Aale Tynni
Wikipedia
Aale Maria Tynni-Haavio (3. lokakuuta 1913 Venjoki, Inkerin Kolppana – 21. lokakuuta 1997 Helsinki) oli suomalainen runoilija, kirjallisuus- ja teatteriarvostelija sekä suomentaja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä ja ura
Tynnin äiti oli Lilja Maria Piipponen ja isä Kaapre Tynni. Tynnin perhe asui Inkerissä vuoteen 1919, jolloin he muuttivat Suomeen.
Suomessa Tynni aloitti koulunsa Helsingin Suomalaisen Tyttölyseon valmistavalla luokalla. Koulu mahdollisti hänelle harrastustoiminnan, ja opettajista erityisesti äidinkielen lehtori Hilja Vilkemaa vaikutti Tynnin kirjoitusharrastuksen ja maailmankatsomuksen kehitykseen. Vilkemaa johti myös opintokerhoa, jossa tutustuttiin erityisesti yhteiskuntaoppiin ja naisasia-aatteeseen. Tynni valmistui ylioppilaaksi lyseosta vuonna 1932.
Tynni opiskeli Helsingin yliopistossa pääaineenaan kotimainen kirjallisuus. Opintoja täydentääkseen hän aloitti myös lausuntaharrastuksen. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1936 laudaturtyöllä Sapfon mitta suomalaisessa runoudessa. Tynni alkoi opettaa suomen kieltä Liikeapulaiskoulussa ja Teknillisessä koulussa, mutta jatkoi nuoruusvuosina alkanutta kirjoittamista.
Tynni oli jo lapsena kirjoittanut runoja, ja varsinkin kouluaikana hän myös luki paljon runoutta. Vaikka hän perehtyi myös ulkomaiseen runouteen, varsinaisia esikuvia nuoruusvuosina olivat kotimaiset lyyrikot. Varhainen malli oli ikätoveri Saima Harmaja, joka kävi samaa koulua. Harmajaan liittyy myös Tynnin muisto ensimmäisestä kirjallisesta saavutuksesta. Koulun yläluokilla molemmat tytöt osallistuivat Toverikuntaliiton kirjoituskilpailuun. Tynnin vapaamittainen runo Paholainen on kuollut sai toisen palkinnon, ja voiton vei Saima Harmajan Huhtikuu.
Tynni itse arvioi merkittävimmäksi varhaistuotantoonsa vaikuttaneeksi runoilijaksi Harmajan ohella Uuno Kailaan. Kailaan esimerkin mukaan runouden piti parhaimmillaan olla itsetilitystä, syvyyksiin porautumista sekä eettistä painiskelua. Ajan käsityksen mukaan runoilijan oli purettava kompleksejaan ja ilmennettävä rikkinäisen sydämensä tuntoja.
Tynnin esikoiskokoelma Kynttilänsydän ilmestyi 1938. Tynni oli tarjonnut sitä WSOY:lle entisen lausunnanopettajansa kannustamana. Teoksen rinnakkaisteos Vesilintu ilmestyi 1940. Sota oli jo alkanut, ja Tynni työskenteli Vapaan huollon Uudenmaanläänin varastossa, josta jaettiin vaatteita pommitusten uhreille. Samana vuonna hän avioitui filosofian maisteri Kauko Pirisen kanssa. Lasten syntymät 1942, 1944, 1946 heijastuivat Tynnin runouteen, ja niinpä hänen seuraavia julkaistuja kokoelmiaan, Lähde ja matkamies (1943), Lehtimaja (1946) ja Soiva metsä (1947) leimasivat naisen osa ja äitiyden tunnot. Tynni voitti Lontoon olympiakisoissa 1948 taidelajien lyriikkasarjassa kultaa runollaan Hellaan laakeri.
Tynni avioitui runoilija, akateemikko Martti Haavion kanssa 1960. Avioliitto päättyi Haavion kuolemaan 1973. Tynni on eri yhteyksissä korostanut Haavion vaikutusta kirjailijantyöhönsä; Haavio toimi Tynnille kannustajana, innoittajana ja kriitikkona. Puolison kuolema leimaakin vuoden 1973 jälkeen ilmestyneitä Tynnin runokokoelmia.
Vaikka Tynni piti itseään ennen muuta runoilijana, hän oli muutakin. Vuodesta 1938 lähtien hän julkaisi lyriikan ohella suomennoksia, lastenkirjoja, lukukirjoja ja esseitä. Lisäksi kaksi hänen näytelmäänsä on esitetty. Etenkin 1950- ja 1960-luvuilla hänen suomennoksensa toivat tarjolle uudempaa runoutta.
Tynnin mittaviin suomennoksiin kuuluu mm. kattava kokoelma maailmanlyriikkaa Tuhat laulujen vuotta (1957), valikoima modernia ranskalaista lyriikkaa Tulisen järjen aika (1962) sekä pohjoismaista muinaiskirjallisuutta: Eddan sankarirunot (1980) ja Eddan jumalrunot (1982). Tynni toimitti valikoiman Kaksikymmentäyksi Nobel-runoilijaa (1976) sekä suomensi William Shakespearen Sonetit (1965). Lisäksi hän julkaisi erillisinä kokoelmina William Wordsworthin ja William Butler Yeatsin lyriikan suomennoksia.
Ennen avioitumistaan Tynni ja Haavio tekivät yhteistyötä mm. lasten lukukirjojen uudistuksen parissa. Työn tuloksena syntyivät lukukirjasarjat Kultainen aapinen (1956) sekä Kultainen lukukirja (yhdessä A. Hinkkasen kanssa 1957). Aikaisempaan valistushenkeen verrattuna ne sisälsivät raikasta satuaineistoa ja ottivat uudella tavalla huomioon lapsen havaintomaailman. Myös Tynnin omat lastenkirjat Kissa liukkaalla jäällä (1954), Satuaapinen (1955) ja Heikin salaisuudet (1956) sisältävät mukaansatempaavaa huumoria.
Tynni tunsi nuoresta lähtien kiinnostusta teatteria kohtaan, ja sen on sanottu näkyvän hänen lyriikkansa rakenteellisessa näytelmänomaisuudessa ja sisäisessä dramaattisuudessa. Suomen Kansallisteatteri esitti 1965 Tynnin näytelmän Muuttohaukat. Rautamarskin aika esitettiin 1991.
Tynni oli myös perustamassa Suomi-Irlanti-seuraa vuonna 1954.
[muokkaa] Teoksia
- Kynttiläsydän, 1938
- Vesilintu, 1940
- Lähde ja matkamies, 1943
- Lehtimaja, 1946
- Soiva metsä, 1947
- Ylitse vuorten lasisten, 1949
- Tuntematon puu, 1952
- Kerttu ja Perttu ja muut talon lapset, 1953
- Kissa liukkaalla jäällä ja muita satuja, 1954
- Torni virrassa, 1954
- Vieraana vihreällä saarella, 1954
- Heikin salaisuudet, 1956
- Tuhat laulujen vuotta, 1957
- Yhdeksän kaupunkia, 1958
- Maailmanteatteri, 1961
- Muuttohaukat, 1965 (näytelmä)
- Balladeja ja romansseja, 1967
- Lasten paratiisi, 1968
- Pidä rastaan laulusta kiinni, 1969
- Tarinain lähde, 1974
- Olen vielä kaukana, 1978
- Vuodenajat, 1987
- Inkeri, Inkerini, 1990
- Rautamarskin aika, 1991 (näytelmä)
[muokkaa] Palkintoja ja kunniamainintoja
- Valtion kirjallisuuspalkinto 1943, 1947
- Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinto 1945, 1954
- Linnankoski-palkinto 1947
- Olympiakultaa Lontoo 1948
- Aleksis Kiven palkinto 1955
- Topelius-palkinto 1957
- Pro Finlandia -mitali 1959
- Filosofian kunniatohtori FT h.c. Helsingin yliopisto 1977
