Cato nuorempi
Wikipedia
Marcus Porcius Cato Uticensis (95-46 eaa.), yleensä Cato nuorempi (erotuksena Cato vanhemmasta), oli antiikin roomalainen valtiomies. Cato kuului optimaatteihin ja hän vastusti aluksi Julius Caesaria ja Pompeiusta. Sen jälkeen kun Caesar aloitti kansalaissodan Pompeius asettui senaatin puolelle ja Cato liittyi hänen kannattajiinsa. Cato teki itsemurhan Thapsuksen taistelun jälkeen. Cato oli stoalainen. Hänet tunnetaan jääräpäisyydestään ja korruptionvastaisuudestaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Jääräpää
Cato syntyi 95 eaa. Marcus Porcius Catolle ja Livia Drusalle. Hän menetti vanhempansa hyvin nuorena ja muutti enonsa Marcus Livius Drusuksen luo. Drusus murhattiin Caton ollessa neljä. Eräs Caton opettajista kertoo lapsen olleen harvinaisen kuuliainen, mutta itsepäinen. Diktaattori Sulla oli perheystävä ja arvosti Caton ja hänen velipuolensa seuraa.
Muutettuaan Drusuksen perheestä perintö mukanaan Cato aloitti stoalaisen filosofian ja politiikan opinnot. Hän alkoi elää vaatimattomasti, suorastaan askeettisesti kuuluisan esi-isänsä Cato vanhemman tavoin. Hän altisti itsensä monille koettelemuksille, kylmyydelle ja kosteudelle. Hän söi vähän ja joi vain halvinta viiniä. Rahaa hänellä olisi kyllä ollut, mutta filosofinen vakaumus oli vahvempi. Catoa nähtiin vain harvoin julkisuudessa, mutta hänen retorisia kykyjään forumilla ihailtiin.
Sotilastribuunina 28-vuotias Cato lähetettiin Makedoniaan 67 eaa., jossa hän sai komentoonsa legioonan. Hän jakoi rintamalla miestensä työt, ruoan ja asuintilat. Hän jakoi ankaria rangaistuksia, mutta legioonalaiset arvostivat häntä. Hänelle tärkeä velipuoli menehtyi tänä aikana Traakiassa. Tämä oli kova isku Catolle.
[muokkaa] Virkainto
Palattuaan Roomaan 65 eaa. Cato valittiin kvestoriksi. Cato otti tehtävänsä vakavasti, tutustui lakeihin ja lähes ensi töikseen pisti entiset kvestorit syytteeseen korruptiosta.
Cato suhtautui myös työhönsä senaatissa erittäin suurella pieteetillä. Hän oli aina läsnä istunnoissa ja haukkui tilaisuuden tullen poissaolijat. Alusta alkaen hän asettautui senaatin vanhoillisen aristokraattiliittouman optimaattien linjoille. Caton tavoitteena oli palauttaa factionsa puhtaan tasavaltalaisiin arvoihin, mutta hänen aiempi virkaintonsa oli jo aiheuttanut pahaa verta joidenkin vanhempien senaattoreiden keskuudessa.
Vuonna 63 eaa. Cato valittiin kansantribuuniksi. Tässä roolissa hän avusti vuoden konsulia Ciceroa Catilinan salaliiton nujertamisessa. Tässä yhteydessä Cato otti yhteen senaatissa myös Julius Caesarin kanssa, joka oli kannattanut lievempiä rangaistuksia salaliittolaisille. Cato syytti Caesaria salaliitosta. Tässä yhteydessä tuli myös julki, että ehtivä Caesar oli maannut Caton sisaren kanssa, mikä oli Catolle nöyryyttävää.
[muokkaa] Verottaja
Catilinan salaliiton jälkeen Cato suuntasi tarmonsa triumvirien Pompeius, Crassus ja Caesar vastustamiseen. Caesarin tultua konsuliksi Cato vastusti tämän jokaista lakia, etenkin lakia joka olisi taannut maata Pompeiuksen veteraaneille. Caesar pidätytti Caton. Caesar joutui kuitenkin perääntymään, kun senaattorit vastustivat tätä tavatonta tointa.
Triumvirit päättivät hankkiutua Catosta eroon ja lähettivät tämän Kyprokselle maaherraksi. Cato haukkui suunnitelman, mutta suostui lopulta lähtemään. Kyproksella hän pääsi toteuttamaan omaa ulkopolitiikkaansa, johon kuului lempeys ja oikeudenmukaisuus valloitettuja kohtaan. Toisena tavoitteenaan hän pyrki toteuttamaan kvestorikautensa uudistuksia laajemmalla alueella. Yleisen käytännön vastaisesti Cato ei pistänyt omiin taskuihinsa laisinkaan rahaa, vaan tilitti tulot uskollisesti Roomaan. Senaatti halusi palkita Caton hänen toimistaan, mutta hän kieltäytyi laittomina pitämistään kunnianosoituksista.
Ensimmäinen triumviraatti hajosi vuonna 54 eaa., samaan aikaan kun Cato valittiin preetoriksi. Optimaattien näkökulmasta Caesar oli nyt vaikeuksissa. Cato kumppaneineen alkoivat nyt vaatia voimakkaasti Caesarin kotiinkutsumista Galliasta ja syyttivät häntä toimivaltuuksiensa ylittämisestä. Näihin aikoihin Roomassa oli hyvin rauhatonta, kun Clodius ja muut kansankiihottajat yllyttivät väkivaltaa oman poliittisen asemansa edistämiseksi. Cato vastusti heitä, mikä johti ehkä yllättäväänkin liittoon Pompeiuksen kanssa.
Vuonna 51 eaa. Cato yritti konsuliksi, mutta häntä ei valittu. Tappio oli selviö, sillä Rooman politiikassa menestyminen edellytti korruptiota, lahjontaa ja vaalipetoksia, joihin Cato ei halunnut millään muotoa osallistua.
[muokkaa] Voitettu
Vuonna 49 eaa. Caesar ylitti Rubikonin Legio XIII Geminan kanssa ja sisällissota alkoi. Caesar oli julistettu valtion viholliseksi ja häntä vastassa oli Pompeius, jonka taakse Cato ja muut optimaatit olivat asettuneet.. Kun Pompeius vetäytyi Kreikkaan, Cato seurasi hänen mukanaan. Dyrrhakionin taistelussa Cato johti sataman joukkoja. Kun Caesar sitten kukisti Pompeiuksen Farsaloksen taistelussa, Cato ja Metellius Scipio kieltäytyivät tunnustamasta tappiota ja vetytyivät edelleen Afrikkaan nykyisen Tunisian alueelle. Seurattuaan ensin Pompeiusta Egyptiin ja todettuaan tämän tulleen murhatuksi, Caesar suuntasi nyt katseensa Metellius Scipion suuntaan. Hän löi Scipion joukot 46 eaa. Caesar tappoi Scipion joukkoineen viimeiseen mieheen näiden antauduttua, Caesarkaan ei aina ollut armollinen.
Kuultuaan Scipion tappiosta, Cato teki johtopäätöksensä. Hän ei halunnut elää Caesarin hallitsemassa maailmassa eikä halunnut antaa Caesarille valtaa päättää hänen kohtalostaan, vaikka hänet todennäköisesti olisi armahdettu Caesarin toimesta. Hän teki itsemurhan. Plutarkhoksen mukaan Cato yritti tappaa itsensä ensin miekalla, mutta ei onnistunut vaan satutti kätensä. Orja löysi hänet ja kutsui lääkärin ompelemaan Caton haavat. Cato odotti kunnes muut olivat poistuneet ja repi sitten haavat uudelleen auki ja veti omat sisälmyksensä ulos.
[muokkaa] Muisto
Cato muistetaan stoalaisena filosofina ja Rooman tasavallan arvojen puolustajana. Myös hänen poliittiset vastustajansa arvostivat hänen moraalista selkärankaansa. Cicero kirjoitti Catolle ylistyspuheen, joka ei ole säilynyt. Caesar vastasi tähän omalla pamfletillaan. Keisarikaudella Vergilius teki Catosta sankarin Aeneis-eepokseensa. Seneca ihannoi Catoa filosofissa teoksissaan, kuten myös Neron kaudella kirjoittanut Lucanus. Lucanukselta on säilynyt epigrammi "Victrix causa diis placuit sed victa Catoni" ("Voittanut syy miellytti jumalia, mutta voitettu Catoa").
Danten Jumalaisessa näytelmässä Cato on laitettu vahtimaan pääsyä mereltä kiirastuleen. Valistuksen aikana Catoa pidettiin esimerkillisenä ja hänestä kirjoitettiin näytelmiä sekä tehtiin taideteoksia.
[muokkaa] Perhe
- Ensimmäinen vaimo Atilia, ero aviorikoksen takia
- kaksi lasta, Porcia ja Marcus Porcius Cato
- Toinen ja kolmas vaimo Marcia
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1-2. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18515-9.
- Pekka Tuomisto: Rooman diktaattorit. Karisto, 2003. ISBN 951-23-4442-4.
