Trenton kirkolliskokous
Wikipedia
Yhdeksästoista ekumeeninen eli yleinen, koko "yhdeksi, pyhäksi, katoliseksi ja apostoliseksi" itsensä tunnustaman kirkon piispojen kirkolliskokous pidettiin vuosina 1545–1563 Trentossa, joka sijaitsee Pohjois-Italiassa. Sitä kutsutaan myös nimellä Trenton kirkolliskokous (latinaksi Concilium Tridentinum).
Paavi Paavali III:n kutsuma kokous kesti paavien Julius III, Marcellus II ja Paavali IV hallintojen ajan ja päättyi Pius IV:n paaviuden aikana. Keisarina kokouksen alkaessa oli Kaarle V ja sen päättyessä Ferdinand. Läsnä oli viisi paavin kardinaalilegaattia, kolme patriarkkaa, 33 arkkipiispaa, 235 piispaa, seitsemän apottia, seitsemän luostarijärjestön johtajaa ja 160 muuta teologia.
Kirkolliskokous kutsuttiin koolle protestanttisen reformaation vastareaktiona, ja tarkoitus oli vahvistaa katolisen kirkon oppia ja rakenteita. Protestanteille myönnettiin läsnäolo-oikeus, mutta heitä ei osallistunut kirkolliskokoukseen.
Kokous dogmatisoi eli julisti osaksi ilmoitettua, muuttumatonta totuutta ja katolilaisille pakollisiksi uskonkappaleiksi katolisen kirkon virallisen opin asioista, joissa protestantit olivat eri mieltä, mm. sakramenteista, vanhurskauttamisesta, Raamatun kaanonista ja kiirastulesta. Kokouksessa myös kanonisoitiin latinankielisen messun virallinen muoto ja määrättiin sillä korvattavan paikalliset muunnelmat. Kirkon oppia ei ollut aiemmin dogmatisoitu näin tarkasti.
Lisäksi kokous uudisti kirkon rakenteita ja kirkkojärjestystä sekä määräsi useita uusia käytäntöjä, jotta monien mielestä byrokratisoitunutta kirkkoa voitaisiin hallita paremmin. Nyt lakkautettiin lopullisesti mm. anekauppa, joka oli muuttunut pelkäksi harmin aiheeksi; sen tuotto hupeni liian moniin ahnaisiin välikäsiin: oli itse asiassa varsin tavallista, että rosvot tai jopa anekauppiaan itsensä palkkaamat vartijat ryöstivät hyvin menestyneen kauppiaan ja ohittivat moisen rikoksen varastamalla tämän aneet - jotka teoriassa antoivat kaikki pahimmatkin rikokset anteeksi! Tämän vuoksi koko anekäytäntö todettiin toivottomaksi jatkaa ja lakkautettiin. Pietarinkirkkoa rahoitettiin nyt suorilla lahjoituksilla ja vain lähialueilla - tosin tällaisia lahjoituksia vastaan sai myös synninpäästön, mutta tämä jäänne aneista hiipui nopeasti.
Myös kirkkokuria tiukennettiin ja jesuiitat saivat tehtäväkseen laatia kysymyksiin ja vastauksiin perustuvan katekismuksen kansaa varten.
Sen sijaan Lutherin ja eräiden muiden protestanttien vaatimaa kansankielistä Raamattua ei vielä haluttu levittää; yleinen sivistystaso katsottiin vielä liian matalaksi, joskin tunnustettiin että asian eteen pitäisi tehdä paljon työtä.
Muut kristilliset kirkot kuin katolinen kirkko eivät tunnusta tätä kirkolliskokousta todelliseksi ekumeeniseksi kirkolliskokoukseksi.
