Martti Kuusela
Wikipedia
Henkilötiedot | ||
---|---|---|
Syntymäaika | 9. lokakuuta 1945 | |
Syntymäpaikka | Rovaniemi, Suomi | |
Seura | ||
Seura | TPS | |
Tehtävä | päävalmentaja | |
Valmennusura | ||
1979 1980-81 1982-87 1989 1990 1990-91 1992-94 1994-95 1995-96 1997 2001 2005 2008- |
GrIFK HJK Suomi B 1903 HJK KFC Germinal Beerschot Budapest Honvéd FC Proodeftiki FC Apollon Limassol FinnPa Panionios Aris Thessaloniki FC TPS |
Martti Kuusela (s. 9. lokakuuta 1945 Rovaniemi)[1] on kansainvälisesti menestynein suomalainen jalkapallovalmentaja ja entinen pelaaja. Tammikuusta 2008 lähtien hän on toiminut TPS:n päävalmentajana.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ura pelaajana
Kuusela pelasi useissa suomalaisseuroissa saavuttaen parhaillaan SM-hopeaa ja pronssia HIFK:n joukkueessa 1971 ja 1970. [2] Muita Kuuselan edustamia seuroja olivat RoPS, OTP, Mikkelin Palloilijat, HJK ja FC Haka. Martti Kuusela pelasi myös kaksi A-maaottelua.
[muokkaa] Ura valmentajana
Grankulla IFK:ssa valmennusuransa aloittanut Kuusela nousi maamme valmennuseliittiin luotsaamalla HJK:n Suomen mestariksi vuosina 1981. Seuraavana vuonna hän siirtyi Suomen maajoukkueen peräsimeen. Kuuselan johdolla Suomi kolkutteli MM-kisojen 1986 porteilla, sillä Suomi jäi kisapaikkaan oikeuttavasta karsintalohkon kakkossijasta vain kahden pisteen päähän. Kuusela jätti tehtävänsä vuonna 1987.
Maajoukkuepestinsä jälkeen Kuusela toimi Tanskassa B 1903:n päävalmentajana 1989 ja palasi kaudeksi 1990 Suomeen ja johdatti HJK:n toistamiseen Suomen mestariksi. Valmennettuaan kaudella 1990-91 belgialaista KFC Germinal Beerschotia Kuusela siirtyi Unkariin, Budapesti Honvédin päävalmentajaksi. Kuuselan johdolla seura voitti toistaiseksi viimeisen mestaruutensa 1993.
Honvéd-pestin jälkeen Kuusela jatkoi uraansa Kreikassa, Kyproksella ja Suomessa.
7. helmikuuta 2001 Kuusela aloitti kreikkalaisen Panioniosin päävalmentajana. Hän ehti toimia seurassa kuitenkin vain noin puoli vuotta ennen erottamistaan 22. elokuuta samana vuonna. Sen jälkeen Kuusela oli neljän vuoden tauolla valmennustehtävistä ennen kuin hän aloitti Aris Thessalonikin päävalmentajana Kreikassa. Tuo tehtävä päättyi myös potkuihin.
Aris-pestinsä jälkeen Kuusela on toiminut YLE:n jalkapalloasiantuntijana. Tammikuussa 2008 hän palasi valmennustehtäviin tehtyään kaksivuotisen sopimuksen TPS:n kanssa. Kuusela seuraa tehtävässä Mixu Paatelaista, joka siirtyi aiemmin tammikuussa skotlantilaisen Hibernianin peräsimeen. [3]
Kuuselan johdolla TPS eteni liigacupissa keväällä 2008 finaaliin saakka. Loppuottelussa paikallisvastusta FC Inter oli kuitenkin parempi maalein 1-0.
[muokkaa] Meriitit valmentajana
- Suomen mestaruus: 1981, 1990
- Unkarin mestaruus: 1993
- Suomen liigacup
- Hopeaa: 2008
- Vuoden valmentaja Suomessa: 1981, 1990
Edeltäjä: Mika-Matti Paatelainen |
Turun Palloseuran päävalmentaja 2008- |
Seuraaja: - |
1 Iiskola | 3 Vellamo | 4 Lehtonen | 5 Valakari | 7 Rähmönen | 8 Heinikangas | 9 Hakala | 11 Ääritalo | 12 Lehtovaara | 13 Sarajärvi | 14 Hämäläinen | 16 One | 17 Riski | 18 Cleaver | 19 Lomski | 22 Saarinen | 25 Mäkinen | 26 Zarabi | 28 Paatelainen | 30 Hradecky | 35 Moisander
Valmentaja Kuusela
Öhman (1922) • Fabra (1936–37) • Obitz (1939) • Mårtensson (1945) • Tammisalo (1946)
Lehtonen (1947–55 & 1959–61) • Weinreich (1955–58) • Laaksonen (1962–74) • Kosma (1974-75)
Rytkönen (1975–78) • Malm (1979–81) • Kuusela (1982–87) • Vakkila (1988–92) • Lindholm (1992–94)
Ikäläinen (1994–96) • Møller Nielsen (1996–99) • Muurinen (2000–05) • Heliskoski (2005–06)
• Hodgson (2006–07) • Baxter (2008–)
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Jalkapallon pikkujättiläinen, WS Bookwell OY Porvoo 2003
- ↑ [1]
- ↑ Martti Kuusela korvaa Paatelaisen