Maja (rakennus)
Wikipedia
Maja on alkeellinen rakennus, jossa on suorat seinät ja katto, päinvastoin kuin kodassa ja teltassa, joiden seinät ovat joko kaltevat tai kaartuvat ja yhdistyvät ylhäällä ilman varsinaista kattoa.
[muokkaa] Majan historiaa Suomessa
Majat tulivat Suomeen ilmeisesti nuorakeraamisen kulttuurin aikana. Tällaisen majan seinät oli punottu riu'uista ja vahvistettu savella. Nurkissa oli maahan upotetut paalut. Majat olivat yleensä suhteellisen pieniä. Maja ei välttämättä ollut edistystä jo aiemmin tunnettuun kotaan verrattuna, ja jo aiemmin kivikaudella Suomessa on rakennettu myös paljon isompia taloja hirsiä ja salvostekniikkaa hyödyntäen. Myöhemmin, kun siirryttiin uudelleen salvottuihin taloihin, majoja on käytetty lähinnä enää metsästäjien ja kalastajien tilapäisasumuksina.
[muokkaa] Majat nykyään
Metsästäjien tukikohtaa voidaan edelleen kutsua metsästysmajaksi, vaikka se olisikin talo. Kota on sen sijaan sälynyt talojen pihapiirissä, jossa ruokaa valmistetaan varsinkin kesällä. Nykyisin majat ovat lähinnä lasten leikeissä käytettäviä karkeatekoisia leikkimökin tapaisia rakennelmia, jotka voidaan rakentaa myös esimerkiksi puuhun. Maja on kuitenkin säilynyt käytössä majoittumista tai olemista tarkoittavana terminä, kuten vaikkapa sanat päämaja, majapaikka ja majatalo osoittavat.