Valmyn taistelu
Wikipedia
| Valmyn taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Ranskan vallankumoussotia | |||||||
 |
|||||||
|
|||||||
| Taistelijat | |||||||
| Ranska | Preussi | ||||||
| Komentajat | |||||||
| Dumouriez | Kaarle Vilhelm Ferdinand | ||||||
| Vahvuudet | |||||||
| 36 000 miestä | 34 000 miestä | ||||||
| Tappiot | |||||||
| 300 miestä | 300 miestä | ||||||
Valmyn taistelu käytiin Ranskan vallankumousarmeijan ja preussilaisten välilla Koillis-Ranskassa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Taustaa
Ranskan naapurimaat uskoivat, että vallankumouksellinen kuohukunta oli heikentänyt maata siinä määrin, että ne uskaltautuivat aloittamaan sodan Ranskan kuningasparin pelastamiseksi. Preussi ja sen saksalaiset liittolaiset aloittivat hyökkäyksen elokuussa 1792, ja uhkasivat pariisilaisia "hirvittävällä kostolla", jos nämä koskisivat kuninkaaseensa. Pariisilaisrahvas vastasi tähän hyökkäämällä Tuileriesin palatsiin ottaen kuninkaallisen perheen panttivangikseen. Tämän jälkeen pelko ja kauhu hallitsivat katuja. Kansankiihottajajoukot nimesivät maan sisäiset viholliset ensimmäisiksi tapettaviksi.
Fabre d´Eglantine julisti:"Virratkoon kaupungeissa petturien veri vapauden ensimmäisessä verilöylyssä (holokaustissa) jotta mikään ei uhkaisi meitä selustassa kun valmistaudumme kohtaamaan yhteisen vihollisen." Kun preussilaiset valtasivat Pariisia suojaavan Verdunin linnoituksen, väkijoukkojen raivo kohdistui yli 1000 vankiin. Tässä "syyskuun verilöylyssä" pahoinpideltiin kuoliaaksi niin poliittisia kuin rikoksista tuomittuja vankeja. Pariisin hallitus ehkä uskoi tällaisen, oikein suunnatun kiihkon lujittavan taistelutahtoa, sillä Ranskan vallankumouksellinen armeija oli osoittautunut varsin epäluotettavaksi. Vähän aiemmin Itävallan Alankomaiden (nyk. Belgian) rajalla oli käyty kahakka oli päättynyt heikosti koulutettujen ja johdettujen ranskalaisten pakoon. Vallankumous oli ylentänyt omia kenraaleitaan, joita nyt vangittiin ja tapettiin. Tämä ilmiö toistui myöhemmin 1900-luvun totalitaaristisissa armeijoissa.
Muiden sotanäyttämöiden tarpeet vaativat kuitenkin preussilaisten ja heidän saksalaisten liittolaistensa voimia. Itävalta ei saanut Ranskan sotaretkelle niin paljon miehiä, kuin se olisi halunnut. Lisäksi niiden miesvahvuus väheni koko ajan. Braunschweigin herttua Kaarle Vilhelm Ferdinand kaavailikin liittyvänsä armeijoineen itävaltalaisiin jo rajalla, mutta Pariisin tapahtumat saivat hänet jatkamaan suoraan kohti Ranskan pääkaupunkia. Ranskalaisten romahtaessa sen otti johtaakseen kenraali Dumoriez, joka marssitti joukkonsa nyky-Belgian rajalta kohti Sedania. Hän uskoi Ardennien metsän suojaavan joukkoja preussilaisilta. Mutta Kaarle oli ovela vastustaja. Hän veti joukkonsa Ardennien läpi pakottaen Dumouriezin asettumaan asemiin metsäalueen eteläpuolelle. Hän käytti hyväkseen Kaarlen varovaisuutta ja sai ennen taistelun alkua riveihinsä vielä 25 000 uutta miestä, joita komensi kenraali Kellermann. Näin ranskalaisten kokonaisvahvuus oli yli 36 000 miestä. Preussilaisia oli 34 000. Kaarle päätti yrittää ratkaista ranskalaisten mahdollisen perääntymistien Chalonsin tiellä ja pakottaa heidät taisteluun Valmyn kylässä.
[muokkaa] Taistelu
Preussilaisten etujoukko marssi kohti ranskalaisten asemia tiheän sumun turvin 20.syyskuuta 1792 aamuna. Usvan läpi alkoi kuulua tykkien jylinää. Yronin kukkulalla asemissa olleet Kellermannin joukot olivat yllättäen vastatusten preussilaisten kanssa. Tykkitulesta huolimatta preussilaiset jatkoivat marssiaan kohti tietä, jossa tulitus vain tiheni. Seurasi tykistön kaksintaistelu, jolla ei kylläkään ollut ratkaisevaa vaikutusta preussilaisten etenemiseen.
Kun sumu ja ruudinsavu olivat hälvenneet, Kaarle Vilhelm Ferdinand ryhmitti pääjoukkonsa Valmyn edustalle. Ranskalaiset olivat hyvissä asemissa, eivätkä aikoneet lähteä. Vastustaja ei näyttänyt ensinkään herttuan odottamalta sekasortoiselta joukolta. Tästä huolimatta herttua määräsi joukkojensa jatkamaan etenemistä. Kellermann, joka tiesi ranskalaisten valttina olevan taisteluhenki, nosti hattunsa miekkansa kärkeen huutaen:"Vive la Nation! [Eläköön kansakunta!]" Miehet vastasivat innoissaan: "Ive la Nation! Vive la France! Vive notre general! [Eläköön kansakunta! Eläköön Ranska! Eläköön kenraalimme!]".
Hetki oli juuri sellainen, jossa armeijan mieli häilyi taistelun ja paon välillä. Ranskalaiset pitivät asemansa. Herttuan hermot pettivät ja hän määräsi miehet pysähtymään. Alkoi jälleen tykistön kaksintaistelu. Herttua neuvotteli illalla upseereittensa kanssa ja päätti vetää joukkonsa pois Valmystä pohjoiseen. Samaan aikaan ranskalaiset peräytyivät etelään. Taistelu oli ohi.
[muokkaa] Jälkivaikutukset
Valmy oli erikoinen voitto. Se aloitti uuden aikakauden sodankäynnin historiassa. Ensimmäisen kerran ideologia näytteli ratkaisevaa osaa sodassa. Ranskalaisten parempi taistelumoraali ratkaisi voittajan tuona päivänä. Valmyn voitto oli siis enenmän psykologinen kuin sotilaallinen saavutus. Taistelun jälkeen Ranskan vallankumousarmeija luuli olevansa niin turvassa, että se teloittutti Ranskan kuningasparin ja aloitti kokonaisten sotien sarjan. Sodat koulivat sen voittoisan sotakoneen, millä Napoleon valloitti Euroopan.
[muokkaa] Lähteet
Tim Newark: 50 taistelua, jotka muuttivat maailmaa
