ebooksgratis.com

See also ebooksgratis.com: no banners, no cookies, totally FREE.

CLASSICISTRANIERI HOME PAGE - YOUTUBE CHANNEL
Privacy Policy Cookie Policy Terms and Conditions
Vepsä (Ylikiiminki) – Wikipedia

Vepsä (Ylikiiminki)

Wikipedia


Vepsä
Vepsän sijainti Ylikiimingin kartalla

Vepsä tai Vepsänkylä on noin 130 asukkaan kylä Ylikiimingin kunnassa, noin 13 kilometriä kaakkoon kuntakeskuksesta, ja noin 50 kilometriä Oulusta itään. Kylään kuuluvat myös Ylikylän ja Brunninkylän kulmakunnat. Alueen suurin järvi on Vepsänjärvi.

Vepsän kylän Kokon tilalla on asuttu jo 1600-luvulla, mutta 1600–1700-lukujen vaihteessa maakirjoihin on merkitty tilan olevan autiona ja talonpojan vaimoineen olevan kerjuulla. Tilan maille on myöhemmin rakennettu torppia, kansakoulun rakennukset sekä nuorisoseuran talo.

Seurantalo perustettiin virallisesti 10. huhtikuuta 1910. Aluksi toiminta oli vaatimatonta, ja seurantalolla tapahtui myös tulipalo. Se kuitenkin perustettiin uudelleen vuonna 1929, mutta paloi vuonna 1943. Vuonna 1947 seurantalolle saatiin tilat Jurvakaisen puojirakennuksesta, joka peruskorjattiin 1980-luvulla.

Vepsältä raivattiin metsäautotie 13 kilometrin päähän Kivijärvelle. Tie oli valmistuessaan vuonna 1952 Pohjois-Pohjanmaan ensimmäinen metsäautotie. Tie rakennettiin ilman koneellista apua vain hevosten avulla, ja työkaluina olivat lapiot, kuokat, kanget, kirveet ja pokasahat.

Nykyisin Vepsän kylään voi tutustua perinnepolun avulla. Perinnepolku alkaa Vepsän koulun laavulta, jossa on saatavilla myös reitin karttoja.

[muokkaa] Kulmakunnat

[muokkaa] Vepsänkylä

Vepsä on nykyisen seututien 836 varrelle noin 10 km² laajuiselle alueelle muodostunut kylä, jonka pääelinkeinoina ovat maa- ja metsätalous. Kylän oma koulu muodostaa Vepsän koulupiirin, johon kuuluvat Vepsän lisäksi myös jokelan, Alavuoton sekä Ylivuoton kylät. Vepsällä on myös virkeä nuorisoseura. Vepsänkylällä asuu 181 asukasta.

[muokkaa] Brunninkylä

Brunninkylän kulmakunnan muodostavat viisi maatilaa. Se sijaitsee noin 1,5 kilometriä Vepsänkylän eteläpuolella paikallistien 18697 eli Aittokyläntien varrella. Alkuperäiset viisi maatilaa ovat kylälle nimensä antaneen Brunnin lisäksi Honkanen, Kukkula, Miehelä ja Lepistö.

[muokkaa] Ylikylä

Ylikylä on noin 40 asukkaan kulmakunta noin kolmen kilometrin päässä Vepsänkylältä kaakkoon. Se sijaitsee lähes seututien 836 varrella.

[muokkaa] Aiheesta muualla

  • Taskila, E. (toim.) 1990. Vepsän viestejä vuosien varrelta. Kylähistoriaa Vepsänkylältä. 204 s. ISBN 952-90-2544-0.
  • Väänänen, S. 2004. Virta venhettä vie (osa 1) - kolmella kylällä kuulutettu. Julkaisija: Ari Salomon Väänänen. Painopaikka: Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi. ISBN 952-91-6931-0
  • Väänänen, S. 2004. Virta venhettä vie (osa 2) - nuoruus sodan varjossa. Julkaisija: Ari Salomon Väänänen. Painopaikka: Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi. ISBN 952-91-7727-3


aa - ab - af - ak - als - am - an - ang - ar - arc - as - ast - av - ay - az - ba - bar - bat_smg - bcl - be - be_x_old - bg - bh - bi - bm - bn - bo - bpy - br - bs - bug - bxr - ca - cbk_zam - cdo - ce - ceb - ch - cho - chr - chy - co - cr - crh - cs - csb - cu - cv - cy - da - de - diq - dsb - dv - dz - ee - el - eml - en - eo - es - et - eu - ext - fa - ff - fi - fiu_vro - fj - fo - fr - frp - fur - fy - ga - gan - gd - gl - glk - gn - got - gu - gv - ha - hak - haw - he - hi - hif - ho - hr - hsb - ht - hu - hy - hz - ia - id - ie - ig - ii - ik - ilo - io - is - it - iu - ja - jbo - jv - ka - kaa - kab - kg - ki - kj - kk - kl - km - kn - ko - kr - ks - ksh - ku - kv - kw - ky - la - lad - lb - lbe - lg - li - lij - lmo - ln - lo - lt - lv - map_bms - mdf - mg - mh - mi - mk - ml - mn - mo - mr - mt - mus - my - myv - mzn - na - nah - nap - nds - nds_nl - ne - new - ng - nl - nn - no - nov - nrm - nv - ny - oc - om - or - os - pa - pag - pam - pap - pdc - pi - pih - pl - pms - ps - pt - qu - quality - rm - rmy - rn - ro - roa_rup - roa_tara - ru - rw - sa - sah - sc - scn - sco - sd - se - sg - sh - si - simple - sk - sl - sm - sn - so - sr - srn - ss - st - stq - su - sv - sw - szl - ta - te - tet - tg - th - ti - tk - tl - tlh - tn - to - tpi - tr - ts - tt - tum - tw - ty - udm - ug - uk - ur - uz - ve - vec - vi - vls - vo - wa - war - wo - wuu - xal - xh - yi - yo - za - zea - zh - zh_classical - zh_min_nan - zh_yue - zu -