Puhekieli
Wikipedia
Puhekieli on kielen suullisesti käytetty muoto. Sille on ominaista kirja- ja yleiskieltä vapaampi rakenne sekä monesti ympäristöön ja sosiaaliseen kontekstiin liittyvät idiomit. Suomen yleisesti käytetty "murteeton" puhekieli muistuttaa monessa suhteessa pääkaupunkiseudulla puhuttua kieltä. Siinä on useita kielioppi-, ja äännemuutoksia, joita pidetään yleiskieleen sopimattomina, esimerkiksi pronominit mä/mun, sä/sun, passiivin käyttö kolmannen persoonan käskymuotona (mennään) ja yleinen futuurin käyttö.
Joskus luullaan, että murteeton kieli olisi puhdasta yleiskieltä, mutta on havaittavissa, että esimerkiksi television keskusteluohjelmissa puhutaan kyllä murteetonta kieltä, mutta ei täydellistä yleiskieltä. Rannikon kaupungit (pääkaupunkiseutu, Vaasa, Porvoo) taas olivat perinteisesti ruotsinkielisiä, mutta teollistumisen takia kaupunkeihin on virrannut suomenkielistä väestöä eri suunnilta omine murteineen, jolloin "murteeton" kieli on ollut hyväksyttävin tapa puhua.
Tyypillisiä puhekieliä ovat murteet ja slangit. Murteita ovat esimerkiksi Suomen eri osissa puhutut kielen muodot. Slangi on pienemmällä alueella tai yhteisössä puhuttava muunneltu kieli. Slangi on saanut vaikutteita useasti muista kielistä, kuten englannin kielestä. Slangi on enemmäkseen kaupungissa, harrastuksen tai työn kautta omaksuttu puheen muoto. Voidaan puhua myös jonkin alan ammattislangista, jonka terminologiaa ulkopuolinen ei välttämättä ymmärrä.
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Jarva, Vesa & Nurmi, Timo: Oikeeta suomee: Suomen puhekielen sanakirja. Helsinki: Gummerus, 2006. ISBN 951-20-6606-8.
