Radio Aalto
Wikipedia
Radio Aalto on SanomaWSOY-konserniin kuuluvan Nelonen Median lähinnä naisyleisölle suunnattu puolivaltakunnallinen radioasema. Se aloitti toimintansa 11. tammikuuta 2007. Toimiluvan se peri 2006 kierroksella lupansa menettäneeltä MTV Median Sävelradiolta. Aallon konsepti pidettiin salassa viime hetkiin saakka.
Alun perin kanava kulki työnimellä "LadyFM" ja sen piti aloittaa samaan aikaan Radio Rockin kanssa 1. tammikuuta 2007.[1]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ohjelmat ja musiikki
Kanavan kuulijaprofiili on laadittu siten, että naisten osuus kuuntelijoista on 60 % ja miesten 40 %. Musiikkiformaatti on täysin sama kuin ruotsalaisella Lugna Favoriter -kanavalla, eli soitetaan pehmeää ja rauhoittavaa musiikkia. Valikoimassa on kappaleita 70-luvulta tähän päivään, käytännössä kuitenkin 70- ja 80- lukujen musiikkia on soitossa vähemmän.
Aallon ohjelmisto on erittäin musiikkipainotteinen. Omien sanojensa mukaan se soittaa eniten musiikkia Suomessa. Uutisia kanavalta tulee aamulähetyksessä sekä alkuillasta Nelosen uutiskatsaus. Arki-iltapäivisin käsitellään eri lifestyle-aiheita ja iltaisin puhutaan hempeitä Tunteiden illassa. Viikonloppuisin soitetaan toivemusiikkia.
[muokkaa] Kuuluvuus
Aallon kuuluvuus kattaa suuret kaupunkikeskukset sekä 4-tien läheisyyden Ouluun saakka. Aaltoa on mahdollista kuunnella myös Internetissä.
[muokkaa] Juontajat
- Olga K (Aallon aamu)
- Sami Kuronen (Aallon aamu)
- Mikko Koivusipilä (Keskipäivä)
- Milla Mattila (Iltapäivä)
- Mia Halonen (Tunteiden ilta)
- Tiina Uusiniitty (Viikonloppu)
[muokkaa] Aiheesta muualla
[muokkaa] Lähteet
- ↑ LadyFM - Mediakortti - Aikataulu Nelonen Media. Viitattu 11.1.2007.
Auran Aallot | Bassoradio | Classic Radio | Iskelmä | Iskelmäradio Pohjanmaa | Järviradio | NRJ | Radio 88,2 | Radio 957 | Radio 967 | Radio Aalto | Radio Dei | Radio Helsinki | Radio Kajaus | Radio Moreeni | Radio Nova | Radio Pooki | Radio Pori | Radio Rock | Radio Sata | Radio Seinäjoki | Radio Vaasa | Radio Voima | Rogmo FM | SuomiPOP | The Voice | YLE Radio 1 | YLE Radio Extrem | YLE Radio Suomi | YLE Radio Vega