Tiedonsosiologia
Wikipedia
Tiedonsosiologia on sosiologian osa-alue, joka tutkii mekanismeja, joilla tieto, vallitsevat käsitykset ja esimerkiksi arkiajattelun uskomukset syntyvät ja muotoutuvat yhteiskunnassa. Tiedonsosiologia liittyy läheisesti tieteenfilosofiaan.
Tiedonsosiologinen tutkimus syntyi 1920- ja 1930-luvuilla. Eräitä tiedonsosiologian keskeisiä teoksia ovat Peter L. Bergerin ja Thomas Luckmannin teos Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen (The Social Construction of Reality. A Treatise in the Sociology of Knowledge, 1966; suom. Gaudeamus 1994) sekä David Bloorin teos Knowledge and Social Imagery (1976).[1] Muihin tunnettuihin tiedonsosiologeihin lukeutuu Michel Foucault.[2]
Tieto voidaan tiedonsosiologiassa nähdä esimerkiksi yhteisön kognitiivisena tajuntana, jonka yksilöt omaksuvat sosialisaatiossa, ja yhteisöä muokkaavana tekijänä.[3] Eräs tiedonsosiologinen näkökanta on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan tiede, tieto ja totuus ovat ensisijaisesti sosiaalisia konstruktioita.
Muun muassa Pierre Bourdieun refleksiivisen sosiologian teoria on saanut vaikutteita tiedonsosiologiasta.[3]
[muokkaa] Katso myös
- Viestinnän sosiologia
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Rasinkangas, Reijo: Tieteentutkimuksesta Fysikaalisten tieteiden laitos, Oulun yliopisto. Viitattu 21. syyskuuta 2007.
- ↑ Anhava, Jaakko: Tieteenfilosofian perustava epätieteellisyys Tieteessä tapahtuu 6/2001. Viitattu 21. syyskuuta 2007.
- ↑ 3,0 3,1 Hurri, Samuli: Äärimmäinen oikeuspositivismi -työryhmä, tutkimussuunnitelma Rikos- ja prosessioikeuden sekä oikeuden yleistieteiden laitos, Helsingin yliopisto. Viitattu 21. syyskuuta 2007.