Johanneksen ilmestys
Wikipedia
Johanneksen ilmestys eli Ilmestyskirja (kreikaksi αποκάλυψη, "ilmestys", "peitteen poistaminen") on Uuden testamentin viimeinen kirja ja ainut profetia. Se on apokalypsi, joka kertoo lopun ajan tapahtumista: antikristuksesta, lopun ajan vitsauksista ja sodista, Jeesuksen paluusta maan päälle, maailman tuomitsemisesta, ihmisten jakamisesta Taivaaseen ja Helvettiin, ja Uudesta Jerusalemista eli Taivaasta.
Jotkut protestantit kutsuvat kirjaa nimella Jeesuksen Kristuksen ilmestys (kuten kirjan ensimmäinen jae ilmaisee), ja ovat sitä mieltä että Johannes on kirjoittanut ilmestyksen muistiin, mutta ei ole sen alkulähde.
Ilmestyskirja on varmasti Raamatun kiistanalaisin ja vaikeimmin ymmärrettävissä oleva kirja. Sitä voidaankin pitää "postmodernin kirjallisuuden klassikkona", sillä siinä on postmoderneja piirteitä, vaikka se on kirjoitettu noin 1900 vuotta ennen postmodernismin syntyä. Sen sisällöstä, kuten henkilöiden ja paikkojen nimistä ja tapahtumista, on olemassa lukuisia erilaisia tulkintoja. Kristinuskon perinteisen näkemyksen mukaan kirja kertoo juuri maailmanlopusta. Joidenkin näkemysten mukaan kirja kertoo kuitenkin ainoastaan oman aikansa kristittyjen vainoista, ja on tarkoitettu rohkaisemaan vainottuja seurakuntia.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
[muokkaa] Kirjoittaja
Kirja sisältää selonteon kirjoittajan, joka on nimetty Johannekseksi, saamasta ilmestyksestä. Ilmestys kertoo tulevista tapahtumista maailman lopussa Saatanan aloittaessa lopullisen kapinansa Jumalaa vastaan Harmageddonin taistelussa, Jumalan lopullisesta voitosta ja rauhan palauttamisesta. Johannes kertoo kirjoittavansa Patmoksen saarella, ja olevansa siellä karkotettuna uskonsa vuoksi.
Kirjoittajan, Johanneksen, henkilöllisyys ei ole täysin selvä. Perinteisen näkemyksen mukaan kirjoittaja oli apostoli ja evankelista Johannes, joka kirjoitti myös Johanneksen evankeliumin sekä Ensimmäisen, Toisen ja Kolmannen Johanneksen kirjeen. Nykyisin useat eksegeetit kiistävät tämän esittäen, että apostoli, evankelista ja Patmoksen Johannes ovat todennäköisesti kaikki eri henkilöitä.
Näkemyksessä, jonka mukaan kyseessä olisi vain yksi Johannes, on ongelmia, koska evankeliumin ja ilmestyksen teologiat ovat erilaisia. Ilmestyskirjassa eskatologinen kuvaus sijoittuu tulevaisuuteen, kun taas muissa Johanneksen nimiin laitetuissa teoksissa, erityisesti evankeliumissa, eskatologia on jo toteutunut Jeesuksessa. Sekä evankeliumi että ilmestys viittaavat Jeesukseen karitsana ja paimenena, mutta käyttävät eri sanoja — evankeliumi sanaa 'amnos', ilmestys sanaa 'arnion'. Toinen ongelma on se, että Ilmestyskirjan kirjoittaja myös viittaa itseensä Johanneksena, kun taas evankeliumin kirjoittaja pysyy visusti anonyyminä.
Kirjan kreikan kieltä ja tyyliä on pidetty myös liian erilaisena verrattuna varsinkin Johanneksen evankeliumin tyyliin. Tätä on selitetty sillä, että Johannes on aiemmin evankeliumia kirjoittaesaan voinut käyttää kirjuria, joka on kirjoittanut parempaa kreikkaa. Patmoksen saarella yksin kirjoittaessaan hän on puolestaan joutunut käyttämään omaa, yksinkertaisempaa kreikkaansa.
[muokkaa] Ajoitus
Perinteisesti kirjan kirjoitusajankohtana on pidetty vuotta 96, keisari Domitianuksen hallitusaikana. Jotkut väittävät kirjoitusajankohtaa varhaisemmaksi, vuosiin 68–69, keisari Neron hallitusaikaan tai pian sen jälkeen. Ne, jotka puhuvat myöhäisemmän kirjoitusajankohdan puolesta, vetoavat kirkkoisä Irenaeuksen (kuoli vuonna 185) todistukseen, joka kertoo saaneensa tietoja henkilöiltä, jotka ovat tavanneet Johanneksen kasvoista kasvoihin. Hän sanoo, että Ilmestyskirja "nähtiin ei niin kauan sitten, melkein omana aikanamme, lähellä Domitianuksen hallituskauden loppua".
Toinen todiste myöhemmän ajoituksen puolesta on kirjan sisäinen: se viittaa suuriin vainoihin, jotka kohdistuvat vähäaasialaisiin kristittyihin. Tämä sopii paremmin keisari Domitianuksen kuin Neron aikaan (Neron toimeenpanemat vainot sijoittuivat Rooman lähistölle, kun taas Domitianuksen vainot toimeenpantiin Vähä-Aasiassa). Myös Eusebiuksen mukaan Domitianus aloitti kirjassa kuvatut vainot. Jotkut tutkijat kuitenkin kiistävät, että kirja sijoittuisi käynnissä olevien vainojen aikaan, ja ovat myös epäilleet suurimittaisia vainoja Domitianuksen aikana, sillä niistä ei ole mitään tietoja ennen Eusebiusta.
[muokkaa] Osana kaanonia
Ilmestyskirja oli mukana jo Muratorin kaanonissa noin vuonna 170. 300-luvun lopulla kirkkoisä Johannes Krysostomos ja eräät muut piispat olivat kuitenkin sitä mieltä, että Ilmestyskirjaa ei tulisi liittää Uuden testamentin kirjojen kaanoniin, koska sen tulkitseminen oli vaikeaa ja vaarana oli sen väärinkäyttö. Syyrialaiset kristityt hylkäsivät myös kirjan, lähinnä sen vuoksi, että montanolaiset olivat niin riippuvaisia siitä. 800-luvulla kirja luettiin Pietarin ilmestyksen ohella kiistanalaisiin kirjoihin Konstantinopolin patriarkan Pyhän Nikeforoksen toimesta. Lopulta se luettiin mukaan hyväksyttyyn kaanoniin, mutta se on edelleen ainoa Uuden testamentin kirja, jota ei lueta ortodoksisen kirkon liturgioissa. Myös Martti Luther totesi aikanaan, ettei kirjaa olisi ehkä pitänyt valita mukaan Uuteen testamenttiin. Hän suhtautui varauksin kirjan apostolisuuteen ja profeetallisuuteen.
[muokkaa] Sisältö
Ilmestyskirjassa kuvatut tapahtumat ovat täynnä symboliikkaa ja vertauskuvia. Luku seitsemän, täydellisyyden luku, toistuu kirjassa usein.
[muokkaa] Yhteenveto
- Johdanto (Ilm. 1)
- Kirjeet seitsemälle seurakunnalle (2–3)
- Taivaallinen jumalanpalvelus (4–5)
- Seitsemän sinetin aukaiseminen, apokalyptiset ratsastajat (6–8)
- Seitsemään pasuunaan puhaltaminen (8–11)
- Kaksi petoa, pedon luku (13–14)
- Seitsemän enkelin vitsaukset, vihan maljat (15–16)
- Portto ja Babylon (17–18)
- Karitsan häät (19)
- Valkoinen hevonen ja ratsastaja
- Tuhatvuotinen valtakunta (20)
- Saatana voitetaan
- Viimeinen tuomio
- Uudet taivaat ja uusi maa (21)
- Uusi Jerusalem
- Päätössanat (22)
[muokkaa] Johdanto ja kirjeet seitsemälle seurakunnalle
Ilmestyskirjan johdanto esittelee lukijalle Johanneksen, kirjan kirjoittajan, ja selittää, että hän näki enkelin, joka kutsui hänet todistamaan "Jeesuksen Kristuksen todistuksen" eli kirjoittamaan sarjasta näkyjä, jotka hän tulisi näkemään.
Tämän jälkeen Johannes kirjoittaa seitsemän kirjettä, jotka on osoitettu seitsemälle Vähä-Aasiassa ja Kreikassa sijainneelle seurakunnalle, jotka ovat Efesos, Smyrna (nyk. İzmir), Pergamon, Tyatira, Sardes, Filadelfia ja Laodikea. Ne olivat tuon ajan merkittävimmät seurakunnat. Kirjeet seitsemälle seurakunnalle eivät ole varsinaisesti osa ilmestysnäkyä, vaan ennemminkin varoituksia ja rohkaisuja uskollisille siitä, että Kristus on palaava maailmaan tuomitsemaan syntiset ja lunastamaan uskolliset. Kirjeet ovat ilmestysten tavoin täynnä erilaisia vertauskuvia uskolle ja inhimilliselle käyttäytymiselle.
[muokkaa] Näky taivaasta
Ensimmäisessä Johanneksen näkemässä näyssä hän astuu Taivaaseen ja näkee Jumalan valtaistuimen ja taivaallisen jumalanpalveluksen. Jumalan valtaistuin ja sillä istuja kuvataan loistavaksi kuin jaspis ja karneoli. Valtaistuinta ympäröi sateenkaaren kaltainen smaragdinvärinen hohde, ja siitä lähti salamoita ja ukkosen jylinää. Valtaistuimen edessä oli seitsemän soihtua ja lasinen, kristallin kaltainen meri. Jumalan valtaistuimen ympärillä on 24 muuta valtaistuinta, jolla istuvat 24 vanhinta valkoisissa vaatteissa.
Kirjoittaja näkee myös neljä olentoa, joilla on kuusi siipeä ja jotka ovat yltä päältä täynnä silmiä. Olennot ylistivät ja kiittivät Jumalaa lakkaamatta yötä päivää, ja aina olentojen ylistäessä 24 vanhinta kumartuivat Jumalan eteen.
[muokkaa] Karitsa ja seitsemän sinettiä
Kirjoittaja näkee teurastetun karitsan, jolla on seitsemän sarvea ja seitsemän silmää. Se saa valtaistuimella istuvalta kirjakäärön, jossa on seitsemän sinettiä. Karitsa avaa sinetit yksi kerrallaan. Sinettien seuraukset ovat:
- Valkealla hevosella ratsastava jousimies tuo sotaa (tai valheellisen rauhan) maan päälle.
- Tulipunaisella hevosella ratsastava miekkamies tuo sotaa maan päälle.
- Mustalla hevosella ratsastava mies, jolla on vaaka, tuo sodan seurauksena suuren nälänhädän ja inflaation, jolloin ihmisten rahat eivät riitä ruokaan.
- Tuhkanharmaalla hevosella ratsastava Kuolema, jota seuraa Tuonela. He tappavat miekalla, nälällä, rutolla ja petojen kautta.
- Kirjoittaja näkee alttarin alla Jumalan vuoksi surmattujen marttyyrien sielut, jotka janoavat kostoa. He saavat kukin pitkän valkean puvun ja heidän käsketään odottaa vielä hetken.
- Suuri maanjäristys, aurinko pimenee, tähtiä putoaa maahan, taivas kääriytyy kokoon, ja vuoret ja saaret siirtyvät sijoiltansa. Kirjoittaja näkee neljä enkeliä valmiina vahingoittamaan maata, sekä 144 000 israelilaista kaikista Israelin sukukunnista ja lukemattoman suuren valkopukuisten joukon kaikista maan kansoista. He ovat uskovia, jotka on otettu taivaaseen maan päällä vallitsevasta ahdistuksesta.
- Hiljaisuus taivaassa. Palava suitsutusastia heitetään taivaasta maan päälle, aiheuttaen ukkosia, salamoita ja maanjäristyksiä. Seuraa seitsemän enkeliä ja seitsemän pasuunaa.
[muokkaa] Seitsemän pasuunaa
Kun karitsa avaa seitsemännen sinetin, kirjoittaja näkee seitsemän enkeliä, joilla on seitsemän pasuunaa. Enkelit puhaltavat pasuunoihin vuorotellen. Pasuunoiden seuraukset ovat:
- Rakeita ja tulta heitetään maan päälle. Kolmannes maasta palaa.
- Mereen heitetään palava vuori. Kolmannes merestä muuttuu vereksi ja kolmannes meren elävistä kuolee.
- Taivaasta putoaa tulisoihtuna Koiruoho-niminen tähti makeisiin vesiin. Vedet käyvät karvaaksi ja paljon ihmisiä kuolee.
- Kolmannes auringosta, kuusta ja tähdistä pimenee.
- Taivaasta maan päälle pudonneelle tähdelle annetaan syvyyden kaivon avain. Kaivosta tulee heinäsirkkoja, kuninkaanaan syvyyden enkeli Abaddon, ja ne vaivaavat ihmisiä viisi kuukautta, mutta eivät tapa. Jumalan sinetillä varustetut ihmiset kuitenkin säästyvät.
- Neljä enkeliä päästetään irti tappamaan kolmannes ihmisistä. Kirjoittaja näkee myös kaksi todistajaa, jotka saarnaavat ja profetoivat 1260 päivää. Tämän jälkeen peto surmaa heidät, ja heidän ruumiinsa ovat kaikkien nähtävinä kolme ja puoli päivää. Lopulta ne nousevat taivaaseen pilven kannattelemina.
- Jumalan temppeli taivaassa aukenee. Peto saapuu.
Osa seitsemän pasuunan aikaansaamista vitsauksista muistuttaa Toisessa Mooseksen kirjassa kuvattuja vitsauksia, jotka kohtasivat egyptiläisiä, koska he eivät päästäneet juutalaisia lähtemään.
[muokkaa] Seitsemän enkelin vitsaukset
Kirjoittaja näkee seitsemän enkeliä, joilla on seitsemän vihan maljaa. Enkelit vuodattavat maljat maan päälle. Maljojen seuraukset ovat:
- Pedon merkin omaaviin ja pedon kuvaa palvoviin ihmisiin tulee pahoja paiseita.
- Meri muuttu vereksi ja kaikki elävä kuolee meristä.
- Joet ja vesilähteet muuttuvat vereksi.
- Aurinko saa vallan paahtaa ihmisiä kovalla helteellä.
- Pedon valtakunta pimenee. Tämä saattaa tarkoittaa joko koko maata, tai pedon kaupunkia (Uusi Babylon, Rooma tai Jerusalem). Pimeys on niin tuskastuttava, että ihmiset pureksivat kielensä rikki tuskissaan.
- Eufrat-virta kuivuu ja valmistaa siten tien idästä kohti Israelia tuleville sotajoukoille. Joukot kerääntyvät Harmagedoniin.
- Salamoita, ukkosenjylinää ja rakeita, sekä ankarin historiassa koettu maanjäristys, jonka seurauksena kaupungit kukistuvat sekä saaret ja vuoret häviävät muuttaen näin maapallon maantiedettä lopullisesti.
[muokkaa] Viimeinen tuomio
-
Pääartikkeli: Viimeinen tuomio
Viimeisellä tuomiolla kaikki kuolleet ovat seisomassa Jumalan valtaistuimen edessä, ja avataan kaksi kirjaa: tekojen kirja ja elämän kirja. Kuolleet tuomitaan tekojensa mukaan, ja ne, joiden nimeä ei löydy elämän kirjasta, heitetään tuliseen järveen, joka on toinen kuolema. Monet kristityt ymmärtävät 'toisen kuoleman' merkitsevän 'ikuista kuolemaa' eli piinaa helvetissä tai 'ikuista eroa Jumalasta', mutta kreikankielisen alkutekstin sanat 'deuteros thanatos' merkitsevät kyllä sananmukaisesti 'toinen kuolema'.
[muokkaa] Uudet taivaat ja uusi maa
Ilmestyskirjan viimeisessä luvussa, luvussa 21, vanha maa ja meri on poistettu, ja kirjoittaja näkee uuden taivaan ja uuden maan. Taivaasta laskeutuu Uusi Jerusalem, jossa Jumalan on tarkoitus asua ihmisten keskellä. Kuolemaa ja murhetta ei enää tule olemaan.
Kaupungissa oli korkea muuri, kaksitoista porttia symboloimassa Israelin kahtatoista sukukuntaa, ja porteilla kaksitoista enkeliä. Kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta symboloimassa kahtatoista apostolia. Kaupungin korkeus, pituus ja leveys olivat kaikki 12 000 vakomittaa eli 2304 kilometriä. Kaupunki oli rakennettu kullasta, jalokivistä ja helmistä. Kaupungissa ei ollut yötä, ja sen valaisi Jumalan kirkkaus.
Jumalan ja karitsan valtaistuimesta virtaa elävän veden virta, ja sen varrella elämän puu. Ihmiskunnan syntiinlankeemuksesta alkanut kirous oli poistettu.
[muokkaa] Tulkintoja Ilmestyskirjan profetioista
[muokkaa] Merkittävimmät tulkintakoulukunnat
Ilmestyskirjan sisällön ja sen käyttämän symbolisen kuvaston tulkinnasta on olemassa useita koulukuntia. Raamattua kirjaimellisesti tulkitsevat oppineet katsovat Ilmestyskirjan kuvaavan eräänlaista "muistilistaa", jonka tapahtumat voidaan viivata yli yksi kerrallaan kun lopun ajat lähestyvät. Jotkut taas katsovat ilmestyksen kuvaston kuvaavan maailman tapahtumia kirjan kirjoitusaikana.
- Raamatullisen profetian koulukunta katsoo, että Ilmestyskirja kertoo lopun ajoista, erityisesti tulkittuna Danielin kirjaa ja Raamatun muiden eskatologisia osia vastaan. Tämä koulukunta voidaan jakaa edelleen preteristiseen näkemykseen, joka katsoo kirjan kertovan ensimmäisen vuosisadan tapahtumista, futuristiseen näkemykseen, joka katsoo kirjan tapahtumien olevan tulossa tulevaisuudessa, sekä historisistiseen näkemykseen, joka katsoo kirjan kertovan tapahtumista ensimmäisen vuosisadan ja vielä tulossa olevien lopun aikojen välillä.
- Toisen Raamatullisen profetian koulukunnan mukaan Ilmestyskirja on lähinnä uudelleenkirjoitus erilaisista Vanhan testamentin profeetallisista kirjoista, ja että se olisi alun perin ollut Vanhan testamentin lopussa yhdessä muiden sittemmin poistettujen profeetallisten kirjojen kanssa. He myös katsovat, että kaikki ilmestyskirjallisuus on vain eri versioita samasta tekstistä, kuten synoptiset evankeliumit.
- Historiallis-kriittinen näkemys tuli suosituksi kriittisten oppineiden keskuudessa 1700-luvun loppupuolella. Se pyrkii ymmärtämään Ilmestyskirjan osana muuta apokalyptistä kirjallisuutta, joka oli suosittua juutalaisessa ja kristillisessä perinteessä Babylonin vankeudesta saakka, ja joka seurasi Danielin kirjan antamaa mallia. Tässä kirja nähdään usein kirjoitetun oman aikansa yleisölle mahdollisesti vertauskuvallisesti kuvaten tai ennustaen sen ajan tapahtumia.
- Myöhemmin estettinen ja kirjallinen koulukunta ovat keskittyneet Ilmestyskirjaan taideteoksena ja mielikuvituksen tuotteena. Koulukunnat näkevät kirjan symboliikan taitavina ajattomien totuuksien sekä hyvän ja pahan vastaisen taistelun kuvauksina.
- Ebioniitit ja muut essealaiset katsovat Ilmestyskirjan kertovan Jerusalemin temppelin tuhosta vuonna 66 sekä sitä seuranneista Rooman valtakunnan toimeenpanemista juutalaisten ja kristittyjen vainoista.
- Patristinen, Augustinuksen, Hieronymuksen ja muiden kirkkoisien ylläpitämä tulkinta näkee Ilmestyskirjan yrityksenä kuvata hengellistä todellisuutta ja taivaallista jumalanpalvelusta, ja vertaa sitä kristillisen kirkon liturgiaan. Vaikkakin tulkinta on lähes unohdettu nykyään, se on vaikuttanut muun muassa katolisen kirkon katekismukseen.
Nämä tulkintavaihtoehdot eivät ole toisensa poissulkevia, ja useat kristityt yhdistävät näkemyksiä sen mukaan, mikä vaikuttaa ymmärrettävimmältä. Raamatullisen profetian koulukunnan näkemys on kuitenkin suosituin fundamentalistisessa ja evankelioivassa protestanttisuudessa, sekä muun muassa rastafariliikkeessä. Liberaalimmat tahot suosivat historiallis-kriittistä tulkintaa. Katolinen ja ortodoksinen kirkko ovat lisäksi kehittäneet omat näkemyksensä.
[muokkaa] Preteristinen näkemys
Preteristisen näkemyksen mukaan Ilmestyskirja sisältää ennustuksia tapahtumista, jotka tapahtuivat ensimmäisen vuosisadan aikana. Näkemys on riippuvainen Ilmestyskirjan varhaisesta ajoituksesta, eli ajoituksesta jo noin vuodelle 68, koska myöhempi ajoitus siirtäisi "ennustukset" kuvattujen tapahtumien jälkeen. Tässäkin tapauksessa ennustusten ja tapahtumien välinen aika on vain vuosi tai pari. Preteristiset tulkinnat tulkitsevat Babylonin merkitsevän yleensä Jerusalemia. Harmagedonin nähdään olevan Rooman armeijan, "pedon", suorittama Jumalan rangaistus juutalaisille. Ennustusten katsotaan täyttyneen vuonna 70. Jotkut preteristit näkevät ilmestyksen loppuosan siirtyvän käsittelemään Roomaa, sen suorittamia kristittyjen vainoja ja Rooman valtakunnan kukistumista.
[muokkaa] Futuristinen näkemys
Futuristisen näkemyksen mukaan Ilmestyskirjan kuvaamat tapahtumat tulevat tapahtumaan joskus tulevaisuudessa, hieman ennen Jeesuksen toista tulemista. Tällöin koittaa suuren ahdistuksen aika, joka on melko lyhyt aika, jolloin uskovat tulevat kokemaan voimakkaita vainoja, ja toisaalta puhdistumaan ja vahvistumaan niiden seurauksena. Se päättyy ylöstempaukseen, jossa Jumala tempaa kaikki tosikristityt maan päältä Taivaaseen.
Pretribulationistit uskovat, että kaikki tuolloin elävät kristityt otetaan kokonaisuudessaan Taivaaseen ennen ahdistuksen ajan alkua. Jotkut tämän tulkinnan kannattajat katsovat Israelin juutalaisten toimivan yhteistyössä antikristuksen kanssa. Tunnettu saarnaaja ja TV-evankelista Pat Robertson on saanut kritiikkiä siitä, että hän sanoi, että antikristus on todennäköisesti juutalainen, joka elää jo tällä hetkellä Israelissa. Midtribulationistit uskovat, että ylöstempaus tapahtuu ahdistuksen ajan puolivälissä, sen jo alettua mutta ennen sen pahinta vaihetta. Posttribulationistit uskovat, että ylöstempaus tapahtuu vasta kun Kristus palaa maan päälle ahdistuksen ajan lopussa.
Futuristista näkemystä ehdottivat ensimmäistä kertaa katoliset kirjoittajat Lacunza ja Ribera. Lacunza kirjoitti nimellä "Ben Ezra", ja katolinen kirkko julisti hänen kirjoituksensa pannaan. Näkemys on kasvattanut suosiotaan 1800- ja 1900-luvuilla fundamentalistisessä ja evankelioivassa kristillisyydessä.
[muokkaa] Historisistinen näkemys
Historisistisen näkemyksen mukaan ennustuksen tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen vuosisadan ja Kristuksen toisen tulemisen väliseen aikaan. Poliittisesti historisistinen tulkinta soveltaa Ilmestyskirjan symboliikkaa Rooman valtakunnan kukistumiseen, jakaantuneen Euroopan nousuun lännessä (varsinkin Kaarle Suuren aikoihin), islamilaisen maailman nousuun idässä, ja itäisen valtakunnan kukistumiseen samalla kun Eurooppa pyrkii yhdistymään ja luomaan Rooman valtakunnan uudelleen.
Kirkkohistoriallisesti historisistinen näkemys katsoo Ilmestyskirjan opettavan, että kirkko tulee vainoista huolimatta laajenemaan, kunnes se valloittaa koko maailman — mutta saman prosessin aikana se muuttuu vähittäisesti luopiokirkoksi, jossa tosikristityt ovat vain vainottu vähemmistö. Ilmestyskirjan symboliikassa "Porttojen äidin" ja "Babylonin" katsotaan kuvaavan luopiokirkkoa, "porttokirkkoa". Tämän nähdään olevan antikristus järjestelmänä, sen sijaan että antikristus olisi joku tietty henkilö, kuten futuristiset näkemykset katsovat.
Historisistisen näkemyksen mukaan Kristuksen toinen tuleminen tapahtuu niihin aikoihin, kun osittain yhdistynyt Eurooppa alkaa päätyä sotaan Israelia vastaan. Tämä näkemys on suosittua fundamentalististen kristittyjen parissa. Israelin vastaisen liittokunnan kokoonpanosta on erilaisia näkökantoja: joidenkin mukaan se koostuu pääasiassa itäisen Euroopan maista, merkittävimpänä Venäjä; toisten mukaan Länsi-Euroopasta. Kristus voittaa liittokunnan, pelastaa Israelin varmalta tuholta, tuomitsee luopiokristityt ja puolustaa tosikristittyjä, sekä perustaa valtakunnan maan päälle.
Varhaisimmat kristityt kirjoittajat tulkitsivat Ilmestyskirjaa historisistisesti, tosin sellaisena aikana, jolloin historisistinen ja futuristinen näkökanta eivät olleet vielä erkaantuneet toisistaan. Historisistiset näkökannat ovat yleensä millenaristisia ja painottavat Kristuksen kirjaimellista tuhatvuotista valtakuntaa maan päällä. Tämä näkäkanta on menettänyt merkitystään, ja samalla koko historisistinen tulkinta. Nykyään lähinnä kaikkein millenaristisimmat lahkot suosivat historisismia.
Nykyisin monet protestantit käyttävät historisistista näkökulmaa perustana katolisuuden vastaisille opetuksille, nähden juuri katolisen kirkon "porttokirkkona". Historisistinen tulkinta ei kuitenkaan välttämättä vaadi tätä. Monet neljännen ja viidennen vuosisadan katoliset kirjoittajat sovelsivat ennustusta tulevasta luopumuksesta omaan kirkkoonsa monilla eri tavoilla. Jotkut katsoivat, että luopumus tapahtuu kirkon sisällä. Jotkut katsoivat, että tämä oli jo tapahtunut, ja vetosivat johonkin teologiseen kiistakohtaan. Näkemysten erona oli lähinnä se, millainen luopumus oli kyseessä.
[muokkaa] Itäisen ortodoksikirkon näkemys
Ortodoksisen kirkon näkemys ei sovi suoraan yhteenkään edellä esitettyyn näkökulmaan. Sen mukaan Ilmestyskirja kuvaa samanaikaisesti oman aikansa tapahtumia ja tulossa olevia tapahtumia, joille kirjoittamisen aikana tapahtuneet asiat olivat eräänlaisia valjuja esikuvia. Näkemys ei suosi pyrkimyksiä yhdistellä ennustuksia havaittuihin nykyajan tapahtumiin ennen aikojaan, ottaen vakavasti Raamatussa olevat varoitukset lopun aikojen ennustelun vaaroista. Sen sijaan Ilmestyskirjan katsotaan olevan varoitus ja kehotus olla valmiina lopun aikoja varten, milloin ne sitten tulevatkaan ("kuten varas yöllä"). Ajankohta on Jumalan valitsema, ei sellainen, jota kuolevaiset voivat ennustella.
[muokkaa] Hengellinen tai idealistinen näkemys
Hengellisen näkymyksen, jota jotkut kutsuvat myös idealistiseksi näkemykseksi, mukaan Ilmestyskirja ei ennusta mitään tiettyjä tulevia tapahtumia. Sen sijaan se katsoo, että näyt ilmentävät ikuisia hengellisiä totuuksia, jotka esiintyvät kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa. Tulevia aikoja koskevia ennustuksia löytyy ainoastaan Ilmestyskirjan viimeisissä, Uutta Jerusalemia kuvaavissa luvuissa.
[muokkaa] Historiallis-kriittinen näkemys
Historiallis-kriittinen näkemys katsoo, että Ilmestyskirjan teksti on kaikkien muiden käsin kirjoitettujen tekstien tavoin käynyt läpi monia kirjoitusvaiheita, ja mahdollisesti kokenut lisäyksiä ja poistoja sekä kopiointivirheitä. Tekstin muokkauksen syyt kattavat kaikki mahdolliset inhimilliset syyt, ja koko tekstiä tulee katsoa suhteessa sen historialliseen kontekstiin. Tämän näkökannan mukaan kirja yleensä katsotaan kirjoitetuksi oman aikansa yleisöä ajatellen.
Ilmestyskirjan itsensä hyväksyminen Raamatun kirjojen kaanoniin on samoin historiallinen prosessi, joka ei poikkea muiden tekstien hyväksymisestä. Samaan aikaan kirjoitettujen muiden ilmestysten hylkääminen saattaa kertoa jotain siitä, millä perusteella kirjojen katsottiin olevan joko ortodoksisia (oikeaoppisia), heterodoksisia tai jopa vääräoppisia.
Historiallis-kriittinen näkökanta ei voi suoraan ottaa kantaa Ilmestyskirjan jumalalliseen inspiraatioon ja ennustusten totuuteen, eikä kirjan merkitykseen nykymaailmalle. Tulkinta rajoittuu siihen, mitä kirjoittajan voidaan ajatella tarkoittaneen ja mitä sen yleisön voidaan ajatella ymmärtäneen. Näin kirjan symbolismi voidaan ymmärtää ainoastaan historiallisessa kirjallisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa. Näkökanta usein korostaa, että apokalyptisessä kirjoissa kuvataan usein jo tapahtuneita tapahtumia "ennustusten" ja vertauskuvien muodossa. Tätä kautta aukeaa yksi usein esitetty tulkinta ilmestyskirjalle. Tähän tulkintaan sopii esimerkiksi kuvaus Keisari Nerosta tai jostain muusta sen ajan valtiaasta ilmestyskirjan petona. Kriittiset tutkijat tutkivat muuta apokalyptistä kirjallisuutta ja ensimmäisen vuosisadan tapahtumia selvittääkseen, mitä kirjoittaja on mahdollisesti tarkoittanut.
[muokkaa] Katso myös
- Apokalypsi
- Apokalyptiset ratsastajat
- Danielin kirja
- Eskatologia
- Harmageddonin taistelu
- Pedon luku
- Vihan ja ahdistuksen aika
- Viimeisten päivien vaellus
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Raamattu.uskonkirjat.net: Johanneksen ilmestys
- SLEY:n raamattuluennot: Johanneksen ilmestys
- Radioraamattukoulu: Johanneksen ilmestys
- Olavi Peltola: Johanneksen ilmestys
- Finbible Johanneksen ilmestys 1933, 1776 ja 1642)
