua puoleen tai toiseen ei tullut. Presidentti Andrew Jackson oli itse kannattamassa intiaanien siirtoa muualle. Vuonna 1830 hän allekirjoitti lain, jonka nojalla cherokeet ja muut punaiset kansat voitaisiin siirtää hallituksen määräämälle alueelle Mississipin länsipuolelle. Cherokeet lähettivät vetoomuksen presidentti Jacksonille maittensa puolesta, mutta eivät saaneet toivomaansa vastausta.[2]
Vuonna 1835 lupautuivat cherokeet New Echotan sopimuksen mukaan luopumaan kaikista maistaan Mississipin itäpuolella. Osa noudattikin kuuliaisesti sopimusta jättäen maansa, mutta tuhannet Georgiaan jääneet cherokeet jatkoivat oikeuksiensa puolustamista yrittäen kumota viimeisimmän sopimuksen, jonka katsoivat epäpäteväksi.
Kultalöydöt cherokeiden mailta vauhdittivat Georgian osavaltion toimia ottaa intiaanialueet haltuunsa väkipakolla. Uusi presidentti Martin Van Buren jatkoi edeltäjänsä tiukkaa intiaanipolitiikkaa ja ryhtyi pakkotoimiin. Vuoden 1838 aikana cherokeet aidattiin vankileireihin. Kenraali Winfield Scott sai kyseenalaisen kunnian johtaa toimenpiteitä.[2]
[muokkaa] Kyynelten polku
Samana vuonna alkanut cherokeiden muutto on jälkeenpäin noussut koko intiaanien pakkomuuton symboliksi. Arviolta 17 000 intiaania lähti matkaan edessään yli tuhannen mailin taival. John Ross sai tehtäväkseen johtaa kansaansa tuskallisen taipaleen aikana. Suurin osa matkaajista joutui suoriutumaan edessä olevasta koettelumuksesta kävellen. Rankkasateissa ja mudassa rypevä kansakunta kulki sinitakkisten sotilaiden vartioimina kohti uutta määränpäätään Oklahomaa, jonne oli varattu alue heitä varten. Sateiden muuttuminen lumeksi ja vesien jäätyminen pohjustivat cherokeiden kohtaloa, jonka viimeistelivät ravinnon puute, kulkutaudit ja rosvojoukkojen toistuvat hyökkäykset. Cherokeiden taivallus Oklahomaan on opittu myöhemmin tuntemaan nimellä "kyynelten polku", (Trail of Tears).
Matkan varrelle jäi arviolta 4000 cherokeeta. Läheskään kaikki cherokeet eivät olleet kuitenkaan lähteneet "Kyynelten polulle". Osa heistä oli paennut Great Smoky-vuorille onnistuen täten välttämään rasittavan matkan. Piileskeltyään vuosikaudet savuisten vuorten louhikoissa, he onnistuivat valkoisten ystäviensä myötävaikutuksella saamaan itselleen reservaatin Pohjois-Carolinan alueelta.
Nykyään cherokeiden määrä ylittää yksinomaan Oklahomassa reilusti yli 200 000. Savuisten vuorten reservaatissa heitä lienee noin 10 000. Valtaosa väestöstä on puoliverisiä. Nimekkäistä cherokeeverta omaavista henkilöistä voidaan mainita esimerkiksi näyttelijät Burt Reynolds, Chuck Norris, Kevin Costner, James Gardner, Johnny Depp ja Ron Moss. Laulajattarista Cher ja Loretta Lynn ja vanhoista countrylegendoista Johnny Cash ja Willie Nelson.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Kohi, Antti; Palo, Hannele: Forum - Kansainväliset suhteet. Otava, 2006. ISBN 978-951-1-20532-6.
- ↑ 2,0 2,1 2,2 Markku Henriksson: Alkuperäiset Amerikkalaiset. Gaudeamus, 1985. ISBN 951-662-385-9.
- ↑ Bill Yenne: The Encylopedia of North American Indian Tribes. Bison Books Ltd, 1985. ISBN 0 600 502266.
- ↑ 4,0 4,1 Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit. Gummerus, 1994. ISBN 951-717-788-7.
- ↑ Colin F. Taylor and William Sturtevant: Suuri intiaanikirja, Pohjois Amerikan Alkuperäiskansat. Gummerus, 1995. ISBN 951-20-4749-7.
- ↑ 6,0 6,1 Cherokeehistory
[muokkaa] Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Cherokeet Wikimedia Commonsissa.- LostWorlds.org – Cherokee Traditional Dancing Videos (englanniksi)
- The Cherokee Nation (englanniksi)
