Teltta
Wikipedia
Teltta on kankaasta (erityisesti telttakangas) valmistettu asumus. Telttaa käytetään lähinnä väliaikaisessa majoituksessa ja yöpymisessä luonnossa. Varsinkin retkeilyssä telttaa käytetään paljon. Telttoihin majoitetaan myös katastrofialueen kodittomiksi joutuneita ihmisiä.
[muokkaa] Rakenne
Telttoihin kuuluu runko, ovi (vetoketju), telttakangas, kiinnitysnarut ja -tapit ja mahdollisesti sadesuoja sekä kamiina.
Teltan runko muodostuu kevyestä metallista valmistetuista useimmiten noin puolen metrin pituisista kepeistä. Niitä yhdistelemällä teltan runko saadaan pystyyn. Teltan runko voi olla itsenäinen rakennelma, jonka päälle telttakangas levitetään. Runko voi olla myös sellainen, joka ujutetaan telttakankaan sisälle.
Teltan ovi on vetoketju, jolla teltan seinään voi avata ihmisen mentävän aukon. Kupoliteltassa ovena on kangasläppä, jonka molemmilla sivuilla on vetoketjut. Harjakattoteltoissa ja vankkuriteltoissa ovena on kolme vetoketjua, jotka ovat sijoitettu seinään T:n muotoisesti. Huvilateltassa oven vetoketju on tavallisesti ylhäältä ympyrän puolikaaren muotoinen ja päättyy puoliympyrän päätepisteeseen. Tällä asetelmalla oviaukosta tulee kauniin kaareva yläosastaan. Vaellusteltoissa sisemmän teltan ovi vastaa harjakattoteltan ovea ja ulomman teltan oviaukko on yksi suora vetoketju.
Teltta ankkuroidaan maahan kiinni kiinnitysnaruilla maahan iskettyihin kiinnitystappeihin eli vaarnoihin. Kiinnitystapit voivat olla metallia tai muovia. Niissä on terävä kärki ja koukku, johon naru sidotaan kiinni. Teltan kiinnitysnarujen toinen pää on kiinteästi telttakankaassa kiinni. Teltan alaosassa voi olla kumisia renkaita, joilla teltan lattia levitetään maahan siten, että se ei liikkuessaan muuta asumuksen muotoa.
Nykyisissä teltoissa telttakangas on vettähylkivää. Se ei tarvitse erikseen muovia sadesuojaksi. Jos kangas ei ole vettähylkivää, teltta tarvitsee sateen ja tuulen suojaksi muovin, joka kattaa katon pinta-alan ja osittain sivustoja. Vedenkestävyyttä kuvataan ns. vesipatsasarvolla (esim. 4000 mm).
Teltassa voi olla kamiina, jolla teltan lämpötilaa voidaan nostaa. Samalla se kuivattaa kosteutta ja lämmössä voi kuivattaa märkiä varusteita. Kamiinan savutorvea varten teltassa on reikä. Reiän reunus on vahvistettu metallirenkaalla, jotta savutorven asettaminen ei repisi telttakangasta ja jotta kuuma savuhormi ei sytyttäisi telttakangasta tuleen.
[muokkaa] Telttatyyppejä
- kupoliteltta
- harjakattoteltta
- vankkuriteltta
- huvilateltta
- vaellusteltta
- sissiteltta (kuva)
- puolijoukkueteltta (kuva)
- asuntovaunun sivuteltta
Huvilateltoissa on kaksi telttaa. Sisempi teltta on tarkoitettu nukkumiseen. Ulompi teltta sisältää oleskelutilan, jossa pohjana on maa. Huvilateltan oleskeluosassa voi olla ikkuna.
Vaellusteltat ovat tavallisesti kaksiosaisia, jolloin niissä on sisempi ja ulompi teltta. Ulompi telttakangas on vettähylkivää. Se estää näin tavaroiden ja vaatteiden kastumisen luonnossa esiintyvien sadekuurojen aikana. Ulompi teltta estää myös tuulen läpipuhaltamisen. Sisempi teltta varmistaa osaltaan sadeveden ulkona pysymistä, ja estää myös teltan ulomman kankaan sisäpintaan helposti tiivistyvän veden tippumista sisällä olevien ihmisten päälle. Ulomman ja sisemmän teltan väliin jää useissa malleissa suojaisa paikka (ns. apsidi) retkivarusteiden säilytykseen.
Asuntovaunun sivuteltta kiinnitetään asuntovaunun sivuun (ovipuolelle). Teltan katto myötäilee asuntovaunun profiilia. Se on jatke asuntovaunulle.
Sissitelttojen ja puolijoukkuetelttojen kangas on maaston värinen, jotta sitä ei havaittaisi helposti. Havaittavuutta voidaan heikentää naamioinnilla.