Lapsen kaltoinkohtelu

Wikipedia

Lapsen kaltoinkohtelu (engl. child abuse), (ruots. barnmisshandel) määritellään Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan seuraavasti: Lapsen kaltoinkohtelu käsittää kaikki sellaiset fyysisen ja psyykkisen pahoinpitelyn muodot, seksuaalisen hyväksikäytön, laiminlyönnin taikka kaupallisen tai muun riiston, jossa on kyse vastuusta, luottamuksesta tai vallasta ja josta seuraa todellista tai mahdollista vaaraa lapsen terveydelle, kehitykselle tai ihmisarvolle^[1][2][3][4]. Lapseksi määritellään Suomen ratifioiman Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan jokainen alle 18-vuotias, jos kansallinen laki ei muuta määrää^[5].

Sisällysluettelo 1 Kaltoinkohteluilmiön historiaa 2 Kaltoinkohtelun lähikäsitteitä 3 Kaltoinkohtelun muodot 3.1 Lapsen laiminlyöntiä 3.2 Lapseen kohdistuvaa fyysistä väkivaltaa 3.3 Lapsen kemiallista pahoinpitelyä 3.4 Lapsen emotionaalista kaltoinkohtelua 3.5 Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä 3.6 Lapselle sepitetään tai aiheutetaan sairauksia 3.7 Lapsen henkilökohtaisen omaisuuden turmelua 4 Kaltoinkohtelevien vanhempien piirteitä 5 Lapsen kaltoinkohtelu moniulotteisena ongelmana 5.1 Lapsiin kohdistuva perheväkivalta 5.2 Lapsiin kohdistuva väkivalta laitoksissa ja instituutioissa 5.2.1 Lapsiin kohdistuva väkivalta koulussa 5.2.2 Lapsiin kohdistuva väkivalta lastensuojelulaitoksissa 5.2.3 Lapsiin kohdistuva väkivalta sijaisperheissä 6 Katso myös 7 Lähteet ja kirjallisutta

[muokkaa] Kaltoinkohteluilmiön historiaa

Kaltoinkohtelu on ilmiö, joka tapahtuu yleisimmin lapsen omassa perheessä ja on siten tyypillisimmissä muodoissaan osa perheväkivaltaproblematiikkaa. Sen tunnistamisen historia esimerkiksi lääketieteessäkään ei ole kovin pitkä. Vuonna 1946 Caffey kuvasi ensimmäisenä »tautitilan», jossa imeväisillä esiintyi pitkien luiden murtumia ja kovan aivokalvon alaisia verenvuotoja ilman tietoa vammamekanismista^[6][7][8]. Vammojen syy jäi avoimeksi, mutta 1950-luvun puolivälissä julkaistiin pohdintaa siitä, että Caffeyn kuvaamat vammat olisivat pahoinpitelyn seurausta^[9]. Kuitenkin vasta vuonna 1962 Kempen ym. artikkeli "The Battered Child Syndrome" ^[10] herätti maailmanlaajuista huomiota.

Lapsen kaltoinkohtelua leimaakin tyypillisesti sen emotionaalinen kieltäminen ja lapsen jäämenen yksin ongelmiensa kanssa. Tämä johtunee siitä, että pienen lapsen hätää ja avuttomuutta on aikuisenkin usein vaikea sekä uskoa että kohdata, kuten Söderholm ja Karkola ym. ovat todenneet^[11][12]. on ilmiön kieltäminen kaltoinkohteluun puuttumisen suurin ongelma.

"Perheessä kaltoinkohtelu usein kielletään, ja myös lasten parissa työskentelevillä ihmisillä on edelleen joko tietoinen tai tiedostamaton taipumus emotionaalisesti kieltää kaltoinkohtelu tai sen mahdollisuus. Kempe työryhmineen kirjoitti vuonna 1962^[10] klassisessa työssään lapsen pahoinpitelystä seuraavasti: "Monen lääkärin on vaikea uskoa sellaisen tapahtuman mahdollisuuteen ja heillä on taipumus sulkea mielestään sellaisen epäilykin, vaikka he olisivat kasvotusten ilmiselvien todisteiden kanssa." Kolmekymmentä vuotta myöhemmin brittiläinen lastenlääkäri Chris Hobbs totesi^[13]:"Kun kyseessä on kaltoinkohtelu, lapsen tehokkaan suojelun pääasiallisin este on edelleen ongelman kieltäminen sen kaikissa muodoissaan."

[muokkaa] Kaltoinkohtelun lähikäsitteitä

Lapsen kaltoinkohtelun lähikäsitteitä ovat lapsen laiminlyönti (engl. child neglect) ja lapsen hyväksikäyttö (engl. child abuse).

[muokkaa] Kaltoinkohtelun muodot

Lapsen kaltoinkohtelu tapahtuu tyypillisimmin omassa perheessä ja on osa perheväkivaltaa, mutta voi tapahtua myös muualla, kuten lastensuojelulaitoksessa, koulussa tai hoitopaikassa. Lapsen kaltoinkohtelu voi olla hyvin monimuotoista. Tyypillisimpiä kaltoinkohtelun muotoja on lapsen heitteillejättö eri muodoissaan ja lapsen tarpeisiin vastaamattomuus mutta myös fyysistä ja emotionaalista väkivaltaa eri muodoissaan esiintyy huolestuttavan paljon.

[muokkaa] Lapsen laiminlyöntiä

• Lapsen puutteellista hoitoa ja hoidon laiminlyöntiä (esim. vaatetus ja ruokailu epäasiallista, neuvolakäyntien tai sairauden hoidon laiminlyönti)
• Lapsen hyvinvoinnin laiminlyöntiä (esim. liiallinen päihteiden käyttö, valvottaminen, mielenterveysongelman hoidon laiminlyönti)
• Alistaminen kaoottisuudelle ja väkivallalle (esim. epäsäännöllinen elämänrytmi, liiallinen päihteiden käyttö, lapsi vanhempien välisen väkivallan todistajana tai asuinolojen epämääräisyys)
• Psyykkisten perustarpeiden laiminlyönti (esim. lapsi jätetään yksin, rajattomuus, lapsi joutuu aikuisen rooliin, tunteettomuus)
• Lapsen heitteillejättöä (Lapsen jättäminen täysin ikäkaudelleen sopimattomasti heitteille joko fyysisesti tai emotionaalisesti tai molemmilla tavoilla)

[muokkaa] Lapseen kohdistuvaa fyysistä väkivaltaa

• lapsen ravistelua (esim. vauvan ravistelu (engl. shaken baby), vauvan paiskominen (engl. shaken impact)
• lapseen kohdistuvaa fyysistä väkivaltaa (esim. vauvan/lapsen lyöminen, potkiminen, töniminen, kuristaminen, tukistaminen, polttaminen kuumilla esineillä (esim. tupakka tai vedellä))
• lapsen kemiallista pahoinpitelyä (esim. alkoholi, huumeet, lääkkeet)
• fyysinen kurittaminen (ollut kiellettyä vuodesta 1984) (esim. lyöminen, tukistaminen, läpsiminen tai repiminen)

[muokkaa] Lapsen kemiallista pahoinpitelyä

• lapselle annetaan alkoholia esim. tuttipullosta
• lapselle syötetään, useimmiten huumaavia lääkkeitä tai huumeita
• (ks. myös fetaalialkoholisyndrooma)

[muokkaa] Lapsen emotionaalista kaltoinkohtelua

• lapseen kohdistuvaa henkistä väkivaltaa (mitätöinti, emotionaalinen ja moraalinen turmeleminen ja -kaltoinkohteleminen
• uhkaileminen (esim.kotiarestilla, selkäsaunalla tai hylkäämisellä)
• nöyryyttäminen (esim. nimittely, alistaminen, järjestelmällinen loukkaaminen)
• mitätöinti (esim. nimittely, julkinen halventaminen, haukkuminen, kiusaaminen)
• eristäminen (esim. sukulaisista, ystävistä)
• hylkääminen (esim. laitokseen, ystävien tai sukulaisten luo, kotiin jne)
• uskonnollinen fanatismi (esim. ehdottomat uskonnolliset toimintavaatimukset, vertaa Munchausen Syndrome by Proxy)
• lapsen täydellinen kontrollointi (esim. ja/tai uskonnolliseen fanatismi)
• mustasukkaisuus (esim. mustasukkaisuus lasta kohtaan tai lapsen saamaa hoivaa kohtaan) lapsesta saa kyllä olla mustasukkainen, mutta ei liikaa, silloin lapsi ei tunne oloaan enää niin turvatuksi kuin ennen.
• taloudellinen laiminlyönti (esim. lapsen elatukseen tarkoitettujen etuuksien ja rahavarojen vastuuton käyttö omiin tarkoituksiin, lapsen omaisuuden myyminen tai varastaminen)

[muokkaa] Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä

[muokkaa] Lapselle sepitetään tai aiheutetaan sairauksia

• Münchhausenin oireyhtymä, (engl. Munchausen Syndrome by Proxy)

[muokkaa] Lapsen henkilökohtaisen omaisuuden turmelua

• Lapsen henkilökohtaisten esineiden, lapsen tuotosten rikkomista tai tärvelyä

[muokkaa] Kaltoinkohtelevien vanhempien piirteitä

Kaltoinkohteleville vanhemmille voi olla ominaista ominaista vuorovaikutustilanteessa lapsen kanssa muun muassa seuraavantyyppiset seikat^[14][15]

• äidin/isän ja ammattilaisen käsitykset lapsen hyvinvoinnista ja mahdolliset huolet lapsesta eroavat oleellisesti toisistaan
• äiti/isä ei pidä ongelmallista tilannetta ongelmallisena
• äiti/isä on vihamielinen, syyttelevä tai loukkaava lasta kohtaan
• äiti/isä on väkivallan kohteena parisuhteessaan
• lapselle ei anneta tilaa
• äiti/isä ei "näe" tai "kuule" lasta
• äiti/isä ei pysty lohduttamaan lasta
• äiti/isä ei osaa käsitellä lasta
• äidin/isän suuttuminen viranomaisille voi olla suurempaa kuin huoli lapsesta
• äidin/isän voi toisaalta käyttäytyä myös ylitsevuotavan oloisesti "valheellinen positiivisuus" lasta kohtaan peittääkseen mahdollista kaltoinkohtelua

Lapsen käytöstä voivat leimata myös muun muassa seuraavantyyppiset seikat

• lapseen on vaikea saada katsekontaktia
• lapsi on poikkeuksellisen arka ja passiivinen
• lapsi on vihamielinen, kiukkuinen, levoton tai pelokas
• lapsi viestittää tai kertoo kaltoinkohtelustaan
• lapsi ei halua lähteä esim. vastaanotolta tai hoitopaikasta
• lapsella on epämääräisiä mustelmia epänormaaleissa paikoissa
• lapsi tekee väistöliikkeitä vanhemman lähestyessä tai hakee turvaa muista aikuisista

[muokkaa] Lapsen kaltoinkohtelu moniulotteisena ongelmana

Lapsiaan kaltoinkohtelevia ja pahoinpiteleviä vanhempia luonnehtii usein se, että he ovat joko valmistautumattomia tai joissain tapauksissa myös varsin kykenemättömiä vanhemmuuteen, he eivät ymmärrä lapsen kehitykseen liittyviä vaikeuksia ja rajoituksia eri ikävaiheissa eivätkä he tiedä, miten suhtautua tai kasvattaa lapsia ilman esimerkiksi kurituksen nimellä kulkevaa lapsen pahoinpitelyä tai väkivallalla uhkailua. Vanhemmalla voi olla puutteellinen kyky ja joskus myös halu ymmärtää realistisesti lapsen tarpeita tai kykyjä huolehtia itsestään. Puutteellinen vanhemmuus tarkoittaa usimmiten myös empatian puutetta ja kyvyttömyyttä asettaa lapsen tarpeita omien tarpeidensa edelle sekä kyvyttömyyttä positiiviseen vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Tyypillisesti lapseen puretaan itselle sietämättömiä tunteita ja lapsi paitsi kärsii tästä toiminnasta niin usein oppii toimimaan myös vastaavalla tavalla omassa elämässään puhutaan ns. väkivallan kierteestä ks. perheväkivalta).^{[16][17][18][19][20]}

[muokkaa] Lapsiin kohdistuva perheväkivalta

Lapsiin kohdistuva perheväkivalta^[21]on pitkään ollut varsin vaiettu aihe. Jotkut ovat tuoneet esille väitteen, että tämä johtuisi siitä, että vallalla ollut pitkälti feminismin teorioihin nojannut perheväkivallan tutkimus on ollut varsin haluton puuttumaan tähän ongelmaan^{[22][23][23][24][25][26]}. Lapsiin kohdistuvasta perheväkivallasta ei ole myöskään henkirikoksia lukuun ottamatta ollut kunnollista tilastointia tai tutkimuksia lukuun ottamatta 1990 luvulla tehtyä Tilastokeskuksen ja Lastensuojelun keskusliiton ”Lasten pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö” -tutkimusta ^[27]. Sen mukaan vajaa 20 % 15-vuotiaista vastaajista kertoi joutuneensa vanhempiensa lievän väkivallan kohteeksi ja vajaa 5 % vakavan (nyrkiniskujen tai sitä voimakkaamman) väkivallan kohteeksi edeltäneen vuoden aikana. Elämänsä aikana lievää väkivaltaa oli kokenut 72 % ja vakavaa väkivaltaa 8 % 15-vuotiaista.

Uusimman Lastensuojelun keskusliiton tutkimuksen mukaan ^[28] naiset ja äidit käyttävät ruumiillista väkivaltaa lasten kasvatuksessa miehiä useammin. Naisten yleisempiä lapsiin kohdistuvia väkivaltaisia tekoja ovat tukistaminen ja näpsäyttäminen esim. kasvoihin tai sormille. Naiset näyttävät asennetasolla vastustavan lapseen kohdistuvaa väkivaltaa ja kuritusväkivaltaa miehiä yleisemmin (naiset 19 %, miehet 32%), mutta tekojen tasolla he kuitenkin sortuvat lapsiin kohdistuvan väkivallan käyttöön useammin kuin miehet. Esimerkiksi lähes 60 prosenttia naisista tukisti lastaan, miesvastaajista puolet. Naiset myös esimerkiksi näpäyttävät lastaan sormille miehiä useammin (naiset 33%, miehet 27%). On huomattava, että erot miesten ja naisten käyttäytymisen välillä ovat tilastollisesti merkitseviä. Niin sanottuun piiskaamiseen, eli selkään tai takamukseen lyömiseen erilaisilla välineillä miehet ja naiset syyllistyvät yhtä usein.^[28][29].

Naisten väkivaltaisessa käytöksessä näyttäisi korostuvan erityisesti omien tunteiden ja impulssikontrollin heikko hallinta^[30], kun pinna palaa lyödään lasta^[28][29]. Tämä piirre on tullut esiin myös muussa naisten tekemässä perheväkivallassa.^[31]

Suomalaiset näyttävät muutenkin hyväksyvän lapseen kohdistuvan väkivallan. Esimerkiksi ns. piiskaamista puolet vastaajista pitää ruumiillisena kurituksena, ei pahoinpitelynä. Myös lapsen tukistaminen on yleistä, 62 prosenttia ja läimäyttäminenkään ei 40 prosentin mielestä ole väkivaltaa vaan ruumiillista kurittamista. 50% suomalaisista tukistaa lapsiaan, 27% näpäyttää sormille, 16% läimäyttää, 12% nipistävää ja 7% piiskaa lapsiaan. Jopa hengenvaarallista vauvan tai lapsen ravisteluakaan ei kolmasosa suomalaisista pidä pahoinpitelynä.^[28][29] Lastensuojelun keskusliitto onkin esittänyt, että kurituksen sijaan puhuttaisiin kuritusväkivallasta koska kyseessä on selkeästi rikos, väkivalta joka kohdistuu puolustuskyvyttömään lapseen.

Lapsiin kohdistuvien henkirikosten osalta, joissa piilorikollisuus on pientä, lapsiin kohdistuva perheväkivalta on merkittävin, mutta vaiettu lasten kuolinsyy ^[32][33]. Vuosina 1990–1999 väkivallan seurauksena kuoli 4,4 alle 15-vuotiasta lasta 100 000:ta henkeä kohti (2). Suurin riski kuolla väkivallan seurauksena on alle yksivuotiailla; 2,6/100 000^[34]. Vuosina 1970–94 sai Suomessa henkirikoksen uhrina surmansa 292 alle 15-vuotiasta lasta. Äiti todettiin tekijäksi 41 prosentissa ja isä 26 prosentissa tapauksista. Tuija Vanamon, Anne Kaupin, Kari Karkolan, Juhani Merikannon ja Eila Räsäsen tutkimuksen mukaan^[35] lapsella on suurin riski tulla surmatuksi alle vuoden ikäisenä: uhreja oli kaikkiaan 113. Äiti todettiin tekijäksi 73 prosentissa ja isä 23 prosentissa näistä tapauksista. Äiti oli tekijä 63 prosentissa ja isä 29 prosentissa tapauksista, joissa lapsi oli 1–4-vuotias. Isä todettiin tekijäksi 53 prosentissa ja äiti 41 prosentissa tapauksista, joissa lapsi oli 5–15-vuotias. Kun koko tutkimusaineistosta on suljettu pois vastasyntyneiden tapot ja laajennetut itsemurhat, jäljelle jäi 70 lapsen kuolemaa, joista 61 prosenttia oli äidin ja 37 prosenttia isän aiheuttamia. Sekä 1990 tehdyn Lastensuojelun keskusliiton että UNICEF:n julkaisemat tulokset ovat pääosin samansuuntaisia^{[27][33][36][37][38]}. Tämän artikkelin kirjoitushetkellä uusimman julkaistun Tilastokeskuksen henkirikoskatsauksen mukaan kesäkuusta 2002 joulukuuhun 2004 Suomessa surmattiin 18 alle 14-vuotiasta lasta. Lapsista 17 joutui oman vanhempansa uhriksi ja heistä 12 surmasi oma äiti.

Tuoreimmasta Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen henkirikskatsauksesta käy ilmi, että 1.6.2002−31.12.2005 surmattiin kaksikymmentäviisi alle 15-vuotiasta lasta, neljätoista poikaa ja yksitoista tyttöä. Heistä viisitoista (60 %) oli joutunut äitinsä ja yhdeksän (36 %) isänsä surmaamaksi, yksi (4 %) sai surmansa Myyrmannin pommi-iskussa ^[39].

Putkosen ja Collanderin siteeraamassa Weizmann-Heneliuksen ja Viemärön vankila-aineistotutkimuksessa^[40][41][34] lapsiuhreja oli 10 %, mutta mielentilatutkimusaineistossa heitä oli 20 % tapauksista (tähän sisältyvät myös seitsemän lapsensurmaa). Putkonen ja Collander kysyvätkin, että "vaikka lieneekin niin, että lapsen surmanneet määrätään useammin psykiatriseen hoitoon, herää kysymys, minkälainen on oikeuskäytännön vaikutus – ehkä lapsensa surmanneet naiset eivät saa niin pitkiä ehdottomia vankeustuomioita kuin aikuisen surmanneet?^[34]" Voidaan tietysti perustellusti myös pohtia, koskeeko tämä ajattelumalli laajemminkin lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja sen käsittelyä, ja erityiseti edelliseen perustuen tilanteissa joissa nainen on tämän väkivallan tekijänä^[26].

Systemaattista ja vuosittaista tutkimusta tai tilastoja lapsiin kohdistuvasta perheväkivallasta Suomessa tai siitä, kuinka suuri osa eriasteisista lasten pahoinpitelyistä on äitien ja kuinka suuri osa isien aiheuttamia, ei ole^[32]. Osin asian esilletuloa ja tutkimusta rajoittaa oikeuteen asti päätyneiden tapausten julistaminen lähes poikkeuksetta salaisiksi^[32]. Vuonna 2004 poliisin tietoon tuli 111 alle 6-vuotiaisiin kohdistunutta pahoinpitelyä, joista suurin osa on törkeitä^[32]. Poliisilähteiden mukaan paljon jää piiloon.

Selkeästi lasten fyysiseksi pahoinpitelyksi diagnosoidaan sairaaloissa noin 50 tapausta vuodessa. Todennäköisesti vakavia pahoinpitelyitä hoidetaan sairaaloissa paljon enemmän, mutta vammat kirjautuvat yleensä tapaturmamekanismin ja vammaluokituksen mukaisesti. Tähän on onneksi viime aikoina kiinnitetty kasvavaa huomiota. Aivan viime aikoina on muun muassa YK kiinnittänyt WHO:n ohella kasvavaa huomiota lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan ja perheväkivaltaan ^[42][19][20].Esimerkiksi UNICEFin ja The Body Shopin raportti esittää, että Suomi on lasten kokemassa ja näkemässä perheväkivaltatilastossa jopa maailmanlaajuisesti korkealla sijalla^[19][20].

[muokkaa] Lapsiin kohdistuva väkivalta laitoksissa ja instituutioissa

Lapsiin kohdistuva väkivalta erityyppisissä instituutioissa on oma vakava ongelmansa. Pahimmillaan se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että esimerkiksi kodissaan väkivallasta kärsinyt ja huostaanotettu lapsi joutuu uudessa sijoituspaikassaan uudelleen väkivallan kohteeksi.

[muokkaa] Lapsiin kohdistuva väkivalta koulussa

Eräitä merkittäviä ympäristöjä kodin ohella missä lapset kokevat väkivaltaa tai ovat itse sen tekijöinä ovat koulut ja oppilaitokset. Esimerkiksi ns. koulukiusaamista käsittelevissä tutkimuksissa on käynyt ilmi, että lasten ja nuorten kokeman väkivallan määrä Suomessa on lisäksi eräiden tutkimusten mukaan esimerkiksi naapurimaitamme Ruotsia ja Norjaa huomattavasti suuurempi.

Kouluväkivallan osalta on lisäksi puhuttu lähinnä vain lasten toisiinsa kohdistamasta väkivallasta josta on puhuttu kiusaamisen ja koukiusaamisen käsitteillä. näitä käsitteitä on arvosteltu siitä, että kiusaamisen ja koulukiusaamisen käsitteet hämärtävät käsitystä siitä, että kyseessä on väkivalta joka on määritelty rikokseksi. Koulkiusaamisen ohella on puhuttu lähinnä vain lasten opettajiin ja aikuisiin kohdistamasta väkivallasta, mutta keskustelu ja tutkimus esimerkiksi opettajien lapsiin kohdistamasta väkivallasta on erittäin vähäistä tai puuttuu lähes kokonaan.

Sekä koululainsäädäntö että uusi lastensuojelulaki ovat tuoneet uusia mahdollisuuksia edellyttää koulukiusaamiseen puuttumista. Muun muassa eräitä kuntia on haastettu oikeuteen siitä, että ne eivät ole puuttuneet riittävästi koulussa tapahtuviin kiusaamis- ja väkivaltailmiöihin.

[muokkaa] Lapsiin kohdistuva väkivalta lastensuojelulaitoksissa

Eräs vaietuin lapsiin kohdistuvan väkivallan muoto on ja on ollut laitoksissa tapahtuva kaltoinkohtelu ja väkivalta. Tämän väkivallan esilletuloa on väitetty estävän muun muassa se, että siihen syyllistyvät henkilöt ovat usein lasten- ja nuortenhuollon, nuorisotyön, sosiaalityön ja lastenpsykiatrian ammattilaisia. Pahimmillaan tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että puuttellisten kasvuolojen tai lapseen kohdistuneen väkivallan takia huostaanotettu ja laitokseen sijoitettu nuori joutuu uudelleen kaltoinkohdelluksi ja erityyppisen väkivallan kohteeksi sijoituspaikassaan. Erityisesti laitosten valvontaa on arvosteltu. Sekä laitosten säätelyn että valvonnan on väitetty, osin perustellusti, olevan tehotontä ja riittämätöntä.

Lastensuojelun laitoksista erityisesti vammaislaitokset ovat nousseet viime aikoina otsikoihin kun useita naispuolisia sairaanhoitajia on epäilty muun muassa henkirikoksista.

[muokkaa] Lapsiin kohdistuva väkivalta sijaisperheissä

Lapsiin voi kohdistua erityyppistä kaltoinkohtelua ja väkivaltaa myös sijaisperheissä, asia josta puhutaan myös riittämättömästi.

[muokkaa] Katso myös

• Lapsen hyväksikäyttö
• Väkivalta
• Perheväkivalta
• Pahoinpitely
• Vauvan ravistelu
• Kuritus
• Fetaalialkoholisyndrooma
• Lastensuojelulaki

[muokkaa] Lähteet ja kirjallisutta

1. ↑ WHO, et al., World report on violence and health. 2002, World Health Organization: Geneva. [1]
2. ↑ WHO. Report of the Consultation on Child Abuse Prevention, WHO, Geneva, 29–31 March 1999.(Doc WHO/HSC/PVI/99.1.) WHO 1999
3. ↑ WHO, Child abuse & neglect. 2006. [2]
4. ↑ UNICEF, UNICEF ´league table of child maltratment death rates in rich nations´, Innocenti report card issue 5, September 2003], in Innocenti Report Cards from UNICEF Innocenti Research Centre 2003, UNICEF Innocenti research centre: Florence, Italy. [3]
5. ↑ UNICEF. Convention on the Rights of the Child. [4]
6. ↑ Caffey J. Multiple fractures in the long bones of infants suffering from chronic subdural hematoma. Am J Roentgenol Radium Ther 1946;56:163–173.
7. ↑ Caffey J. On the theory and practice of shaking infants. Am J Dis Child 1972;124:161–9.
8. ↑ Kivitie-Kallio, S. and S. Tupola, Ravistellun vauvan oireyhtymä [Katsaus]. Duodecim, 2004. 120: p. 2306–2312.
9. ↑ Wooley, P. V. Jr, Evans, W. Jr. Significance of skeletal lesions in infants resembling those of traumatic origin. JAMA 1955;158:539–43.
10. ↑ ^{10,0 10,1} Kempe, C. H., Silverman, F.N., Steele, B.F., ym. The battered-child syndrome. J Am Med Assoc 1962;181:17–24.
11. ↑ Söderholm, A., Johdanto, in Lapsen kaltoinkohtelu, A. Söderholm, et al., Editors. 2004, Kustannus oy Duodecim: Helsinki. p. 10–15.
12. ↑ Karkola, K. and U. Vala, Oikeuslääketeiteellisiä näkökohtia lasten kaltoinkohtelussa, in Lapsen kaltoinkohtelu, A. Söderholm, et al., Editors. 2004, Kustannus oy Duodecim: Helsinki. p. 202–208.
13. ↑ Hobbs, C.J. and J.M. Wynne, Psychical signs of child abuse, a color atlas. 2001: W.B. Saunders.
14. ↑ Söderholm A. 2000. Lääkäri ja lastensuojelu. Suomen Lääkärilehti, 23, 2562–2565.
15. ↑ Paavilainen E. 1998. Kaltoinkohtelu perheessä. Perheen toiminta ja yhteistyö perhettä hoitavan terveydenhoitajan kanssa. Hoitotiede 8(3), 111–118.
16. ↑ Söderholm A, Halila R, Kivitie-Kallio S, Mertsola J, Niemi S (toim.) 2004. Lapsen kaltoinkohtelu. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki.
17. ↑ Haapasalo, J., Periytyykö väkivaltainen käyttäytyminen sosiaalisesti? [Is violent behaviour socially inherited?] [Katsausartikkeli]. Suomen lääkärilehti, 2005. 60(45): p. 4611.
18. ↑ Lauerma, H., Miten ehkäistä väkivaltaa? [Pääkirjoitus]. Suomen lääkärilehti, 2005. 60(45): p. 4597.
19. ↑ ^{19,0 19,1 19,2} Suomen UNICEF, UNICEFin ja The Body Shopin raportti vahvistaa: Suomi korkealla lasten väkivaltatilastossa [Tiedotteet]. 2006: Helsinki. [5]
20. ↑ ^{20,0 20,1 20,2} UNICEF & The Body Shop, Behind Closed Doors: The Impact of Domestic Violence on Children. 2006.[6]
21. ↑ Pietilä, I. (2003) Perheväkivalta ja lasten kaltoinkohtelu - varhainen puuttuminen tärkeää [pääkirjoitus]. Suomen Hammaslääkärilehti, 10(10–11), 532–533. [7]
22. ↑ Sannemann, R.-L. and G. Weizmann-Henelius, Naisten väkivaltarikokset kasvussa: Normien murtuminen ja päihteet taustalla. Psykologi, 2005. 1/2005: p. 11–13.
23. ↑ ^{23,0 23,1} Karlsson, M., Naisen väkivalta jää usein piiloon [Naisten nurjat puolet], in Dialogi. 2005. p. 29–31.
24. ↑ BBC, Survey finds male abuse approval: More than half of women questioned at a Glasgow university said they approved of wives hitting their husbands. 2006.[8]
25. ↑ University of New Hampshire, Men are More Likely Than Women to Be Victims in Dating Violence. 2006.[9]
26. ↑ ^{26,0 26,1} Douglas, E.M. and M.A. Straus, Assault and Injury of Dating Partners by University Students in 19 Countries and its Relation to Corporal Punishment Experienced as a Child. European Journal of Criminology, 2006. 3, 293–318[10].
27. ↑ ^{27,0 27,1} Sariola, H., Lasten väkivalta- ja seksuaalikokemukset. 1990, Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto.
28. ↑ ^{28,0 28,1 28,2 28,3} LSKL. Lastensuojelun Keskusliitto tutki: Yhä useampi tuomitsee - kuritusväkivaltaa käytetään silti yleisesti. 2007 26.09. [11].
29. ↑ ^{29,0 29,1 29,2} STT-HS, Pinnan palaminen saa naisen tukistamaan lasta: Naiset käyttävät ruumiillista väkivaltaa lasten kasvatuksessa miehiä useammin, in Helsingin Sanomat. 2007.[12]
30. ↑ Schulman, G., Väkivalta ja sietämättömien tunteiden kierrätys [Katsaus]. Suomen lääkärilehti, 2004. 59(3): p. 149–155.
31. ↑ Archer, J., Sex Differences in Aggression Between Heterosexual Partners: [A Meta-Analytic Review]. Psychological Bulletin, 2000. 126(5): p. 651–680.
32. ↑ ^{32,0 32,1 32,2 32,3} Ojala, U., Entä kun äiti lyö?, in Lapsen maailma 11/2005. 2005: Helsinki. p. 42–44.
33. ↑ ^{33,0 33,1} UNICEF, UNICEF ´league table of child maltratment death rates in rich nations´, Innocenti report card issue 5, September 2003], in Innocenti Report Cards from UNICEF Innocenti Research Centre, 2003, UNICEF Innocenti research centre: Florence, Italy. [13]
34. ↑ ^{34,0 34,1 34,2} Putkonen, H. and J. Collander, Naisten henkirikollisuus Suomessa. Suomen lääkärilehti, 2006. 61(14): p. 1581–1587. [14]
35. ↑ Vanamo, T., et al., Intra-familial child homicide in Finland 1970–1994: incidence, causes of death and demographic characteristics. Forensic Science International, 2001. 117: p. 199–204.
36. ↑ Sariola, H. and A. Uutela, The prevalence of child sexual abuse in Finland. Child Abuse & Neglect, 1994. 18(10): p. 827–835.
37. ↑ Sariola, H. and A. Uutela, The prevalence and context of family violence against children in Finland. Child Abuse & Neglect, 1992. 16(6): p. 823–832.
38. ↑ Sariola, H. and A. Uutela, The prevalence and context of incest abuse in Finland. Child Abuse & Neglect, 1996. 20(9): p. 843–850.
39. ↑ Henkirikoskatsaus 2/2006 [15]
40. ↑ Weizmann-Henelius, G., V. Viemerö, and M. Eronen, The violent female perpetrator and her victim. Forensic Science International, 2003. 133: p. 197–203.
41. ↑ Weizmann-Henelius, G., Violent Female Perpetrators in Finland: Personality and Life Events [Väitöskirja: Diss., Åbo Akademi. HF]. 2004, Vaasa: Vanhan Vaasan sairaala (Fram oy). 139.
42. ↑ UNICEF and UN, The Secretary General’s report on Violence against Children.[16][17]

1. Taskinen S. (toim.) 2003. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittäminen. Asiantuntijaryhmän suositukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle. Oppaita 55. Stakes, Helsinki.