Sinfonia nro 4 (Sibelius)
Wikipedia
Jean Sibeliuksen sinfonia nro 4 a-molli op. 63 on vuonna 1911 valmistunut neliosainen teos sinfoniaorkesterille. Sinfonia on Sibeliuksen tuotannon merkittävimpiä teoksia. Teos sisältää paljon ekspressiivisiä elementtejä, ja sen onkin katsottu olevan Sibeliuksen henkilökohtaisin sinfonia. Sibelius itsekin nimitti sävellystään "psykologiseksi sinfoniaksi". Teos sijoittuu aikakaudelle, jolloin Sibelius oli kurkunpäänleikkauksen vuoksi pidättäytynyt suurilta intohimoiltaan, sikareilta ja alkoholilta, kahdeksaksi vuodeksi (1908–1916). Kauden teokset ovatkin suurelta osin tummanpuhuvia. Neljännen sinfonian syntyyn voidaan katsoa vaikuttaneen myös Kolille vuonna 1909 tehty matka, vaikka kantaesityksen musiikkiarvostelija "Bis" Wasenius sai Sibeliuksen närkästymään tämän tehdessä Kolista sinfonian ohjelmallisen sisällön. Sinfonian kantaesitys oli Helsingissä 3. huhtikuuta 1911 säveltäjän johtaessa Helsingin kaupunginorkesteria. Kantaesityksessä teos sai hämmentyneen vastaanoton. Ensimmäisen levytyksen teki Leopold Stokowski ja Philadelphian orkesteri vuonna 1932.
[muokkaa] Teoksen osat
Häilyvä tunnelma virittyy heti tritonus-intervallin leimaamissa ensimmäisissä tahdeissa. Vasta sellon mietteliäs soolo vakiinnuttaa tonaaliteetin a-molliin. F-duurissa alkava scherzo-osa käynnistyy oboen leikkisällä teemalla. Myöhemmin musiikki muuttuu dissonoivaksi ja ristiriitaiseksi. Kolmas osa (Il tempo largo) on Sibeliuksen ehkä vaikuttavin hidas sinfoniaosa. Musiikki kasvaa aforistisista aiheista tuskaisiin huipennuksiin, intensiteetin noustessa kerta toisensa jälkeen. Finaali alkaa leikkisästi, toisen osan mieleen tuoden. Musiikki kuitenkin kehittyy eri sävellajien väliseksi kamppailuksi. Kooda henkii vahvaa kuolemanläheisyyttä.lähde? Sinfonia loppuu jousien raskaisiin a-molli-sointuihin.
