Marshall-apu

Wikipedia

Marshall-apua saaneet Euroopan maat. Punaiset pylväät osoittavat suhteellisen kokonaisavun määrän.

Marshall-apu, Marshall-suunnitelma tai Euroopan palautumisohjelma oli Yhdysvaltain ensisijainen ohjelma Euroopan jälleenrakentamiseksi toisen maailmansodan jälkeen.

[muokkaa] Historia

Ohjelma oli kenraali George C. Marshallin idea. Muun muassa Iso-Britannia pääsi jo vuonna 1946 samoihin tuottavuuslukuihin kuin mitä sillä oli ollut ennen sotaa. Ulkopoliittisesti merkittävintä oli Kreikan Marshall-apu, koska siellä pyrittiin vakauttamaan maan tilannetta kommunistien ja länsimielisten käymän sisällissodan jälkeen jälkimmäisten eduksi. Marshall-apu toimi myös Yhdysvaltojen subventiona omaan yksityiseen sektoriin, sillä lähes kaikki raha virtasi Euroopasta takaisin Yhdysvaltoihin. Tämä vahvisti huomattavasti Yhdysvaltojen öljyteollisuutta ja maataloutta.

Neuvostoliitto liittolaisineen kieltäytyi avusta. Suomi kieltäytyi myös, koska pelkäsi sen vaurioittavan suhteitaan Neuvostoliittoon sen jälkeen kun Neuvostoliitto oli Marshall-avun julkisesti tuominnut. Suomen tilannearvioon vaikutti myös se, että Suomen piti maksaa samaan aikaan sotakorvauksia.

Vuosien 1948 ja 1951 aikana Yhdysvallat lahjoitti yli 13 miljardia dollaria (noin 100 miljardia dollaria nykyisillä vaihtoarvoilla) teknistä ja taloudellista apua 16 Euroopan maan uudelleenrakentamiseen, jotka olivat liittyneet OEEC:een (Organization for European Economic Cooperation, nykyisen OECD:n edeltäjä) vastauksena Marshallin kehotukseen yhteisen suunnitelman muodostamiseksi.

Ulkoministeri George C. Marshall sanoi puheessaan Harvardin yliopistossa 5. kesäkuuta 1947: "On luonnollista, että USA tekee kaiken voitavan auttaakseen palauttamaan normaalit ja terveet taloudelliset olosuhteet maailmaan, sillä tämä on poliittisen vakavuuden ja turvallisuuden rauhan edellytys". Historioitsijat korostavat Marshall-avun kantavina motiiveina yleensä tarpeen nostaa liittolaismaat vahvoiksi itäblokkia vastaan sekä tarvetta saada USA:n teollisuudelle vientimarkkinat. Marhsall-apu oli suhteessa USA:n bruttokansantuotteeseen suurempaa, kuin mitä länsimaista on koskaan annettu kehitysapuna kehitysmaille. Marshall-apu inspiroi myöhempää kehitysapua.

Kesäkuun 17. Pariisissa päätettiin avun järjestämisestä Ranskan ulkoministerin Georges Bidaultin ja Ison-Britannian Bevinin kanssa. Lyhyen aikaa myös Neuvostoliitto oli kiinnostunut Marshallin avusta. Neuvostoliitto muutti kantaansa kesken Pariisin kokouksen joka oli alkanut kesäkuun 27. päivänä. Neuvostoliitto perusteli kantaansa, että USA sekaantui Euroopan maiden asioihin ja merkitsisi Euroopan joutumista USA:n hallinon alaiseksi. Neuvostoliitto vetääntyi yhteistyöstä. Tämä ja myös Berliinin saartoon joulukuussa 1947 johtanut kehitys johti Euroopan pitkälliseen kahtiajakoon, NATO:n perustamiseen sekä kylmään sotaan.

Marshallin suunnitelma nopeutti sodasta kärsineitä maita pääsemään jaloilleen taloudellisesti. Marshall-apuun liittyvä OEEC oli pohjana Euroopan taloudellisen yhteistyön kehittymiseen ensiksi EEC:ksi, sitten EC:ksi ja lopulta EU:ksi sekä Euroopan unionin sisämarkkinoiden muodostumiselle.

[muokkaa] Kulut

Marshall-apua jaettiin osallistujien kesken suurin piirtein väestömäärän mukaan. Suurempi määrä annettiin tärkeimmille teollisuusalueille, koska niiden uudistumista pidettiin olennaisena Euroopan tervehtymiselle.

Maa	1948/49 ^{($ miljoonaa)}	1949/50 ^{($ miljoonaa)}	1950/51 ^{($ miljoonaa)}	Kumulatiivisesti ^{($ miljoonaa)}
Itävalta	232	166	70	488
Belgia ja Luxemburg	195	222	360	777
Tanska	103	87	195	385
Ranska	1,085	691	520	2,296
Saksan liittotasavalta^[1]	510	438	500	1,448
Kreikka	175	156	45	366
Islanti	6	22	15	43
Irlanti	88	45	—	133
Italia ja Trieste	594	405	205	1,204
Alankomaat	471	302	355	1,128
Norja	82	90	200	372
Portugali	—	—	70	70
Ruotsi	39	48	260	347
Sveitsi	—	—	250	250
Turkki	28	59	50	137
Yhdistynyt kuningaskunta	1,316	921	1,060	3,297