Yliopisto

Wikipedia

Koulutus Suomessa
- Varhaiskasvatus
- Peruskoulu
Toinen aste ja aikuiskoulutus
- Lukio
- Ammattikoulutus
- Ammatillinen aikuiskoulutus
Korkea-aste
- Ammattikorkeakoulu
- Yliopisto
Historiallisia oppilaitosmuotoja
- Kansakoulu
- Oppikoulu

Yliopisto (lat. universitas) on tieteellistä tutkimusta tekevä ja korkeinta tieteellistä opetusta antava laitos.

Täydelliseen yliopistoon on vanhastaan kuulunut neljä tiedekuntaa: teologinen, oikeustieteellinen, lääketieteellinen ja filosofinen, mutta yliopistoihin kuuluu nykyään usein myös muita tiedekuntia, esimerkiksi teknillinen, valtiotieteellinen, humanistinen, maataloustieteellinen ja kauppatieteellinen tiedekunta. Suomessa oli aiemmin käytäntönä, että yliopistoissa tuli olla vähintään neljä tiedekuntaa, muutoin oppilaitoksen nimenä oli korkeakoulu.

Ammattikorkeakoulujen vakinaistamisen yhteydessä sanalla korkeakoulu alettiin tarkoittaa sekä yliopistoja että ammattikorkeakouluja. Pian tämän jälkeen osa entisistä korkeakouluista vaihtoi nimensä yliopistoksi. Valtioneuvoston asetuksen mukaan ammattikorkeakoulut määritellään korkeakouluiksi, kun yliopistot ja yliopistoja vastaavat korkeakoulut määritellään yliopistoiksi.^[1]

Yliopistoilla on itsehallinto, autonomia. Opetus annetaan pääasiassa luentoina ja seminaariharjoituksina, teknillisellä alalla myös harjoitustöinä ja taiteellisella alalla alanmukaisilla tehtävillä. Etenkin ammattiin valmistaviin opintoihin kuuluu usein pakollista työharjoittelua. Aivan uusia oppimisen mahdollisuuksia avaa Internetin ja muiden uusien viestimien käyttö, jolloin puhutaan virtuaaliyliopistosta.

Yliopiston päätehtävät ovat tieteellinen tutkimus ja siihen perustuva ylin opetus. Yliopiston tutkimustehtävä on sama kuin tieteellisellä akatemialla. Suomessa 2000-luvulla tehty lainmuutos lisäsi yliopistoille niin sanotun kolmannen tehtävän, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden. Tarkkaan ottaen tämä tehtävä on neljäs, sillä jo edellinen laki mainitsee yliopiston kolmantena tehtävänä "kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa".

Sisällysluettelo 1 Historiaa 2 Yliopistot Suomessa 3 Lähteet 4 Katso myös 5 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historiaa

Pääartikkeli: Keskiajan yliopisto

Länsimaisen historian ensimmäisenä yliopistona on joskus pidetty Platonin Akatemiaa. Euroopan yliopistolaitos sellaisena kuin sen tunnemme kuitenkin syntyi 1100-luvulla kolmella taholla: Salernossa (800-luku) Etelä-Italiassa lääketieteen opetuksen järjestäytyessä, Bolognassa (per. 1088) Pohjois-Italiassa lainopin opiskelijoiden yhteenliittymänä sekä Pariisissa (per. 1150) lähinnä jumaluusopin opettajien pyrkiessä vapautumaan kirkollisesta vallasta. Pariisin yliopisto neljine tiedekuntineen muodostui eurooppalaisen yliopistolaitoksen esikuvaksi. Oppilaat jakautuivat kotiseudun mukaan kansakuntiin, nationes (osakunta).

Englannissa ensimmäiset yliopistot olivat Oxfordin (1167) ja Cambridgen (1209) yliopistot. Vanhin saksalainen yliopisto perustettiin Prahaan vuonna 1348. Pohjoismaissa Ruotsin ensimmäinen yliopisto perustettiin Uppsalaan vuonna 1477, Tanskassa Kööpenhaminaan vuonna 1478, ja Suomessa Turkuun (Turun Akatemia) vuonna 1640. Viron tällöin kuuluessa Ruotsiin, perustettiin Tarton yliopisto 1632, joka siis oli Ruotsin toiseksi vanhin yliopisto.

Berliiniin 1809 perustettu yliopisto (Humboldtin yliopisto) on toiminut esikuvana ns. sivistysyliopistolle, jonka kantavana voimana on ajatus tieteen sivistävästä merkityksestä ja jolle on ominaista opetuksen ja tieteellisen tutkimuksen yhdistäminen. Englannin ja Skotlannin vanhat yliopistot rakentuvat college-järjestelmälle. Myös Yhdysvaltojen monimuotoinen yliopistolaitos on lähinnä college-tyypin pohjalta syntynyt. Siellä on tavallinen niin sanottu campus-yliopisto, erillinen omalla alueellaan puistoineen ja rakennuksineen sijaitseva yliopistokaupunki.

Naisten yliopistokoulutus tuli yleisesti mahdolliseksi huomattavasti myöhemmin kuin miesten. Suomessa 1850-luvun lopulta naisilla oli vapaa kuunteluoikeus Venäjän yliopistoissa. Helsingissä naisilla oli 1870-luvulta alken oikeus anoa erillisoikeutta suorittaakseen yliopisto-opintoja. Vuonna 1897 he saivat oikeuden liittyä osakuntiin. Oikeuden yliopistossa opiskeluun naiset saivat vasta 1901 ja 1910-luvulla he muodostivat jo 40 % ylioppilaista.

[muokkaa] Yliopistot Suomessa

Suomessa yliopiston nimeä on yleensä sallittu käyttää vain sellaisesta, jossa on vähintään neljä eri alojen tiedekuntaa. 1997 säädetyn yliopistolain mukaisesti yliopistoja ovat kaikki tiede- ja taidekorkeakoulut (vrt. ammattikorkeakoulu).

Suomen 20 yliopistossa oli kirjoilla vuonna 2004 yhteensä noin 174 000 opiskelijaa. Vuonna 2004 suoritettiin yhteensä noin 18 300 tutkintoa, joista 3100 oli alempia korkeakoulututkintoja, 12 600 ylempiä korkeakoulututkintoja ja 1400 tohtorintutkintoa. Yliopistoista kaksi on ruotsinkielisiä ja viisi kaksikielisiä. Suomen yliopistolaitos laajeni huomattavasti 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin perustettiin seitsemän uutta yliopistoa ja vanhoja yliopistoja valtiollistettiin.

Yliopiston muodostavat opettajat ja opiskelijat, jotka ovat jakautuneet opintoaloittain perinteisissä yliopistoissa tiedekuntiin, jotka ovat edelleen jakautuneet laitoksiin. Jos tiedekunta on suuri tai yliopistossa on vain yksi tiedekunta, sen ja laitoksen välissä voi myös osastotaso; tämä on ollut tyypillinen ratkaisu teknillisellä alalla. Suomen yliopistoissa opettajina ovat professorit, dosentit, yliopistonlehtorit, lehtorit ja apulaisopettajat, tunti- ja erikoisopettajat, yliassistentit, assistentit, opettavat tutkijat ja yliopisto-opettajat.

Opiskelijoina ovat yliopiston kirjoihin hyväksytyt henkilöt, joilta vaaditaan tietty perustietomäärä. Suomessa edellytyksenä on, että hakija on suorittanut ylioppilastutkinnon, ammattikorkeakoulututkinnon, ammatillisen korkea-asteen tutkinnon, ammatillisen opistoasteen tutkinnon, vähintään kolmivuotisen ammatillisen tutkinnon tai sellaisen ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Yliopisto voi ottaa opiskelijaksi myös henkilön, jolla se muutoin katsoo olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet.

Opiskelijat valitaan koulutusohjelmiin valintakokeiden sekä opintosuoritusten ja eräiden muiden ansioiden perusteella, jotka ovat erilaisia eri tieteenaloilla ja yliopistoissa. Yliopistoissa voi suorittaa kandidaattitutkintoja (180 opintopistettä) ja näiden päälle rakentuvia maisteriopintoja (120 opintopistettä, yhteensä 300 opintopistettä) sekä tieteellisiä jatkotutkintoja, joita ovat lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot. Lääketieteen aloilla lisensiaatin tutkinto on perustutkinto (360 opintopistettä). Tutkinnoista kandidaatin tutkinto on alempi korkeakoulututkinto ja maisteri ylempi korkeakoulututkinto. Varsinaisessa tutkintonimikkeessä ei aina ole mukana sanaa maisteri. Esimerkiksi tekniikan maisteria ei ole, vaan tutkintonimike on diplomi-insinööri tai arkkitehti.

Yliopistoihin kuuluu varsinaisten opetuksesta ja tutkimuksesta vastaavien laitosten lisäksi erillislaitoksia, joista kirjastot ovat vanhimpia. Lisäksi joillakin yliopistoilla on muun muassa sairaaloita lääketieteen opetusta ja harjoittelu- eli normaalikouluja opettajankoulutusta varten.

Suomalaisissa yliopistoissa luennot alkavat yleensä varttia yli tasan, mistä käytetään erillistä nimitystä akateeminen vartti.

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Valtioneuvoston asetus korkeakoulututkintojen järjestelmästä annetun asetuksen muuttamisesta 426/2005 Finlex.fi. 16.6.2005. Viitattu 24.7.2007.

[muokkaa] Katso myös

• Luettelo yliopistoista
• Tutkinnot
  • Alempi korkeakoulututkinto
  • Ylempi korkeakoulututkinto
  • Yliopistotutkintojen lyhenteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Yliopistokoulutus (Opetusministeriö)
• Yliopisto-opinnot (Opintoluotsi)