Varjakan saha
Wikipedia
Varjakan saha oli Oulunsalon Varjakassa Varjakansaarella vuosina 1900-1928 toiminut sahalaitos joka oli aikanaan Pohjoismaiden suurin. Sahan rakennutti vuonna 1898 perustettu Varjakka Trävaru Aktiebolaget. Vuonna 1912 saha siirtyi vastaperustetun Ab Uleå Oy:n hallintaan. Enimmillään sahan palveluksessa oli noin 700 henkilöä. Varjakan saarella oli sahan pääkonttori, työntekijöiden asuntoja, ruokala, kaksi kauppaa, elokuvateatteri ja oma palokunta. Saaren halki kulki rautatie, jota pitkin sahatavaraa kuljetettiin Pyydyskarin telakan satamaan ja sieltä edelleen maailmalle. Varjakan saarelta päästiin mantereelle Hulinaksi ristityn kapulalossin avulla.
Saha paloi 1919 mutta se rakennettiin uudelleen entistä suurempana. Vuonna 1928 sahan pääakseli katkesi ja koska sahatavaran menekki oli sillä hetkellä heikentynyt ei sahan omistanut Uleå-yhtiö ryhtynyt kalliisiin korjaustöihin vaan lopetti sahan toiminnan. Sahan laitteet siirrettiin yhtiön Pateniemen sahalle ja saharakennus purettiin Oulu Oy:n Nuottasaaren tehtaan rakennustarvikkeiksi.
18. lokakuuta 1907 sattui Varjakan sahan lähellä onnettomuus, jossa hukkui 20 sahalla norjalaista Haugesund-parkkia lastaamassa ollutta oulunsalolaista naista, kun heitä kuljettanut hinaajan vetämä purjevene kaatui. Vain neljä naista ja proomun peräsimessä roikkunut venemies pelastuivat.
Varjakan alue siirtyi Oulunsalon kunnalle 1987.
[muokkaa] Lähteet
- Pohjois-Suomessa puunjalostusteollisuutta harjoittaneet yhtiöt
- Varjakansaaren saha 1898-1929
- Varjakan historiaa
- Kuvaus Varjakan vuoden 1907 onnettomuudesta
Kylät ja alueet | |
Karhuoja · Keskipiiri · Koivukari · Koura · Kuovikylä · Kylänpuoli · Lassila · Mökkiperä · Niemenranta · Pajuniemi · Pellonpää · Peuhu · Pitkäkangas · Riutunkari · Salonpää · Santaniemi · Varjakka · Vihiranta · Örni | |
Muuta Oulunsaloon liittyvää | |
Kirkko · Kauppakeskus Kapteeni · Kisakangas · Kunnantalo · Lentoasema · Papinjärvi · Varjakan saha |